Jyrki J. J. Kasvi: Jyrki Kasvin kolme elämää. Jyväskylä 2022: Docendo. 288 s.
Enpä ole tainnut koskaan aiemmin lukea poliittisia muistelmia. Totta puhuen ei Jyrki J. J. Kasvinkaan kirja valikoitunut luettavaksi sen poliittisen sisällön vuoksi. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kolminkertainen vihreiden kansanedustaja ei ollut poliittisesti erityisen lähellä minua, vaikka kerran taisin häntä äänestääkin (sen on täytynyt tapahtua eurovaaleissa 2004).
Suurin syy muistelmien lukemiseen oli Kasvin oleellinen osuus suomalaisessa pelilehdistössä ja scififandomissa. Wexteenin palsta ja kritiikit MikroBitissä ja Pelit-lehdessä olivat lapsuuden mielenkiihottajia. Myöhemmin tajusin hänen merkityksensä myös Suomen tieteiskirjoittajien toiminnassa ja varsinkin Kosmoskynä-lehden päätoimittajana aikana, jolloin lehti melkein korisi kuolemaansa.
Jyrki Kasvin kolme elämää jakautuu yllättäen viiteen osaan. Alun lapsuus- ja nuoruusmuistot muodostavat hajanaisen ja hieman fragmentaarisenkin muistikuva-albumin. Voi olla, että tämä osa jäi Kasvilta viimeistelemättä. Valitettavasti scifimuistelot sisältyvät lähinnä näihin pirstaleisiin. Itselleni mielenkiintoisen juonteen Kasvin lapsuudenaikoihin tuo sekin, että hän syntyi ja kasvoi täällä Kymenlaaksossa ja mainitaanpa isovanhempien asuinpaikaksi oma kasvuympäristöni Vilppula.
Otsikon kolme elämää ovat pelitoimittajan, tieteilijän ja poliitikon elämät. Viimeisin ottaa kirjasta suurimman osan, ymmärrettävästi. Se ei ole kuitenkaan pelkkää oman kilven kiillotusta, vaan myös tervettä kriittisyyttä omaan toimintaan on paljon.
Kirjan viimeinen osa käsittelee sairautta. Kasvihan kamppaili vuosikausia syövän kanssa. Hän kuvaa toteavaan tyyliin sairauden vaiheet, epäonniset hoitoyritykset ja lopulta kuoleman lähestymisen. Verrattain lyhyenäkin kirjan viimeinen luku on painava – sen lukeminen olisi monelle paikallaan.
Vasta kirjan lopetettuani tajusin, että Jyrki Kasvin kuolemasta tulee tasan vuosi huomenna. Hän kuoli isänpäivän jälkeisenä tiistaina. En ole pitkään aikaan liikuttunut kirjaa lukiessani, mutta nyt kävi niin.
Suurin syy muistelmien lukemiseen oli Kasvin oleellinen osuus suomalaisessa pelilehdistössä ja scififandomissa. Wexteenin palsta ja kritiikit MikroBitissä ja Pelit-lehdessä olivat lapsuuden mielenkiihottajia. Myöhemmin tajusin hänen merkityksensä myös Suomen tieteiskirjoittajien toiminnassa ja varsinkin Kosmoskynä-lehden päätoimittajana aikana, jolloin lehti melkein korisi kuolemaansa.
Jyrki Kasvin kolme elämää jakautuu yllättäen viiteen osaan. Alun lapsuus- ja nuoruusmuistot muodostavat hajanaisen ja hieman fragmentaarisenkin muistikuva-albumin. Voi olla, että tämä osa jäi Kasvilta viimeistelemättä. Valitettavasti scifimuistelot sisältyvät lähinnä näihin pirstaleisiin. Itselleni mielenkiintoisen juonteen Kasvin lapsuudenaikoihin tuo sekin, että hän syntyi ja kasvoi täällä Kymenlaaksossa ja mainitaanpa isovanhempien asuinpaikaksi oma kasvuympäristöni Vilppula.
Otsikon kolme elämää ovat pelitoimittajan, tieteilijän ja poliitikon elämät. Viimeisin ottaa kirjasta suurimman osan, ymmärrettävästi. Se ei ole kuitenkaan pelkkää oman kilven kiillotusta, vaan myös tervettä kriittisyyttä omaan toimintaan on paljon.
Kirjan viimeinen osa käsittelee sairautta. Kasvihan kamppaili vuosikausia syövän kanssa. Hän kuvaa toteavaan tyyliin sairauden vaiheet, epäonniset hoitoyritykset ja lopulta kuoleman lähestymisen. Verrattain lyhyenäkin kirjan viimeinen luku on painava – sen lukeminen olisi monelle paikallaan.
Vasta kirjan lopetettuani tajusin, että Jyrki Kasvin kuolemasta tulee tasan vuosi huomenna. Hän kuoli isänpäivän jälkeisenä tiistaina. En ole pitkään aikaan liikuttunut kirjaa lukiessani, mutta nyt kävi niin.
Pekka Matilainen: Humanisteja & romantikkoja. Kirjoituksia varhaishumanismista ja romantiikan ajasta. Helsinki 2001: Yliopistopaino. 120 s.
Pekka Matilaisen Humanisteja & romantikkoja on ihastuttava pikkukirja. Se on useiden tiiviiden tekstien kokoelma, joka tarkastelee monenlaisista näkökulmista varhaishumanismia ja romantiikan aikaa. Suoranaista historiankirjoitusta on vain teksteistä ensimmäinen, joka pyrkii hahmottamaan renessanssiajan alkua ja humanistien ensiaskelia. Muuten Matilaisen tekstilaji on esseistinen. Hän tekee tarkkoja pistoja taide- ja kulttuurihistoriaan, yleensä jonkun yksittäisen henkilön (Bruni, Byron, Ruskin) tai paikan (Villa Lante, Mustion kartano) kautta. Itselleni läheisimpiä olivat romantiikan aikaa peilaavat tekstit, mutta silloinkin, kun aihe ei välttämättä kulje itselle tutuissa maisemissa, on Matilaisen tyyli nautittavaa. Hänen teksteistään huokuu sivistys.
