Sid Smith: In the Court of King Crimson

Sid Smith

In the Court of King Crimson

An Observation Over Fifty Years

Pagyric Publishing, 2019. 608 s. ISBN 978-1916153004.

Sid Smithin In the Court of King Crimson: An Observation Over Fifty Years (Panegyric 2019) on periaatteessa laajennettu laitos hänen parikymmentä vuotta vanhemmasta kirjastaan, mutta laajennukset ovat niin suuria, että voidaan puhua ihan uudesta teoksesta. Smith on seurannut King Crimsonia vuodesta 1972, pari viime vuosikymmentä varsin läheltä, ja hänellä on käytössään valtava tietomäärä näkemyksestä puhumattakaan. Hänellä on ollut pääsy arkistoihin, minkä lisäksi Smith on haastatellut kirjaansa varten jokseenkin jokaista yhtyeeseen joskus kuulunutta. 

Tulos on massiivinen. Jopa niin massiivinen, että joku kehvelimpi kynämies olisi julkaissut samasta materiaalista kolmekin kirjaa. Teoksen ydin on sen ensimmäinen osa, King Crimsonin historiikki. Smith käy läpi yhtyeen moninaiset vaiheet ihailtavan johdonmukaisesti. Taannoin kritisoin Jethro Tull -kirjaa siitä, että se siirtyi pikakelaukselle ensimmäisten kymmenen vuoden jälkeen. Smithin kirjassa tällaista ei tapahdu missään vaiheessa. Se etenee tasaisen tarkasti ja nautittavan sujuvasti koko yli viidenkymmenen vuoden aikajänteensä.

Tarina alkaa jo ennen varsinaista King Crimsonia, sen esiasteeesta eli Giles, Giles & Frippistä. Jokainen myöhempi inkarnaatio, joita on laskutavasta riippuen noin yhdeksän, saa jokseenkin yhtä laajan ja tasaväkisen kohtelun. Kaikista jäsenistä ei voi sanoa aivan samaa. Vaikka Smith suhtautuukin kunnioituksella kutakin entistä ja nykyistä jäsentä kohtaan, muutamat nimet lausutaan muita kitkerämmin. Gordon Haskell, joka itse on ollut kovaääninen King Crimsonin arvostelija, saa monta puheenvuoroa, jossa hän ei näytä itseään kovin imartelevassa valossa. Samoin myöhemmät laulajat Greg Lake ja Adrian Belew kuvataan jossain määrin vaikeina hahmoina – ei varmasti aivan syyttä, mutta varsinkin Belew näyttää usein melkoiselta kiukuttelijalta. Toki heit myös kehutaan toistuvasti, mutta eipä esimerkiksi Fripp saa omista jääräpäisyyksistään koskaan kritiikkiä Smithiltä. Onneksi sentään muiden muusikoiden vähemmän mairittelevia kommentteja pääjehusta on päätynyt kirjaan. Tämä on kuitenkin tällaista "virallisten" ja "autorisoitujen" elämäkertojen ja historiikkien ongelma; kirjoittaja harvoin saa kuuluviin ääniä, joita portinvartijat eivät hyväksy, eikä välttämättä edes halua saada.

Elämäkertaosuus keskittyy nimenomaan bändin vaiheiden kronikointiin. Albumien sisältö jää selvästi vähemmälle, välillä melkein olemattomaksi. Historiikin jälkeen Smith esitteleekin sitten arvioiden King Crimsonin studiotuotannon. Osuus on monin tavoin onnistunut. Vaikka lukijakunnan voi olettaa tuntevan käsitellyt albumit läpeensä, osaa Smith nostaa niistä esiin piirteitä ja huomioita, jotka tuntuvat tuoreilta. Se, että hänellä on ollut pääsy yhtyeen arkistoihin, on antanut hänelle aivan omanlaistaan näkökulmaa levytyksiin. Päätös rajoittua vain studioalbumien arvosteluun on ihan ymmärrettävä jo käytetyn tilan vuoksi, mutta kieltämättä jäin kaipaamaan myös laajan live-diskografian esittelyä. Ainakin oleellisimmat julkaisut olisi voinut ihan hyvin voinut kommentoida. Myös ProjeKctit jäävät huomiotta, mikä tuntuu oudolta ratkaisulta.

King Crimsonin keikkapuoli saa kyllä huomionsa, sillä lähes 800-sivuinen kirja päättyy Smithin luonnehdintoihin kaikista tällä hetkellä Discipline Global Mobilen kautta saatavilla olevista KC-liveäänityksistä. Tekstit ovat ilmestyneet aiemmin levy-yhtiön nettisivuilla, mutta kirjan sivuilla niistä muodostuu syväluotaus yhtyeen kehittymiseen esiintymislavoilla. Toistolta ei tietenkään voi välttyä, minkä vuoksi loppuosuus ei todellakaan ole yhtä sujuvasti luettavaa kuin sitä edeltävä kirja.

Smith on kirjoittajan musiikkijournalismin vanhan koulukunnan edustaja. Hän kirjoittaa täsmällistä mutta elävää kieltä, jossa vertaukset ja metaforat sekä erikoiset sanavalinnat saavat hengittää vapaasti. Sellaista on ihana lukea tällaisina kömpelöiden somearvosteluiden aikoina. Kuvallisesta ja omaperäisestä kielestä huolimatta In the Court of King Crimson tuntuu yhtenäiseltä ja luontevalta. Siitä puuttuu kikkailu, joka varsin usein tuntuu tunkevan (varsinkin suomalaisten) musiikkitoimittajien teksteihin.

In the Court of King Crimson on melkolailla definitiivinen kirja King Crimsonista. Sen pienistä puutteista huolimatta tuntuu mahdottomalta, että kukaan kirjoittaisi parempaa tai informatiivisempaa teosta yhtyeestä. Sen sijaan King Crimsonin tuotanto ansaitsisi kyllä oman, laajemman läpikäyntinsä ja analyysinsä. Hedelmällinen kirjan aihe olisi myös Robert Fripp. Eric Tammin Robert Fripp: From King Crimson to Guitar Craft ilmestyi jo 1990, ja sen keskiössä on enemmänkin Frippin kitaransoiton opetus kuin mies tai hänen tuotantonsa.