tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kirjanmetsästäjän maaliskuu

Helmikuun lopulle osunut talviloma kerrytti kirjakokoelmaa niin mukavasti, että oletin maaliskuun olevan rauhallisempi. Olin väärässä.

Maanantaina, kuukauden toisena päivänä Kouvolan kirpputorien kierros alkoi Centtilästä, joka poikkeuksellisesti vaikutti päättyvän kuivasti. Peränurkan aiemmin runsaat kirjalaarit ovat jo aikaa sitten huvenneet, ja jäljellä olevia niteitä alkaa peittää jo melko paksu pölykerros. Periaatteessa alatasoilla voisi olla jotain kiinnostavaakin, mutta pölyn määrältä ei kirjoihin ilkeä oikein edes koskea. Muutenkin Centtilän valikoima oli turvallisen mitätön: lähinnä heppakirjoja, kirjakerhoroskaa ja jonkin verran keräiltävääkin kamaa, joka minulla jo kuitenkin oli. Pieni valoisa hetki osui aivan kierroksen lopulle, kun seuralainen oli jo maksamassa omiaan. Kassan läheiseltä pöydältä, jossa usein on mielenkiintoista mutta myös hintatietoista tarjottavaa, osui silmiin kokoelmistani vielä puuttuva Juri Nummelin, 50 kirjaa 50 elokuvaa (2015), alle yhden setelin hinnalla.

Seuraava etappi oli Goodwillin kakkosmyymälä, joka on vasta avattu entisiin Ekomaan tiloihin. Toistaiseksi tarjolla on vain huonekaluja ja kirjoja, jotka myöhempi tarkastusmatka osoitti siirretyn vanhan Citymarketin myymälästä. Sieltä siis on ilmeisesti turha jatkossa kirjoja etsiä. Uuden myymälän vaatimattomista valikoimista muutamalla eurolla Dean Koontzin (joka saattaa muodostua uudeksi hankintakohteeksi, kun alan laajentaa suomenkielisen kauhukirjallisuuden osastoa) Varjostaja (jonka omistin jo joskus teini-iässä), Joe Hillin Sydämenmuotoisen rasian kovakantisena sekä Kouvolan Dekkaripäivien vuoden 2012 novellikilpailun antologian. Dekkaripäivien kokoelmat alkavatkin olla kohta kasassa.

Retken aikana oli postinjakajakin jaksanut kiivetä viidenteen kerrokseen ja tuonut aiemmin tilatun Jeff Connerin Stephen King Goes to Hollywood -teoksen (1987). Postikulujen jakamistarkoituksessa tilauksenjatkeeksi valittu kirja on vanhentunut ja sellaisenaan hyödytön mutta ajankuvana ja nostalgisena esineenä miellyttävä nide.

Parin päivän päästä, kuun neljäntenä, oli tarkoitus jatkaa Kouvolan kirjatarjonnan koluamista. Fidalta ei löytöjä tehtyä enkä Lukusopenkaan kioskipokkarivalikoimista uskaltanut puutelistoja vailla noukkia mitään mukaan. Lukusoppi ei ole suosikkipaikkojani, vaikka paikallista yrittäjää tekisi mieli tukeakin: Se on pieni ja kuuma tila, jonka hyllyt ovat täynnä, kahdessa tai kolmessakin rivissä. Vanhaa pehmeäkantista kioskintäytettä toki löytyy kiitettävästi.

Päivän varsinainen yllätys odotti kuitenkin Femmatorilla. Se on sikäli kummallinen paikka, että rojua ja rompetta on valtavat määrät, myös sellaista joka ei tunnu vaihtuvan koskaan, ihmisiä siellä näkee harvoin (tai ainakin he katoavat loputtomien rivien väliin tehokkaasti) - ja silti uutta löydettävää on tarjolla melkein aina siellä käydessä. Tällä kertaa saalis oli tavallista käyntiä mittavampi: pari novellikokoelmaa eli Jukka Pakkasen Takkinsa värinen mies ja Aapo Niemi-Junkolan Kahdeksainen, Elävän kuvan vuosikirja 1993, Aaro Salovaaran taideproosaa ja kotiseutujutustelua sekoittava Rautamäen Uutmanni - noita vai shamaani?, Horror-sarjassa ilmestynyt Jack MacLanen Paholaisen opetuslapset, Saarikosken päätoimittama Aikalaisen numero vuodelta 1965 ja sokerina pohjalla Henkimaailman Korkeajännitys.

Maaliskuun viides päivänä iltapäivääni aukeni hetki luppoaikaa töistälähdön ja lapsen musiikkiopistolta noutamisen väliin. Mitä tekee bibliofiili? Muistaa, että matkan varrella ei tarvitse tehdä kovin isoa lenkkiä, jos koukkaa Myllykoskelle sikäläisen Reuna-kustantamon kirjakauppaan. Liike muutti kolmisen vuotta sitten Tuusulasta nykyiseen paikkaansa, ja itse olen käynyt siellä aiemmin vain kerran, viime joulukuussa. Silloin sesonginajan runsaat alepöydät yllättivät ja jotain saman kaltaista odotin nytkin. Pettymys nirhaisi sielua, kun killingin hintaisia niteitä olikin vain pari pientä laarillista. Niistäkään ei tarttunut mukaan mitään. Muodon vuoksi kanneksin mukanani Goranuksen kustantamaa vihkosta Saamelaisesta mytologiasta, koska tyhjin käsin ei kehtaa lähteä ja vitosen voi ihan hyvin antaa kolehtina tällaiseen paikkaan. Kotona paljastui, tarkemman tutkimuksen jälkeen, että vihkosen esittelee Ante Aikion Aigi-sarjan hahmoja. No, onpahan kuriositeetti eikä vie hyllyssä paljon tilaa. Tiskillä avustanut myyjä osasi kuitenkin vielä ohjata huomioni myös kahvilana ynnä muuna toimivan liiketilan toiseen nurkkaan, jossa odottikin lisää kutsuvan näköisiä opuksia. Hyllyjen kyljessä kun luki sellaisia taika sanoja kuin "dekkarit" ja "fantasia". Kenties siellä olisi antologia poikineen? Olihan siellä! Etenkin Osuuskumman julkaisuista useat odottivat minua kutsuvasti. Täysi tai edes puolitäysi hinta (10 - 25 euroa) on kuitenkin aivan liikaa minun ostovolyymilleni. Silti en raaskinut jättää tilaisuutta kokonaan käyttämättä ja mukaan tarttui Varjo Kustannuksen antologia Tulipunainen mekko.

Myllykoski on kyllä itsessään kuin jostain suomalaisgoottilaisesta kauhukertomuksesta: kaikkialla on lähinnä autiutta ja missä liikettä on, liikkeen aiheuttaa lovecraftilainen epäsikiö. Sääli, sillä vanha teollisuusmiljöö ja sen kylkeen kasvanut kauppala olisivat viehättävä miljöö myös muunlaiselle elämälle.

Seuraavan viikon maanantaina aukeni yllättävä mahdollisuus käydä tsekkaamassa Kouvolan Pelastusarmeijan kirppis. Siellä kirjahylly on pieni mutta vaihtuvuus suurta. Tällä kertaa mainosplakaatit ilmoittivat, että kirjoja olisi tarjolla 3 kappaletta euron yhteishintaan. Tällainen laskee odotuksia; mahdolliset helmet ovat kuitenkin jo menneet. Vaan kuinkas sitten kävikään? Ensimmäisenä silmiin osui Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (1986), sitten hengellisen kirjallisuuden seasta pilkisti Kari Peitsamon Maan alla (1980). Molempien antikvariaattihinta pyörii 20 - 30 euron välillä. Kolmikon täydensi Marion Zimmer Bradleyn okkulttinen jännäri Aavevalo (1995/2001). Ei paha saalis eurolla. Mukaan tarttui myös Martti Joenpolven novellikilpailun 2016 antologia, josta olin edellisten jälkeen valmis maksamaan ylimääräisen puolieuroisen.

Tässä vaiheessa alkoi koronatilanne tosissaan aiheuttaa paniikkia ympärillä. Kirjanmetsästäjä ei pienestä horju. 12.3. oli aika pitkän tauon jälkeen tarkastaa Valkealan sisätorin kirjamarkkinat. Aiemmin syksyllä sen antikvariaattisessa nurkkauksessa ilmoiteltiin loppuunmyynnistä, mutta siellähän ne kirjat yhä olivat. Muuten isoja muutoksia oli kyllä tapahtunut: uusi sisustus ja aiempaa täydemmät rivivälit, tilan perällä valtava kasa sekalaista kirjallisuutta euron kappale. Antikvariaattiosastolla olisi ollut kaikenlaista kivaa tarjolla, jopa niin että monta houkuttavaa kirjaa oli jätettävä odottamaan vuoroaan. Mukaan tarttui kokoelmat Tsehovin ja de Maupassantin novellivalikoimat, kolme runokokoelmaa (Risto Ahti, Rakel Liehu, Brita Polttila), Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvien ykköspainoksen (joka korvaa kokoelmassa myöhemmin, kaksiosaisin kirjakerholaitoksen), Oskar Reposen kalkkunaklassikko Hautasi on Odessassa sekä erityisenä löytönä Konrad Lehtimäen novellikokoelma Jännittäviä hetkiä: koruttomia urheilukuvauksia vuodelta 1925. Kassalla selittelin, ettei enempää jaksa kantaa, joten minulle tarjottiin kottikärryjä. Kotona odotti vielä kevyt kirje, joka piti sisällään pienen aarteen: kaikkien aikojen ensimmäisen scifilehden, Spinin ensinumeron vuodelta 1977.

Hallituksen toimenpidesuositukset koronan hillitsemiseksi annettiin samana päivänä. Kun yli viidensadan hengen tilaisuudet suositeltiin peruttaviksi, menivät omat viikonloppusuunnitelmani uusiksi. Jethro Tullin perjantai-illan keikka Kulttuuritalolla siirtyi melkein vuodella eteenpäin, mutta vapautuipa aikaa kierrellä kulmakunnan kirjalaareja.

Tukipuun kierrätysmyymälä Teholassa oli pettymys: jo aiemminkin pienet kirjavalikoimat puuttuivat nyt kokonaan. Huonekalua, toritaidetta ja erilaista kippoa kyllä olisi ollut valittavaksi, mutta kirjoista muistutti vain peränurkan ovenpielessä ollut kyltti: "Kirjasto". Oletin, että sieltä ei jokamies saanut lunastaa itselleen mitään. Oikeastaan harmittaa, etten kysynyt.

Seurueemme ei kuitenkaan lannistunut tästä takaiskusta. Suuntasimme Kouvolan keskustaan tarkistamaan edellisviikolla kolumiamme apajia. Lukusopen pokkarivalikoimaa varten olin tällä kertaa valmistautunut (puhelin täynnä Boris Hurtan Kari Nenos -kirjasesta otettuja kuvia), mutta emme ikinä ehtineet sinne asti. Sen sijaan haravoimme Femmatorin hämäriä ja pölyisiä alatasoja ja rekeillä roikkuvien vaatteiden peittoon jääviä nurkkauksia. Ja tulosta tuli! Kun hyllyistä ei oletakaan löytyvän mitään ensisijaisesti etsittyä, on mieli avoin ja valmis ottamaan vastaan myös satunnaisempia löytöjä. Mukaan tarttuikin aiemmin huomiotani vältelleitä novellikokoelmia: tanskalaisen romantikon Steen Steensen Blicherin Pitäjän lukkarin päiväkirja; Vejlbyn pappi (1972) ja Jorma Eton: Potemkin ja muita rakkausnovelleja (1985; sisältää mm. pari aiemmin julkaistua kokoelmaa). Pieniä löytöjä olivat myös halvalla saadut SaPo #300 eli Julian Symonsin Murha! Murha! sekä Heikki Toppilan toiseksi viimeisen romaanin Ja niin tuli kevät ykköspainos. Kotikirjaston runousosastoonkin kertyi uutta: Lauri Otonkosken Totuus (joka tosin leikittelee tekstilajeilla niin, ettei se lopulta voi olla kuin runoutta) ja juuri ennen kassalle siirtymistä silmiin osunut ja käteen tarttunut Katariina Vuorisen Edith suuteli minua unessa.

Seuraavana päivänä bibliofiilinen seurueemme lähti liikkeelle verrattain varhain ja toteutti pitkäaikaisin haaveen käydä Tirvan baarissa. Kahvila- ja ravintolapalveluiden lisäksi siellä nimittäin on tarjolla kaikenlaista vanhaa tavaraa - ja kirjoja. Aurinkoisessa raesateessa taitetun matkan jälkeen ensireaktiomme oli tyrmistynyt: piha oli tyhjä, ei ainuttakaan autoa ollut edes bensapumpuilla. Eikä Baari olekaan auki? Olemmeko liian ajoissa? Miksi oikeastaan tulimmekaan tänne valtatienvarren syrjäseudulle? Liu'utimme auton ulko-oven editse (eittämättä valmiina kaasuttamaan heti, jos kuulisimme banjomusiikkia) ja ikkunaan teipattu aanelonen vakuutti kyllä, että paikka on auki. Ei siis muuta kuin auto parkkiin ja penkomaan. Emme antaneet enää aaveimaisen tunnelman vaivata vaan suunnistimme kahvilatilan perille, missä kirjahyllyt jo siinsivät. Valikoima oli outo yhdistelmä kirjakerhopainoksia, hämäriä pienpainatteita ja yllättävän vanhojakin niteitä. Yhtä ja toista lupaavaa joukossa kyllä oli, ja jotain lievästi lupaavaa olisi ehkä lähtenyt seikkailuhenkisen kuluttajan mukaankin, mutta missään ei lukenut kirjojen hintoja. Oli tehtävä päätös: käydäkö puhuttelemassa sitä, mikä ikinä baarin keittiön puolella kolistelikin kattiloita, vaikkei ainuttakaan ruokailijaa näkynyt missään, vai luopua mahdollisista aarteista. Samalla huoltamon ovesta astui sisään toinenkin pariskunta, ja hylkäsimme kaikki aikeet kirjaostoksista. Voi olla, että Tirvalta ei ole lähtemistä, ellei paikallisia jumalia lepytä tarjoamalla korvaavaa uhria. Tilaisuutemme oli nyt, eikä seuraavaa ehkä tulisi. Hyppäsimme uskolliseen Lodgyyn ja suuntasimme kutostietä kohti länttä.

Päämääränä oli Valkealan sisätori, jolta jo pari päivää aiemmin olin käynyt hakemassa edullisen sylillisen painotuotteita. Jotkin nimikkeet olivat jääneet vaivaamaan keräilijänsieluani, joten uusi käynti oli paikallaan jo näin pikaisesti. Ensimmäisenä nappasin mukaan Umberto Econ Prahan kamlmiston ja Rick Hautalan Kuoleman kiven tiiliskivimäiset olennot (3,5 euroa kappaleelta kirpaisi hieman, mutta en usko, että ihan äkkiä edes vastaavaa kauppaa tulisi vastaan; sitä paitsi laadusta pitää olla valmis maksamaan näinkin huimia hintoja). Hieman edullisempi oli Marketta Mäkisen Maailmannavan elämää, jossa tarkastellaan Keski-Suomen merkitystä ns. kultakauden taiteilijoihin. Kirppistilan perällä sijainneesta kirjakaaoksesta (euro per kirja) löytyi viime kerralla pintapuolisella vilkuilulla muutamia lupaavia teoksia, mutta nyt oli aikaa hieman penkoakin. Ehkä paras löytö oli Pentti Saarikosken Alue-kokoelman ensipainos. Lisäksi kasojen alta paljastuivat ainakin Ulla-Liisa Heinon toimittama Koti-ikävä ja muita latvialaisia novelleja, Reijo Porkan sodanaikaista TK-valokuvausta esittelevä pikkukirja ja Jännityksen mestarit -sarjan numero 77, Murhaavat naiset, eli kokoelma naisdekkaristien novelleja. Pinon viimeisteli Valitse oma seikkailusi -sarjan #4, Vampyyrien maa. Nämä "interaktiiviset kirjat" kiinnostavat marginaalisesti minua oikeastaan kahdesta syystä: ne ovat paitsi genrekirjallisuutta myös pelialaa sivuavia teoksia.

Sitten tuli voimaan valmiuslaki. Se sekoitti muutamaksi päiväksi normaalin rytmin ja pakotti keskittymään töiden uudenlleenjärjestelyn ja sen sellaiseen. Mutta jo pari päivää sen jälkeen, kun eduskunta oli hyväksynyt poikkeusolot Suomeen, syyhytti kirjankerääjää päästä hieman hyllyjä penkomaan. Kenties edesvastuuttomasti (toisaalta kuitenkin samaan aikaan kuntatyönantajan töihin kymmenien muiden joukkoon pakottamana) päätin tehdä pienen lenkin Karhulan puolelle. Karhulan kirppis tervehti ovella ilmoituksella, jonka mukaan se sulkee ovensa rajoitteiden ajaksi. Ehdin kuitenkin poiketa sisällä, etenkin kun paikalla ei ollut muita ihmisiä. Sikäli turhaan, että kirjatarjonnassa ei ollut tapahtunut näkyvää vaihtuvuutta sitten edelliskäynnin (josta tosin oli jo aikaa). Paikka onkin profiloitunut enemmän elokuva- ja etenkin musiikkikirppikseksi.

Pennikirppikselle en edes yrittänyt, vaan siirryin suoraan Goodwillin myymälään. Sielläkin vaihtuvuus on kirjojen osalta aika hidasta ja valikoima verrattain pieni – etenkin kun tietää, että naapurikaupunki Haminassa Goodwillin kirjahyllyssä tapahtuu koko ajan. Ei silti niin pientä muutosta, etteikö etsivät jotain aina löytäisi, vaikka sitten fyysistä kosketusta varoen ja kahta muuta asiakasta tavallistakin varovaisemmin väistellen. Saska Saarikosken toimittama Teräsviljaa-antologia on kutitellut Goodwillin valikoimissa jo viime kesästä alkaen, joten päädyin viimein viemään sen parempaan kotiin. Samalla mukaan tarttui Toni Lehtosen esikoiskokoelma Jälkeenjääneen tarinoita, joka ei suoraan sanoen paljon lupaile mutta ei toisaalta ohuena kirjana vie liikaa tilaakaan.

Omatkin työni siirtyivät lopulta todellisiksi etätöiksi, enkä liikkunut kotoa kuin ruokakauppaan. Myönnän, että välillä harkitsin käyntiä edes paikallisessa Goodwillissä, mutta järki tuli väliin. Edes kirjat eivät ole tarpeeksi hyvä syy minun lähteä levittämään tautia. Sitä paitsi: saa niitä kirjoja netistäkin...

Ensimmäinen koronapaketti kolahti postiluukusta vielä ensimmäisen etäviikon perjantaina. Turun suunnalta saapui pari vihkomuotoista pienjulkaisua, jotka oli hyvä tallettaa kokoelmaan. Sen sijaan seuraavalla viikolla postimies soitteli kahdesti (tai oikeastaan pakettiautomaatti laittoi tekstiviestejä). Jo paria viikkoa aiemmin tilaamani paketti helsinkiläisestä Väinämöisen kirjasta piti sisällään pari halpaa löytöä. Heidi Strengellin Stephen King -aiheista, englanninkielistä väitöskirjaa vuodelta 2003 myydään yleensä melko huimiin hintoihin (ei mitenkään yllättäen Finlandia Kirja pyytää siitä tälläkin hetkellä kuuttakymppiä), joten  minun piti ehdottomasti toimia, kun huomasin niteen alle kympillä. Strengellin seuraavana vuonna ilmestynyt, suomenkielinen ja käsittääkseni väitöskirjan kanssa varsin samansisältöinen teoskin toki King-osastoltani löytyy, mutta... Postikuluja puolittamaan lähetykseen löytyi myös Kai Häggmanin suomalaista kustannustoimintaa kronikoiva Paras tawara maailmassa. Bonuslöytönä pinon kruunasi vuonna 1979 Helsingin kaupungin taidemuseossa järjestetyn, kirjailijoiden lapsuudentöitä esitelleen näyttelyn luettelo.

Kuukauden tässä vaiheessa alkoi kirjabudjetti olla jo enemmän kuin käytetty, mutta minkäs tekee keräilijä, kun koronan vuoksi kaikkialta pukkaa alennusmyyntejä? Syö pari viikkoa hernekeittoa ja tilaa ison valikoiman Osuuskumman julkaisuja. Tarkemmin sanottuna yhdeksän novellikokoelmaa tai -antologiaa. Osuuskumma on julkaisija, johon suhtaudun kahtalaisesti. Toisaalta heiltä ilmestyy paljon kiinnostavia kirjoja ja etenkin minua kiinnostavia novelleja. Mutta: niitä sitten ilmestyykin tosi paljon. Täysihintaisten kirjojen kanssa on oltava varovainen, koska muuten nurkan takana väijyy vararikko. Etenkin tilanteissa, joissa kirjailijan kokoelmaansa valitsemat novellit ovat jo aiemmin ilmestyneitä (jolloin ne todennäköisesti ovat jo valmiiksi kirjahyllyssäni), on parinkympin hinta melko suolainen. Sen sijaan, kun alennusprosentiksi luvataan pyöreät viisikymmentä, en minäkään voi enää väittää vastaan.

Kuinka tyypillinen kulunut maaliskuu oli kirjojen puolesta? On myönnettävä, että varsinkin alkukuusta kirjanmetsästyshybris oli voimakas. Sen lisäksi tämän raportin kirjoittaminen kannusti tavallista taajempaan etsintäreissailuun. Toisaalta kirjasaalis oli tavallista suurempi myös siksi, että nyt yksinkertaisesti sattui löytymään paljon mielenkiintoisia nimikkeitä.

Jälkiviisaasti valikoin metsästyspäiväkirjani ajankohdan huonosti. Edellisen kuukauden päättänyt hiihtolomaviikko oli ollut metsästyspaikkojen ja saaliin suhteen niin mieluisa, että uskoin saman menon jatkuvan helposti. Hyvinhän kuukausi lähtikin sujumaan; eri paikkoja ja löytöjä riitti. Kuun puolivälin koronarajoitukset kuitenkin muuttivat elämän luonnetta niin tyystin, että maaliskuun jälkipuolisko välttämättäkin jäi laimeaksi. Vaikka kirjoja toki kokoelmiin kertyi sinäkin aikana, ei löytämisen iloa ja penkomisen riemua päässyt enää syntymään.

Aikaa niille kuitenkin on riittämiin. Kirjaan eivät virukset pure, eikä kirjanystävää tauti hevillä kaada.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

You Get So Alone

(Arvostelu on aiemmin julkaistu Palasokeri.comissa ja Jaakobin Wsi Testamenti -blogissa 2008. Tekstiä on hieman stilisoitu.)

You Get So Alone
Solo instrumentals
Harha-askel HA-06, 2008. CD-R
1. Sindre Bjerga: Rust (Still) Never Sleeps; 2. Jani Hellén: Rushes in the Moonlight; 3. Amigo Result: Selipates; 4. Maxime Primault: Strictly Turntablized; 5. Ville Moskiitto: The Look of Lurv; 6. Sparkle in Grey: Bass Quartet; 7. Robert Horton: Blues for a Grey Day; 8. Talugung: Ant Nest; 9. Andy Futreal: Black Sand; 10. Michael Futreal: Wire Mountain in Winter; 11. Michael Futreal: Wire Mountain in Spring; 12. Crow Feathers: Cornelia Street; 13. Destroy All Tie Fighters: untitled; 14. Jani Hellén: Evening Call; 15. throuRoof: Drawing Spirits into Crystals

You Get So Alone on turkulaisen, kokeelliseen akustiseen musiikkiin keskittyneen Harha-askel-mikrolevymerkin kolmas kokoelma. Levymerkin ensimmäinen julkaisu, Goin’ Down Slow (2006), keskittyi täysin akustisella kitaralla soitettuun musiikkiin. Viime vuonna julkaistun Sing with Me -kokoelmassa valokeilassa oli ihmisääni. Näistä varsinkin ensimmäinen oli vahva kokonaisuus ja kaiken kaikkiaan vuoden 2006 parhaita kokeellisen musiikin julkaisuja.

Tämänkertaisen kokoelman aiheena on ollut sooloinstrumentit. Jokainen levyn 15 kappaleesta on esitetty vain yhdellä soittimella ja pääosin ilman minkäänlaisia päällekkäisäänityksiä. Yksittäisistä instrumenteista eniten on käytössä ennalta arvattavasti kitara. Esitykset eivät kuitenkaan ole suinkaan tasapaksuja toistensa hiilikopioita, vaan ne todistavat entisestään soittimen monipuolisuutta. Kitaroiden lisäksi levyllä ovat käytössä muiden muassa saksofoni, harmooni ja erilaiset lyömäsoittimet.

Kokoelman sisällön voi rajata – erittäin karkeasti! – kahteen sarjaan: Levyn aloittaa neljän abstraktin äänimaalauksen sarjalla. Niiden jälkeen loppulevy kuluu pääosin muodoltaan rakennetumman materiaalin parissa viimeistä, throuRoofin kappaletta lukuun ottamatta. Mistään läpisävelletyistä teoksista ei kuitenkaan voida puhua; kokeellisuus, improvisaatio ja tietty muodon hajottaminen ovat tärkeitä piirteitä levyn jokaisessa esityksessä. Kappaleiden tyylilajit vaihtelevat Robert Hortonin kitarabluesista Sindre Bjergan kitaradroneen ja Ville Moskiiton freejazz-sävyistä Michael Futrealin kauniisiin folktunnelmointeihin.

You Get So Alone on musiikiltaan riittävän monipuolinen kantamaan vajaan tunnin mittansa. Itse olisin jäntevöittänyt kappalejärjestystä nykyisestä niin, että selvästi abstraktimmat raidat olisivat kuuluneet melodiapitoisempien (en uskalla sanoa “perinteisempien”) välissä. Selkeä kaari kappaleiden välille syntyy toki nytkin. Yksittäisistä esityksistä välittömimmin vahvimmilta tuntuvat jo mainitut Michael Futrealin kaksiosainen dulcimer-improvisaatio ja Ville Moskiiton saksofonin puhaltelu sekä Sparkle in The Greyn bassokvartetto.

Harha-askelen tasavahvassa katalogissa You Get So Alone on mainio jatke. Toivotaan, että levymerkki jaksaa jatkaa, vaikka cdr-kulttuuri lukemattomine pienjulkaisuineen tuntuukin kärsivän tällä hetkellä kenties ylikuumenemisen aiheuttamasta väsymyksestä.