Kesällä kuuluu lukea dekkareita, sanovat. Sen kunniaksi arkistoista löytynyt Sherlock Holmes -viitteinen pakina sadan vuoden takaa. Nimimerkki Ä. Jyrkän teksti viittailee ahkerasti Holmes-tarinoiden tunnuspiirteisiin ja samalla ottaa kantaa ajankohtaiseen pikku selkkaukseen. Teksti on julkaistu Paukku-lehden numerossa 11 lokakuussa 1922. Paukku oli kommunistien pilalehti, jota kustansi Oy Työ.
**
SALAPOLIISILLISIA TUTKIELMIA
Kolme tuhkakuppia, joista yksi on iso ja kaksi keskikokoista, on tällä hetkellä koivuisella työpöydälläni täynnä paperossin eli savukkeen pätkiä, joiden luku saatetaan suunnilleen laskea, kun tiedetään, että niiden kumppanina on 2 tyhjää ja 1 vasta-alettu savukerasia.
Tämä ennenkuulumaton tuhlailevaisuus johtuu siitä tunnetusta tosiasiasta, että tässä maassa on kauan kärsitty puutteesta ei ainoastaan kaikesta mitä jumaluusopintohtori Martti Lutherin mukaan jokapäiväiseen leipään kuuluu, vaan myös pätevästä salapoliisinerosta à la Sherlock Holmes, jota puutetta allekirjoittanut nyt on ryhtynyt poistamaan.
Sir Arthur Conan Doylen keksimä suuri ja kuuluisa mestaridetektiivi Sherlock Holmes oli teräväpäinen mies, jota osoittaa sekin, ettei hän aina viitsinyt vaivautua rikoksen tapahtumapaikalle, vaan luki lehdestä uutisen asiasta, uppoutui nojatuoliinsa ja rupesi tupakoimaan käskien ystävänsä ja huonetoverinsa, tohtori Watsonin kaataa lasiinsa whiskyä ja soodaa ja ruveta ryyppäämään. Kun sitten kansa tuli kysymään, että kuinkahan sen asian laita oikeastaan on, sanoa pamautti hän tupakoimisensa tuloksena valmiin ratkasun asialle. Eikä allekirjoittanutkaan, jonka profiili ja ruumiinrakenne melkoisesti muistuttaa Sherlock Holmesta, tietenkään mennyt rikospaikalle, koska oli paljon mukavampaa olla lämpöisessä huoneessa ja polttaa tupakkaa. Huonetoverikseni olin suuren esikuvani mukaan hankkinut tiedemiehen, mutta oli minun täytynyt tohtorin puutteessa tyytyä maisteri Quidquidiin, jonka tieteelliset artikkelit maailmankuulussa aikakauslehdessä, Sosialistinen Aikakauslehti, ovat herättäneet ansaittua huomiota. On luonnollista, että lukija on mainitun, ystäväni tohtori Lassyn ansiokkaasti toimittaman aikakauslehden tilaaja ja siis tuntee ystäväni Quidquiden, joten ei tarvitse minun häntä esitellä. Jos lukija kuitenkin ei, vastoin odotustani, lukisi mainittua lehteä, niin kehottaisin häntä heti sen tilaamaan samaten kuin Nuoren Työläisen Joulunkin, jota Quidquid niinikään avustaa.
Suuren esikuvani lailla olisin tietenkin käskenyt ystävääni ja huonetoveriani Quidquidia, joka toivottavasti kerran kirjoittaa elämäkertani, ottamaan whiskyä ja soodaa, mutta koska olemme kieltolakimaassa, minkä ohessa toverini on periaatteellinen raittiusmies, niin en tietenkään saattanut sitä tehdä, mistä syystä kehoitin häntä syventymään matemaattisiin probleemeihin – hän harrastaa sattuneesta syystä nykyään matematiikkaa – sillä välin kun minä ratkaisen tämän tervaprobleemin.
*
– Toveri Quidquid – lausuin mietittyäni – olet kai lukenut lehdistä viimeiset tervauutiset?
– Olen, vastasi hän.
– Minkä mielipiteen olet niistä muodostanut?
– Saman, minkä kirjoitit S. Työmiehessä, että valkosuomalainen kulttuuri on tervakulttuuria, sain vastaukseksi.
– Kiitos tunnustuksesta! Mutta toveri muistanee, että on kaksi tuhrimistapausta. Mitä arvelet siitä?
Ja vastasi hän kuin aito Watson:
– Tietenkin ovat punikit tahtoneet maksaa samalla mitalla ja tuhrineet lahtaripatsaat palkkioksi siitä, että lahtarit tuhrivat neuvostolähetyksen kyltit.
Selitin kuin suuri esikuvani toverilleni:
– Sanomalehtitietojen mukaan on tämän lokakuun 1 päivän vastaisena yönä vedensekaisella kotitervalla töhritty Venäjän lähetystön ja kappavaltuuskunnan ynnä matkailutoimiston kyltit. Mitä varten on koliterva vedellä sekoitettua? Tietenkin siitä syystä, että suojeluskuntain nykyinen ylipäällikkö ei pidä tervaa minään tekijänä isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen suojaamisessa eikä niinuodoin ole tullut varastoja lisänneeksi. Tästä saamme edelleen päättää, että eversti Malmberg harrastaa enemmän reaalipolitiikkaa kuin aatteellista tervapropagandaa. Mutta sitten tulemme pahempaan punktiin, mikä sekoittaa kaikki meiningit muilta, mutta ei minulta.
Kas näin kerrotaan lehdissä;
"T.k. 3 p:n aamuna huomasi poliisi, että Vanhankirkon puistossa olevat suojeluskuntalaisten ja saksalaisten sotilaiden hautapatsaat olivat sivellyt jollakin seoksella. Varsinkin suojeluskuntalaisten hautapatsas on pahasti tahrittu. Bulevardinkadun puoleiset kohokuvat ovat yltyleensä sivellyt punaisella ja sinisellä värillä ja muutenkin on patsas ollut ilkityöntekijäin erikoisen huomion esineenä. Saksalaisten patsaassa on ainoastaan muutamia väritahroja, mutta sen sijaan ovat hautojen häväisijät repineet palasiksi hautapatsaan juurella olevan seppeleen silkkinauhan."
Varmaankin tästä kursiveeraamastani kohdasta olet päässyt siihen johtopäätökseen, että teko olisi punikkien vastatoimenpide. Mutta oletko tullut kiinnittäneeksi tarpeellista huomiota saman uutisen toiseen kappaleeseen, johon olen sinua varten tehnyt eräitä kursiveerauksia? Kas näin se kuuluu:
"Mikäli eräät henkilöt ovat kertoneet, on ilkityö tehty jo t.k. toista päivää vasten yöllä. Sekä järjestyspoliisi että etsivä keskuspoliisi ovat ryhtyneet ottamaan selkoa tapahtumasta. Paikalla toimitetussa ensimmäisessä tarkastuksessa ei ole päästy selville siitä, millä aineella patsaat ovat maalatut. Patsaiden puhdistaminen on kyllä mahdollinen, mutta voinee se tapahtua ainoastaan happojen avulla."
Mitä osoittaa tämä? Ensinnä sitä, että poliisi on näiden tervausasiain suhteen sokea. Teko tehdään toista päivää vasten yöllä, mutta poliisi huomaa sen vasta vuorokauden kuluttua eli 3 päivän aamuna. Tämä antaa tukea sille otaksumalle, että poliisi ei halua nähdä muutamia asioita tuoreeltaan. Edelleen tukee sinun punikkiotaksumaasi se seikka, että patsaat ovat töhrityt tuntemattomalla tavaralla, jonka poistaminen on vaikeata. Mutta lopuksi kuitenkin sanotaan:
"Arvellaan, että ilkityö on yhteydessä t.k. 1 päivää vasten yöllä suoritetun bolshevikien talon kilpien maalauksen kanssa, koska maalauksessa käytetty sekoitus näyttää olevan samaa ainetta."
Mitäs tästä sanot? Ristiriita vai? Samaa ainetta, jonka poistaminen bolshevikkien y.m. talojen kilvistä oli helppoa, koska se oli vesitettyä kolitervaa, mutta vaikeata ottaa pois patsaista – ei saa kuin happojen avulla. Samaa ainetta, joka toisessa paikassa on mustaa, toisessa punaista ja sinistä. Etevämpi kuin kameleontti, joka muuttaa väriään vain olinpaikkansa mukaan. Vetää vertoja noskelaisten ja muitten porvareiden mielipiteille ainoastaan, joihin tätä ihmeellistä tervaa enää saattaakaan verrata. Tervakulttuurin suurin saavutus se on. Saattaa siltäkin tuntua kuin jos olisivat ensimmäiset tervaajat, jotka porvarilehtien mukaan kommunistien laskuun, tahtoneet lakaista jälkiään ja, toteensaattaakseen porvarilehtien kommunistikeksinnön, tuhrineet omatkin kylttinsä...
– Mikä on siis toverin mielipide ratkaisu asialla? kysyi toveri Quidquid.
– Olen miettinyt asiaa tupakkaa polttaen Sherlock Holmesin tapaan ja ratkaissut sen – vastasin. Ja on ratkaisu tämä: Tästä asiasta ei poliisi koskaan saa selvää, vaikka ohranankin sormet ovat pelissä.
Esikuvani Sherlock Holmes otti tällaisissa tapauksissa viulun, mutta sen puutteessa otin minä mandoliinin ja aloin soitella "Internationalea".
Ja ystäväni Quidquid hyräili siinä mukana hiljalleen:
– On kurjan kurjat kunniassaan...
Ä. Jyrkkä
