Esa Kotilaisen levy Ajatuslapsi vuodelta 1977 on suomalaisittain ainutlaatuinen berliiniläistyyppinen ambientlevy. Meni useita vuosia (vuosikymmeniä) ennen kuin kukaan muu täällä ryhtyi samanlaiseen äänimaalailuun. Kotilainen itsekin palasi sooloartistina elektron pariin vasta 2000-luvulla, ja hänen myöhemmät albuminsa ovat lähestyneet sähkömusiikkia melko erilaisesta tulokulmasta. Kotilaisen uutuus, Unisali (Presence Records, 2021), on kuitenkin Ajatuslapsen henkinen perillinen monellakin tapaa.
Ensikuulemalta yhteyttä ei ehkä huomaa. Siinä missä Ajatuslapsi on nimenomaan ambientlevy, tuo Unisali mieleen pikemminkin 1970-luvun italialaisen urkuprogen. Tämä yhteys on selvimmillään albumin alkupuoliskolla, kun Kotilaisen kosketinarsenaalin jykevöittää Lauri Porran ja Anssi Nykäsen rytmiryhmä. Vaikka Unisali on jaettu kappaleiksi, on kyseessä pitkälti yksi yhtenäinen sävelteos. Eri osat soljuvat eteenpäin orgaanisesti ilman taukoja. Unisali on matka.
Alun rokkaavampia vaiheita seuraa sarja lintuteeman ympärille kietoutuvia sävelkuvia, jotka ovat alkupuoliskoa paljon seesteisempiä. Jos Unisali jotain osoittaa, niin sen miten monipuolinen soitin voi minimoog olla. Se taipuu niin raskaaseen noisehenkiseen raastavuuteen kuin pehmän kauniisiin tunnelmointeihin. Moogi(e)n lisäksi levyllä merkittävästi esillä on etenkin Memotronin väräjävät äänivyöryt, mutta kuullaanpa levyllä myös esimerkiksi Farfisaa, bassoharmonikkaa ja paljon muutakin. Erikoisin soitin lienee ensilevytyksensä(?) saanut Esakota 1, Kotilaisen oma luomus.
Unisali sisältää paljon kaikuja menneisyydestä. Albumin nimi viittaa tietenkin Ajatuslapsen a-puoleen, joka oli otsikoitu "Unisalissa". Uusi levy alkaakin "Paluulla unisaliin". Yhälailla nimissä vastaan tulevat tutut ikkuna, näkymä ja vartija. "Tuttavani" on puolestaan vaihtunut "Ystävään". Mutta vaikka kumpikin albumi seuraa samaa karttaa, on niiden matkanteko aivan omanlaistaan. Sekä Ajatuslapsen että Unisalin jälkimmäinen puolisko alkaa luolanäkymällä, josta suunnataan luontovisioiden kautta (sisä)avaruuteen. Unisalin sarja huipentuu "Kohti linnunrataa"-osaan, joka lainaa jylhästi vuoden 1978 "Matkaajan" teemaa. "Matkaaja" on Kansallisoopperan baletille tehty teos, joka julkaistiin Ajatuslapsen remasteroidun cd-laitoksen bonuksena vuonna 2008. "Sähkölintupuisto" puolestaan mukaillee vuonna 2014 Kouvola-talon puistossa kuultua samannimistä ääni-installaatiota.
Pitkän, noin 45-minuuttisen kokonaisuuden jälkeen kuullaan cd:llä vielä yksi raita. "Himalaja" on levyn kannessakin ilmoitettu erillään muista, joten se tosiaan lienee ajateltu omaksi kokonaisuudekseen. Se on paljon muuta levyä leijuvampaa ambientia, tiheätunnelmainen kappale josta suorastaan henkii pakkanen ja viima. Muutenkin tämä luonnon tai luonnollisuuden läheisyys Kotilaisen tuotannossa tekee siitä aivan omanlaistaan. Kyllähän monikin elektro- ja ambient-artisti on hyödyntänyt luontoääniä musiikissaan; vesisade lienee se kliseisin. Kotilaisen kuulomaisemissa luontoäänitteet, oli kyseessä sitten linnunlaulu, jään rasahtelu tai männynrungon kolistelu, ja hänen koneista luomansa äänet, joko luonnolle vieraat tai sitä jäljittelevät limittyvät ja yhdistyvät niin, että niistä tulee yhtä. "Himalaja" ja ulkona näkyvä kylmä talvimaisema ovat yhtä.
Unisali on vahvaa jatkoa Esa Kotilaisen soolotuotannolle. Hän on viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana löytänyt itsenäisenä tekijänä luomisvoiman, josta tuloksena on saatu monta korkeatasoista ja monimuotoista levyä. Unisali saattaa hyvinkin olla niistä paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti