Syksyllä 2015 aloin julkaista tässä blogissa vanhoja, muualla ilmestyneitä tekstejäni. Tarkoitus oli lähinnä siirtää "talteen" arvosteluja, joita olin julkaissut aiemmissa, sittemmin sulkeutuneissa blogeissa tai lähinnä Palasokeri.com-verkkolehdessä. Uusintajulkaisut tyrehtyivät kouralliseen tekstejä. Neljän vuoden jälkeen palasin tehtävän ääreen ja kävin läpi Wayback Machinen kautta vielä löytyviä vanhoja blogitekstejäni. Sieltä pelastettuja kirjoituksia (arvosteluja ja muita pelkän päiväkirjamaisen höpötyksen ylittäviä tekstejä) on sitten julkaistu viime aikoina näillä sivuilla. Tämänkertainen arkistojulkaisu on kuitenkin hieman erikoisempi.
Keväällä 2004 innostuin silloin vallalla olleesta kokeellisen musiikin cdr-skenestä. Ensimmäinen ja jälkikäteen tarkasteltuna minulle myös tärkein mikrolevymerkki oli 267 lattajjaa. Seuraavien vuosien aikana hankin jokaisen uuden LTJ-julkaisun ja monesta niistä kirjoitin lyhyen maininnan myös blogiin. 267 lattajjaa pyörittänyt Hannu Haahti julkaisi kommenttini myös levymerkin verkkosivuilla, missä ne ovat säilyneet tähän päivään asti, vaikka alkuperäiset blogit ovatkin jo kadonneet ja tuhoutuneet.
Niinpä päätin tehdä pienen sukelluksen menneeseen ja koota jäljelle jääneet arvioni 267l-levyistä. Osa niistä on yritelmiä ihan oikeaksi arvioksi (nuoren miehen todistusvoimaa), yksi sellaisena julkaistiinkin, ja lyhyimmät vain parin sanan kuvauksia. Hyvin ainakin näkyy, että jossain vaiheessa kaikenlainen blogiin kirjoittaminen jäi muun elämän jalkoihin ja silloin myös levyjen kommentointi loppui. Ilmiselvästi minulla kuitenkin oli sen verran velvollisuudentuntoa jäljellä, että pitkään koin tarpeelliseksi naputella edes ne pari sanaa.
Osa 267 lattajjaan julkaisemista levyistä ja kaseteista on yhä saatavilla. Alkuperäinen, rajallinen cdr-painos on varmasti aikoja sitten loppunut, mutta moni tuotos on sittemmin julkaistu digitaalisena. Käykääpä tekemässä löytöjä!
Tekstit on aiemmin julkaistu vuosien 2004 ja 2009 välisenä aikana Jaakobin testamentti - ja Jaakobin Wsi Testamenti -blogeissa. Niiden esiin nostaminen liittyy erääseen toiseenkin projektiini, josta toivottavasti kuullaan vielä. Teksteihin ei ole tehty muita muutoksia kuin yhdenmukaistettu merkintätapoja ja korjattu kirjoitusvirheitä.
Lörsson: Pariskunta vietti yönsä putkassa ja pääsi eilen
kuulustelujen jälkeen kotiinsa kuutelemaan musiikkia (LTJ-03)
Kymmenminuuttiselle kolmituumaiselle CD-R:lle on
koottuna legendaarisen yhdenmiehenyhtyeen rakastetuimmat hitit. Säälimätöntä
mekastusta, paukutusta, kolinaa, mölinää, kattilankansirummutusta,
radiokatkelmia. OOOOOlaiset saavat tapella ihan vapaasti siitä, onko tämän
"skenen" seuraajilla kritiikkiä vai ei, mutta kyllähän hyvän musiikin
tunnistaa sellaisen kohdatessaan. Pariskunnalta löytyy monipuolinen valikoima
erinomaista ja sivistynyttä musiikkia, joka liikkuu älykkään leikillisyyden
("Liimaa sekä liuotinta"), haikean sentimentaalisuuden
("Cortina") sekä asiantuntevan ja osuvan yhteiskuntakritiikin
("Vihaan K- ja T-kaupan mainoksia") välimaastossa nautittavan
kepeästi. Tällä "2nd, 3rd and 11th editionilla" on kaikkien iloksi
mukana myös laadukkaat ja musiikkia oivasti tukevat insertit. - Ihmetyttää
muuten, montako Tero Lehtoa Suomen eri alakulttuureissa oikein pyörii. Tulee
mieleen sanonta nimistä ja enteistä.
Kulkija: uu. (LTJ-22)
Kulkijan uusi albumi / ep / mikälie uu. on arvosteltu
Palasokerissa jo melkoisen kattavasti. Olen Hezzun kanssa pitkälti samoilla
linjoilla. Tyylilajillisesti Kulkijan musiikki on hyvin primitiivisen
kuuloista, ilmapiiriä luovaa äänitapettia. Jokaisessa 13-minuuttisen levyn
viidestä kappaleesta on varsin shamanistinen tuntu, joka on ajatonta samalla
tavoin kuin saman levy-yhtiön julkaisema Pekko Käpin Bubnit sebje pod nos -levy.
Molemmat luovat lyhkäisiä ja tiivistunnelmaisia kuvia. Ero on siinä, että Käppi
pysyy maan pinnalla ja hyvin arkaaisissa tunnelmissa mutta Kulkija synnyttää
abstraktimpia ja mystisempiä olotiloja. Parhaiten äänimaalaus onnistuu
mielestäni kappaleissa "hämärän humina" ja "yö jää taa".
Siinä olen ehdottomasti samaa mieltä Hezzun kanssa, että ulkoa kuuluva häly
sopii hyvin yhteen musiikin kanssa. Itse asiassa uu.:n musiikki vain paranee
mielestäni, kun avaa ikkunan ja antaa lasten ja ohi menevien autojen äänteen
sekoittua levyn maisemiin. Luo todella kummallisia hetkiä kuunnella tätä
samalla, kun katselee ikkunan alla leikkikentällä leikkiviä päiväkotilaisia.
Ainoa asia, mikä tämäntyyppistä musiikkia kuunnellessa häiritsee on se, ettei
tiedä, kuuluuko kajareista lähtevä rätinä musiikkiin vai johtuuko se paskoista
vehkeistä.
v/a: Kekkonen – Anarchy in the UKK (LTJ29)
Viikko sitten ilmestyi 267 lattajjaan neljäs
kokoelmajulkaisu. Aiemmista poiketen Kekkonen - Anarchy in the UKK kuitenkin
on tiukasti teemaan sidottu. Kokoelman kaikki 22 kappaletta ovat joko kunnianosoituksia
(""?) Suomen politiikan monumentille tai uusia versiointeja J. O.
Mallanderin klassisesta "Extended Play" -kappaleesta (eli siitä, jossa
laskeskellaan vuoden 1956 presidentinvaalin ääniä: "Kekkonen. Kekkonen.
Kekkonen..."). (Ainoan poikkeuksen tekee Matti ja Seppo, joiden teos
"Kekkosen peräänajo" viittaa lähinnä Antero Kekkoseen.)
Kokoelman idea on itsessään herkullinen, ja yksittäisten kappaleiden taso
yllättävän korkea. Kukaan ei ole antautunut vain hokemaan kolmen ja puolen
minuutin verran "Kekkosta" - ja jos onkin, niin se tehdään tyylillä,
kuten Lörsson tekee. Toki lähes jokaisessa kappaleessa kuullaan tuota mantraa,
mutta itse musiikki sen taustalla on usein aidosti inspiroitunutta. Tyylilajit
vaihtelevat metsäisestä kilkuttelusta raskaampiin elektronisiin ratkaisuihin ja
punkin sekä muun suoremman rokin suunnallakin pyörähdetään. Henkilökohtaisesti
minuun vaikuttivat eniten Kivan "Kkknn"-kappale ja Toni Kandelinin
hienostunut Mallander-coverointi "1962". Toisaalta Lamppukello on
aina mainio, ja Mixerin "Kekkonen" aiheutti parhaat naurut - voiko
"Kekkonen"-litania tietokoneäänen lausumana imelän
syntikka-Finlandian päälle olla muuta kuin taidetta?
The North Sea: Council of Trees (LTJ-32)
The North Sea on Digitalis Industries -mies Brad Rosen
projekti, jonka nimellä ilmestyi Council of Trees -niminen CD-R.
Tunnelmallista, rakeisen kaunista ja kovin orgaanista tunnelmointia. Sopii
ainakin tällaisiin kirkkaisiin kevättalvipäiviin; herättää kuvia kun aurinko
häikäisee liikaa, jotta voisi oikeasti mitään nähdä.
Ville Moskiitto: Ylistyksiä (LTJ-35)
Ville Moskiitto on turkulainen mutta tekee silti
oikein miellyttävää äänimaisemaa. Ylistyksiä on uuden CD-R:n nimi,
ja julkaisijan määritelmä "free-association drone" kertoo paljon.
Nättejä äänimattoja, jotka jaksavat kantaa jokaisen toistonsa.
Terracid: Alltounia (LTJ-38)
Ehdinpä sitten kuuntelemaan sen Terracidin Alltouniankin läpi.
Yllätti minut. Saundimaailma on tuttua, tietyllä tapaa perinteistä
forestfolkia. Sävy ei kuitenkaan tällä kertaa ole niin mantristinen tai synkkä
kuin useissa muissa genrensä tuotoksissa. Usein ollaan jopa iloisella tuulella,
kuten "Khepera"-kappaleessa. Toki tunnelma muuttuu välillä
uhkaavaksikin pitkien "More"- ja "All Doors Marked Green"
-kappaleiden ajaksi, mutta päätös on jälleen - edes jollain tapaa - valoisampi.
Joka tapauksessa valloittavaa kamaa. Vie mukanaan taas leijumaan, tällä kertaa
vain johonkin, mihin ei niin usein pääse. Nyt kauneus ei ole tummaa vaan levyn
vesivärikansien mukaista.
Zelienople: Ink (LTJ-39)
Rauhallista tunnelmointia, pop-elementtejäkin.
Rauhallisiin trippiöihin, te kaikki pilvipäät. Me muut ehkä otamme mukaan
rannalle ja nautimme elämän pienistä surrealistisuuksista.
Robert Horton: Washed Out Headspace (LTJ-40)
Mainio ja monipuolinen yhdistelmä hienovaraisempaa
dronahtelua ja metsäfolkimpaa kolahtelua; avausraita "Window to The
Sky" on jo melkein rock. "A Grasshopper's Startled Look as The Car
Pulls up" on nerokas nimi ja "Drinking Beer around The Fire" on
kappaleena juuri sen kuuloinen, mitä voi odottaakin. Levy on ehkä hieman
ylipitkä, mutta ei sitä ennenkään ole määrästä valitettu.
The North Sea & Rameses III: Night of the Ankou (LTJ-41)
Aavistuksen verran erilaisempaa materiaalia tarjoilee
jo jonkin aikaa sitten hankkimani 267 lattajjaan julkaisema The North Sean ja
Rameses III:n yhteistyö Night of The Ankou. The North Sean aikaisemmat jutut
eivät ole minuun uponneet ihan niin lujaa, kuin muiden arvosteluista olisi
voinut odottaa, ja Rameses III:a en aiemmin ole kuullut. Ennakkoasenne oli siis
ei-niin-odottavainen. Yllätys kuitenkin odotti: cdr:n kaksi pitkää raitaa ovat
kauniita, rauhallisia ambientesityksiä, jotka soivat kauniisti ja vievät
nätteihin paikkoihin. Seesteisten ja harmoonisten dronejen päällä kitarat
tanssivat kevyttä pyörähtelyään. Henkilökohtaisena assosiaationa musiikki tuo
mieleeni ne pakkasesta sähkönsiniset aamuyön tunnit, joina lehdenjakajan on
pysähdyttävä katselemaan horisonttia ja vetämään henkeensä
painomusteenkatkuista ilmaa. Tämä levy haisee hikiselle painomusteelle, ja se
on maailman paras haju pakkasessa. (Sorry, Hannu, kohta kukaan ei osta
levyjäsi, kun lukevat tällaisia kuvauksia.)
Vapaa: Jännittävät asiat olemme jo kauan kertoneet toisillemme salaisissa kirjeissä (LTJ-42)
Toinen 267 lattajjaan uusista julkaisuista on Vapaan
kolmituumainen, Jännittävät asiat olemme jo kauan kertoneet toisillemme
salaisissa kirjeissä. Viime vuoden alussa ilmestyneen Vapaan nimettömän
esikoisen jälkeen yhtyeeltä on julkaistu yhteensä seitsemän cd-r:ää tämä mukaan
lukien. Tyylilajit ovat vaihdelleet levyjen välillä suurestikin. On liikuttu
freejazzin piirissä, välillä kokeiltu metsäfolkkia sekä raskaampaakin
elektronista ambientia. Henkilökohtaisesti olen tykästynyt eniten vuosi sitten
Foxgloven julkaisemaan Tilat-levyyn, joka on juuri tuota yhtyeen sähköisempää
puolta (ja jota minä moukka en näemmä ole jaksanut kommentoida silloin).
Muutenkin juuri elektronisesti Vapaa on tähän mennessä onnistunut parhaiten
pitämään korkean laatutason materiaalissaan. Tämä uusi levy kuitenkin muuttaa
asetelmaa.
JAOJKKTSK:lla yhtyeen klassisen kokoonpanon Joel, Tiitus ja J. Koho lisäksi
soittavat Sami, Simo ja Keijo. Tämä laajennettu miehistö tuo musiikkiin paljon
kantavuutta ja uutta syvyyttä. Hienovaraisempia vivahteita kyetään käyttämään
tehokkaammin, kun vivahteet eivät ole kaikki, mitä musiikissa on; tällä kertaa
Vapaa pystyy luomaan äänimaailmalleen pohjan, jota aiemmin on ollut vain sen
elektronisissa kokeiluissa. Musiikin (levyllä on vain yksi 21-minuuttinen
raita) tyylilajia on hankala ehdottomasti määrittää, mikä loppujen lopuksi
olisikin turhaa ja vain meidän lista- ja lokerofetisistien tyydytys. Liikutaan
kuitenkin jossain ambientin ja jazzahtavien sävyjen seassa. Aiemmasta poiketen
musiikki vaikuttaa yllättävän suunnitellulta ellei peräti sävelletyltä. Sen
verran koherentteja sen rakenne ja dynamiikka ovat. Tokihan kyse voi olla myös
paljon yhdessä soittaneiden muusikoiden täydellisestä yhteispelistäkin, mikä
minä olen sitä kiistämään. Hieno kokonaisuus JAOJKKTSK silti on. Se pysyy
kasassa koko pituutensa eikä kertaakaan tunnu tahallaan venytetyltä saati
puuduttavalta.
On muuten mielenkiintoista, miten tämän musiikin tunnistaa ehdottomasti Vapaan
musiikiksi eikä esimerkiksi Keijon, vaikka samat kaverit ovat hänenkin nimeään
kantavilla levyillä soittaneet. Se jos mikä puoltaa sitä, ettei psykefolk tai
metsäfolk tai miksi sitä kuka tahtookin kutsua ole pelkkää sattumanvaraista
ääntelyä, vaan se kaipaa punaisen lankansa ja samalla ainakin jonkinlaisen
"johtajan".
Birds of Delay: Dreamt Afterbirth/ Goldblood: The Agony Booth (LTJ-46)
CD-R-puolelta mainittakoon ensinnä 267 lattajjaan
julkaisema Birds of Delayn ja Goldbloodin splitti. Täysmustan levyn sisältä
löytyy kultakin yhtyeeltä pitkähkö, yli varttituntinen kappale. Birds of Delay
tarjoaa tumman "Dreamt Afterbirth" -dronen, joka vie kuulijan
yllättävän monipuoliselle matkalle näennäisestä staattisuudestaan huolimatta.
Goldbloodin "The Agony Booth" puolestaan on kitaran ja urkujen
live-psykeilyä. Kokonaisuus toimii kappaleiden samantapaisen tunnelman vuoksi,
ja toisaalta yhtyeet ovat tarpeeksi erilaiset lähestymistavoiltaan, jotta levyn
"puoliskot" eivät tunnu liiaksi samalta.
Greippi: Hankkiudun Eroon Tapeteista (LTJ-47)
267 lattajjaa julkaisi (yhdessä The Sitruunasuon kanssa)
jo maaliskuun lopussa Greipin Hankkiudun eroon tapeteista -esikoisen.
Levy tekee pienen poikkeaman julkaisijan normaaliin tyylilajilinjaukseen, mutta
tässä tapauksessa se ei ole lainkaan huonompi liike. Greippi tekee vahvasti
rytmiin tukeutuvaa konemusiikkia. En tunne tämän alan genrerajoja, mutta
'tekno' lienee riittävän laaja termi kattamaan myös Greipin musiikin.
Normaalisti tekno on laji, joka ei vaikuta minuun oikein mitenkään. Se ei
loukkaa, muttei toisaalta innostakaan. Yksi syy siihen saattaa olla rytmiseen
konemusiikkiin usein liittyvä vakavuus. Greipin levy on kuitenkin hyväntuulinen
ja hauska kokonaisuus. Siitä kuulee läpi artistin halun tehdä musiikkia. Jopa
kaikkein trancein kappale, "Kaikki kaikesta", onnistuu olemaan
virkistävä ja ilmava teos puhesampleineen. Muutenkin paikoin käytetyt
yksinkertaiset samplet virkistävät kokonaistunnelmaa entisestään.
"Professori hullun labrassa" on ehkä levyn "kokeellisin"
raita, joka hyödyntää aggressiivisia saundeja ja vinksahtanutta asennetta
tehokkaasti. "Hankkiudun eroon tapeteista" on positiivinen, hieman
popcornmainen kappale, joka alkaa valloittavilla Nintendo-äänillä. Kaiken
kaikkiaan koko albumille on valittu saundit hyvin ennakkoluulottomasti ja
rohkeasti, mistä artistia kiiteltäköön.
Pitkä "Poiju aktivoi palikan" on oma suosikkini levyn kappaleista. Se
rakentuu monesta osasta, joissa vaihtelevat niin rytmiset kuin melodisetkin
osuudet. Aidosti tyylikäs kokonaisuus! Kappaletta seuraa cover-versio
"Hautamajurista" - kappalehan on alunperin Lamppukellon, jonka
jäsenenä Greippi myös vaikuttaa. Levy päättyy minimalistiseen ja tämän levyn
kontekstissa yllättävän pahaenteiseen "Wertyk kytrew"-kappaleeseen,
jonka suorastaan militantti marssirytmi jättää kuulijan sopivan epävarmaan
tilaan.
Kaiken kaikkiaan lupaava tuotos artistilta, jolla on vielä aikaa tehdä vaikka
mitä (Greippi on 11-vuotias). Oma kappaleeni on limited edition, joka ilmestyi
DVD-kotelossa ja täysmustana cd-r:nä. Mukana seurasi Greipin itsensä tekemä
taideteos. Kehut siis myös julkaisijalle komeasta tuotteesta.
Aineettomaksi temperamentin: Narsk (LTJ-48)
Aineettomaksi temperamentin -duon debyytti Narsk on
hulppeaa freejazzia rumpujen ja kitaran tahtiin. Yleensä tämmöisten viritelmien
kohtalona on tylsistyä tasaiseksi ääntelymatoiksi, mutta AT onnistuu tekemään
metelöinnistään mielenkiintoista koko +30 minuutin ajan.
Czolgosz: Seance (LTJ-49)
Czolgoszin Seance on psykedeelisempää
ja folkimpaa ääntelyä ja sellaisenaan keskitasoa parempaa. Pitäisi kuunnella
enemmän, että osaisi sanoa tarkemmin mitään.
Ville A.E. Suopajärven Puiset Heilat: s/t (LTJ-50)
Sen sijaan Ville A.E. Suopajärven Puiset Heilat
-nimisen projektin nimettömästä kolmituumaisesta uskaltaa sanoa varmemminkin.
Väittäisin 267L:n parhaaksi julkaisuksi. Kyseessä on neljän kappaleen alle
kaksikymmentäminuuttinen kokonaisuus. Päällimmäisimpänä kappaleissa on
kansanlaulumainen folksointi, jonka sekaan on heitetty vaikutteita monestakin
eri suunnasta noisea myöten. Aloituskappale "Flygirl 616/666" on kuin
degeneroituneen psykedeelisen lännenelokuvan alkusoitto. Tärähtäneessä tunnelmassaan
mieleen soimaan jäävä kappale. Oma suosikkini neljästä kappaleesta on
"Päähän kohdistuvat iskut", kansanballadimainen akustinen laulelma,
jonka romantiikka on nimensä veroista. Tulee mieleen Yölaulajien tietyt
kappaleet, mutta sehän ei voi olla kuin sattumaa. Levyn päättää edellisistä
täysin eroava "Katajanahka", joka on elektronisempi tunnelmointi.
Silti se jotenkin kummasti tuntuu kuuluvan juuri niille sijoilleen.
Ressu: Sirpaleet tuottavat ropinaa (LTJ-51)
Erittäin lupaavan kuuloinen kokoonpano,
joka musiikissaan ei tyydy ihan perinteisiin metsäfolkklišeisiin, vaan
yhdistelee ennakkoluulottomasti monenmoista mukaan soppaan. Erityisesti viulun
käyttö miellyttää minun korvaani ja herättää jonkinlaisen
"kamarifolk"-tunteen. Nätti levy, joka ansaitsee lisäkuuntelua.
Lamppukello: Kaahumatti kaheskanneski, Yyjö ite yheskänneski
(LTJ-52)
Mielipuolista elektroniikkaääntelyä
Chora: Moist Friends (LTJ-54)
Brittiläisen Choran nimeämätön levy [sic] on ensikuulemalla
hämmentävä kokemus. Jotenkin psykedeeliseen musiikkiin on onnistuttu
yhdistämään pakahduttava kauneus ja erittäin hermoja koetteleva rumuus. Eikä
näitä piirteitä voi edes mitenkään sormella osoittamalla erottaa toisistaan.
Salakavalan taitavasti rakennettua ääntä. Erityisesti "Moist Friends"
on vahva.
Grey Park: Travel Agent Certification Training Program:
Courses I, II and III (LTJ-58)
Grey Parkin kolmas 267l-julkaisu on edellisten sarjaa
jatkaen nimetty Travel Agent Certification Training Program: Courses I, II
and III. ~18-minuuttisella kolmituumaisella on kolme kappaletta, joiden
tyylilajeissa liikuskellaan laitojen kautta. Levy alkaa tartuvarytmisellä
afrobeatilla, jatkuu maukkaalla dronehämyilyllä ja lopettaa rokkaavaan
jumitukseen ("7 minutes of worlds most un-space take on space-rock").
Paras kuulemani Grey Park eli älyttömän hyvä.
Rokkiryhmä: Maailmanvoitto (LTJ-59)
Heidän musiikkinsa on äärimmäisen naiivia ja
samalla jotenkin perverssin suloista folkin ja popin sulaumaa. Akustinen kitara
ja melodika (?) rakentavat kevyttä psykedeelistä kudelmaansa kauniisti laulavan
naisäänen taustalle. Välillä musiikki uhkaa valahtaa liiankin satunnaisen
puolelle, mutta jollain kummalla tavalla jokainen kappale onnistuu lopussa
nostaa itsensä kuiville ja jättämään tunteen, että näinhän sen pitikin mennä.
Levy päättyy "Walk on by"-versiointiin, jonka kuullessaan Burt
Bacharachin murtuisi itkuun.
TBX: R0705 (LTJ-61)
[V]arsinkin avaruuksissaan rankasti rokkaava TBX ansaitsee välittömiä kehuja.
v/a: Katsoin kauas ja sydämeni oli kaukana (LTJ-62)
Katsoin kauas ja sydämeni oli kaukana on kenties 267 lattajjaan paras julkaisu.
Boris Morgana: Im Plodoovosch (LTJ-64)
267 lattaajjaan uusin julkaisu on Boris Morgana
-kokoonpanon Im Plodoovosch. Se pitää sisällään kaksi pitkää ja
kokeellista psykeimproa. Särmää on ja sähäkkyyttä; aggressiivinen mutta vie
mukaansa.
TBX / This One Will Be the Runner (LTJ-68)
TBX/This1-split ... on paljon kiinnostavampi kuin
aiemmin viime vuonna ilmestynyt TBX:n oma 267l-albumi. This1:n elektroniset
piirteet piristävät avaruusjunnausta kummasti.
Llyreas: s/t (LTJ-69)
Llyreasin levy on erittäin vakuuttava uhkaavine tunnelmineen ja jatkuvine kehityksineen.
Przewalski’s Horses: Museum for the Trees (LTJ-70)
[M]elko tavanomaista "metsäfolk"-hämminkiä
Enfer Boreal: Cloud Matter inside Your Bones (LTJ-72)
[H]yvää kamaa.
TBX: Collider (LTJ-75)
[N]ostaa bändin pisteitä rajusti
Grey Park: A Final Exam for A Agent (LTJ-76)
Grey Parkin levy äimistyttää
The Pistil Cosmos: The Praying Eyes (LTJ-79)
Älyttömän hieno levy!
Ous Mal: Riioraa (LTJ-85)
Vuodesta 2002 alkaen on 267 lattajjaa -pienlevymerkki esitellyt ansiokkaasti suomalaista (toki myös ulkolaista) kokeellista underground-musiikkia. Järjestysnumerolla 85 ilmestyi viime kuussa Ous Mal -nimisen duon esikoisalbumi Riioraa.
Ous Malin jäsenet ovat kertoneet työtapansa perustuvan lähes täysin sämplejen käsittelyyn. Musiikin pohjana käytetään löydettyjä ääniä, joiden lähde voi olla vanha kasetti tai levy, kenties radio. Ous Malin musiikissa sämpleihin suhtaudutaan hyvin "vanhanaikaisesti"; niitä ei turhaan siistitä tai siloitella, vaan sihinät, suhinat ja napsut kuuluvat lopullisten kappaleiden luupeissa. Tämä luo musiikkiin sellaista luonnollista pehmeyttä ja lämpöä, mitä nykyisessä elektronisessa musiikissa jää usein kaipaamaan.
Sämplejen lisäksi Riioraalla kuullaan (ilmeisesti) vartavasten näitä kappaleita varten äänitettyjä selloa, pianoa ja kanteletta. Elektroninen äänimaailma limittyykin vahvasti folk-saundien kanssa. Lopputuloksen vahvin vertailukohta onkin Paavoharju, jonka musiikki tulee mieleen monta kertaa Ous Malin levyä kuunnellessa. Selvin ero Paavoharjuun on lauluosuuksien puuttuminen. Tämä luo toisaalta musiikkiin abstraktimman ulottuvuuden – kuultavien rakenneosien monet alkuperät ilman inhimillistä ääntä eivät ankkuroi Riioraan musiikkia turhaan – toisaalta laulu olisi voinut elävöittää esityksiä ja monipuolistaa levyn sisältöä.
Riioraa noudattaa karkeasti ottaen kaavaa, jossa hahmottomammat ambient-kollaašit vaihtelevat melodisempia ja sävelletymmän kuuloisia elementtejä sisältävien raitojen kanssa. Itselleni kaihoisan nätit tunnelmoinnit tuntuvat kuunteluhetkellä lumoavilta, mutta kappaleen päätyttyä ei juuri minkäänlaista kuulokuvaa jää jäljelle. Jotain tarpeeksi koukuttavaa niistä jää puuttumaan ollakseen täysosumia (sama muuten vaivaa Paavoharjunkin vastaavia teoksia). Sen sijaan enemmän kamarifolklokeroon sopivat kappaleet paitsi onnistuvat luomaan tavattoman vahvan tunnelman myös jättämään jonkinlaisen mielentilan ja vaikutelman myös kuuntelun jälkeiseen aikaa. Heinoja hetkiä ovat etenkin "Lintuparvi" kanteleineen ja selloineen, "Tähti" sekä "Merilaulun alkupuoli. Toisaalta viimeksi mainitun lopussa ilmestyvä rumpukomppi on levyn suurin kauneusvirhe.
Riioraa on vakuuttava uutuus ja ennen kaikkea erittäin kaunista musiikkia. Ous Malilla on selvästi oma saundi ja tekemisen filosofia. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen yhtye ja albumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti