Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia. Helsinki 1993: Otava. 214 s. Nid. 2. p. Suom. Pentti Salmenranta. – Alkuteos Exerices de style (1947); suomennos ilmestynyt ensimmäisen kerran 1991.
Yleensä en innostu ranskalaisesta kirjallisuudesta; liikaa krumeluureja. Mutta kun heikäläiset alkavat kokeilemaan ja leikkimään, olen valmis pitämään ranskalaisia kirjallisuuden kuninkaallisina. Otetaan nyt vaikkapa Raymond Queneaun maineikas Tyyliharjoituksia (Exercises de style, 1947). Kokeelliseen kirjoittamiseen keskittyneen Oulipo-ryhmän perustajajäsen Queneau teki elämänsä aikana huiman määrän muutakin, mutta parhaiten hänet muistetaan nimenomaan näistä pikku ”harjoituksistaan”.
Tyyliharjoituksia sisältää 99 lyhyttä tekstiä. Jokainen niistä kertoo saman, sinänsä mitättömän tarinan: Bussissa pitkäkaulainen ja hassuun hattuun pukeutunut nuorimies syyttää toista matkustajaa varpaittensa tallomisesta, minkä jälkeen hän siirtyy istumaan tyhjälle paikalle. Myöhemmin hänet nähdään toisaalla, kun hänen seuranaan oleva henkilö kehottaa häntä siirtämään takkinsa nappia ylemmäs. Siinä kaikki.
Juttu muuttuu mielenkiintoiseksi, kun se toistetaan kerta kerran jälkeen yhä uusin – monesti hyvinkin villeiksi käyvin – tavoin. Kyse voi olla yksinkertaisista näkökulman muutoksista tai eri aistihavaintoihin keskittymisestä. Tai sitten vaihdellaan tekstilajia; tarina avautuu kovin eri tavoin, jos se kerrotaan kuulustelussa kuin jos lajina on oodi. Hurjimpia ovat puhtaat kielileikit, kun sanoja ja virkkeitä pilkotaan tai sekoitetaan erilaisten sääntöjen mukaan.
Lopputulos on riemukas ja innoittava kokoelma kielellistä ja kerronnallista ilottelua, joka tekee näkyväksi kirjallisuuden ja ylipäänsä verbaalisen kommunikoinnin totunnaisuuksia. Siinä mielessä Tyyliharjoituksia liihottelee valtoimenaan proosan ja runouden rajoista mitään välittämättä.
Aivan oman merkityksensä kokonaisuudelle antaa se seikka, että kyseessä on käännös. Suomentaja Pentti Salmenrannan on täytynyt luoda monet teksteistä uusiksi, leikkimään leikit suomen keinoin. Vain pariin kertaan tulee halu kyseenalaistaa ratkaisuja (esim. yhdyssanavariaatio), ja silloinkin vika lienee minussa, joka en ymmärrä alkutekstiä riittävästi. Onpa kääntäjä joutunut luomaan muutaman muunnelman oikeastaan aivan itse, kun Queneaun keinovalikoimassa ovat olleet esimerkiksi ranskan murteet.
Nexus 2025. [Kouvola 2025:] Xamk [= Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu]. 78 s.
Tässäpä erikoinen julkaisu suomalaisen spefin keräilijän kiusaksi! Nexus 2025 on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun eli XAMKin graafisen muotoilun opiskelijoiden lehtiprojektin tulos. Liki kahdenkymmenen tekijän yhteinen voimanponnistus on mielenkiintoinen yhdistelmä monipuolista visuaalisuutta ja yllättävän perinteistä fanzine-henkeä.
Nexus 2025 on muodoltaan spefi-zine, joka sisältää kaikkea artikkeleista novelleihin, sarjakuvasta erilaisiin hassutteluihin. Ero 1980-luvun varhaisiin suomalaisiin scifi-lehtiin näkyy oikeastaan kahdessa asiassa: kuvallinen näyttävyys on aivan eri luokkaa kuin vanhoissa ruutupaperilta valokopioiduissa lyijykynäpiirroksissa ja toisaalta tekstien sisältö ei ole yhtä asiantuntevaa. Kumpikin seikka on tietenkin aivan ymmärrettävissä.
Julkaisun visuaalinen anti on parhaimmillaan erittäin komeaa; Veera Koivulan kansitaide esimerkiksi on hienoa, ja Jenni Nisulan kuvituksesta huomasin pitäväni hyvinkin paljon. Toisaalta iso osa piirroksista ja esimerkiksi taiton värimaailmasta on omiin silmiini turhan pehmeää, pastellista ja paikoin jopa aikamoista clip artia. Tekstit ovat selvästi alisteisia kuvalle, ja monesta paistaakin läpi, että jotain nyt on täytynyt kehittää lehden täytteeksi. En silti väheksy työtä, joka on mennyt vaikkapa ristikoihin tai nuortenlehtimäisiin testeihin.
Omalta kannaltani oleellisin Nexus 2025:n sisältö on tietenkin sen novellistiikka, jollaista kunnon spefi-lehdessä kuuluu toki olla. Mukana on kolme kaunokirjallista kertomusta. Paula Huitulan Y/N, valittu jää hiukan epämääräiseksi tarinansirpaleeksi, jossa köyhälistöstä prinssin puolisoksi valittu nuori nainen kohtaa ensimmäistä kertaa tulevan miehensä. Sen fantastisetkin elementit ovat vähissä. Hieman kiintoisampi on Miia Hokkasen Kun sopimus päättyy. Siinä jatkoaikaa kuolemansa jälkeen saanut mies kieltää tosiasiat ennen lopullista loppua, ja tekstin hengessä on paljon samaa kuin varhaisessa Suomi-scifissä. Selvästi kunnianhimoisen kertomus on Jenni Nisulan kauhukertomus Istunto, joka yhdistelee spiritismiä kummitustaloaiheeseen. Tekstissä on omat kömpelyytensä, mutta kertomus on varsin kehityskelpoinen ja lupaava.
Nexus 2025 on hyvä muistutus, että yhä tänäkin päivänä ilmestyy ihan perinteisen paperisenakin julkaisuja, joilla on vähintään kuriositeettiarvoa alaansa vakavissaan suhtautuvalle kerääjälle. Tällaiset julkaisut jäävät helposti näkymättömiin, ellei sattuma heitä niitä silmille odottamattomissa tilanteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti