maanantai 3. syyskuuta 2018

Suomikauhun sirpaleita #3: Autiossa talossa

A. V. Forsman ja O. Manninen (toim.)
Liitto
Suomen Kaunokirjailijaliiton albumi 1904
Helsinki: Yrjö Weilin, 1904, 256 s. Kuvakannessa nimi Liitto III.

Anni Swania (1875–1958) on totuttu pitämään lasten- ja nuortenkirjailijana, aivan syystä. Hänen oma tuotantonsa koostuu pääosin saduista ja nuortenromaaneista. Onpa hänen sanottu aivan aloittaneen kotimaisen tyttökirjallisuuden. Aikuisille suunnattua kirjallisuutta Swanilta ei juurikaan julkaistu. "Autiossa talossa" -niminen novelli on kuitenkin merkittävä poikkeus.


"Tiedättekö, mikä autio talo on? Se on paikka, missä harmajat hiiret juoksentelevat lattian yli, missä öisin näkymättömät sormet kirjanlehtiä kääntävät, missä tuuli vinkuu ja vaikeroi kuin hornaan ratsastava noita-akkaparvi. Se on paikka, missä yöt ovat pitkät ja unettomat sekä päivät tuskaa täynnä. Sen nurkissa väijyy salakammo, ja pimeässä kellarissa lattian alla asuu äänetön kauhu. Keskiyön aikana koputetaan ovelle: kops, kops, tipsuttavat askeleet lähenevät käytävää pitkin kuollakseen kynnyksen eteen."


"Autiossa talossa" ei ole missään nimessä puhdas kauhukertomus mutta flirttailee perinteisen kauhukuvaston kanssa niin runsaasti, että ansaitsee paikkansa tässä sarjassamme. Novelli on vahvasti kallellaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteen symbolismiin. Kieli on voimakkaan runollista, eikä lukijalle missään vaiheessa selviä varmasti, onko kyse mieleltään järkkyneen minäkertojan houreista vai todellisista ilmiöistä. Jos sillä mitään väliä lopulta on.

Novellin kertoja sanoo surmanneensa rakastettunsa, nuoren ja kauniin. Aistiharhojen (tai kummittelun) kuvausten lomassa selviää, että kertoja oli rakastunut ruokaemäntänsä 17-vuotiaaseen kasvattityttöön. Tunne oli molemminpuolinen. Kertoja – jonka sukupuoli jää herkullisesti ambivalentiksi – ei kuitenkaan tunnusta rakkauttaan, koska "tahdon ensin silmäillä muita kukkia, suloinen orvokkini, sitten palaan luoksesi ja poimin sinut". Tyttö löytää uuden kohteen lemmelleen muttei kykene irrottautumaan kertojastakaan. Tämä puolestaan kiusaa tunteissaan epävarmaa tyttöä: "tartuin kiinni terävin kynsin, taivutin hänen hentoa niskaansa, vuorottain karkoitin ja vedin luokseni, uuvutin". Lopulta tyttö sairastuu ja kuolee. Mies puolestaan on sen jälkeen sidottu merenrannan autioon asuntoonsa elämään, tulkinnasta riippuen, tunnontuskiensa tai tytön aaveen kanssa. Talosta on muodostunut miehelle hänen kiirastulensa.

"Autiossa talossa" on erittäin Edgar Allan Poe -henkinen. Järkensä menettänyt kertojahahmo, eteerinen nuorena kuollut rakastettu, ihmisistä tyhjä ja syrjäinen talo, jylhät kielikuvat, pateettisuuteen asti vellova syyllisyydestä kirpoava tuska ovat kaikki tuttuja Poelta. Nykylukijalle ne näyttäytyvät joko koomisina mahtipontisuudessaan tai vaikuttavan romanttisina, sanan laajassa merkityksessä. Romanttisen kauhukertomuksen lisäksi kertomuksen voi lukea kuitenkin toisellakin, biografistisella tavalla.

"Autiossa talossa" julkaistiin Suomen Kaunokirjailijaliiton (nyk. Suomen Kirjailijaliitto) Liitto-albumissa vuonna 1904. Tuo aika on ollut raskasta Anni Swanin elämässä. Liki kymmenvuotinen ja monivaiheinen suhde (joka oli sekä ystävyys- että romanttinen) runoilija Otto Manniseen oli katkennut. Ilmeisesti Manninen oli jälleen kerran kosittuaan saanut Swanilta rukkaset. Syynä oli ainakin osittain se, ettei Swanin mielestä pitänyt saattaa yhtään uutta lasta maailmaan, ei ainakaan Venäjän keisarin alaisuuteen. Vuosien 1904–1905 kriisi sai Mannisen kirjoittamaan sellaisia runoja kuten "Ikimennyttä" ja "Kuin kaksi vihamiestä". Swanin "Autiossa talossa" oli vastaus näihin katkeriin tilityksiin. Mielenkiintoista on, että toinen Liiton toimittajista oli juuri O. Manninen.

Kirjailijoiden tositarinalla on onnellisempi lopetus kuin novellin riivatulla mielipuolella. Swan ja Manninen menivät lopulta naimisiin kolme vuotta myöhemmin. Avioliitto kesti Mannisen kuolemaan 1950. Olkoon tämä lohduttavana esimerkkinä meille omissa autiotaloissamme harhaileville.


"Näin elän yksinäni autiossa asunnossani, jota rakastan ja pelkään. Kauankin? — Niinkauan kuin hän tahtoo, mustasilmäinen tyttöni."


Alkuperäisen Liitossa esiintymisensä jälkeen "Autiossa talossa" on julkaistu tietääkseni ainoastaan kerran. Se ilmestyi Antero Mannisen ja Hellevi Arjavan toimittamassa Swanin ja Mannisen kirjeitten kokoelmassa Silkkihienot siteet (SKS 2000).


LÄHTEITÄ
* Sirpa Kivilaakso 2009: Satukuningatar Anni Swan. Jyväskylä: Atena.
* Petri Liukkonen 2008: Anni Swan. Kuusankosken kaupunginkirjasto. https://greencardamom.github.io/BooksAndWriters/anniswan.htm