Mika Kaurismäki: Kolme viisasta miestä
Mika Kaurismäen dokumentti Ryhmäteatterista sai aikaan halun, tahdon ja himon katsella ohjaajan fiktiivinen Kolme viisasta miestä (2008). Pertti Sveholm, Kari Heiskasen ja Timo Torikka – Ryhmäteatterin miehiä kaikki – kohtaavat jouluyössä, kuka syntymän ja kuka kuoleman merkeissä. Ja kuka joulupukkina avioeron jäljiltä, juuri ennen itsemurhaa. Eksyksissä perheestään ja elämästään kaikki tyyni.
Olisikohan Kolme viisasta miestä Mika Kaurismäen paras elokuva sitten Arvottomien? Ja sekin saa paljon merkityksestään Aki-veljen käsikirjoituksesta. Onko siis Kolme viisasta miestä Mika Kaurismäen paras elokuva? Ehkä on. Kaurismäen ja Petri Karran käsikirjoitus on kaunis, komea, surkea ja tosi. Elämä on kurjaa missä vain, eikä kellään ole erityisen kivaa. Dialogi on vahvaa, läsnäolo on näyttelijöillä niin voimallista, etten usko heidän muuta olevankaan kuin hahmonsa. Käsivarakamera elää myöten, ja Aake Kalliala karaokeisäntänä on hetken ajan melkein koskettava. Kalliala ikään kuin toistaa Rumblen jumalaisen pitsanpyörittäjän roolinsa.
Varsinaiseen pihviin päästään käsiksi (ja tämä tulee nyt kasvissyöjä suusta), kun kolme miestä pääsevät saman pöydän ääreen ja alkavat puhua. Kolme viisasta miestä on dialogin elokuva. Se on pääosin vuoropuhelua, kenties improvisoitua, kolmen miehen tilitystä miten hemmetin vaikeaa on vain olla ja elää ihmisiksi. Kun Torikka laulaa Juicen Viidestätoista yötä ja Heiskanen on Rakkauden haudalla ja Irina Björklund "peittyy huntuun valkoiseen", tietää katsojakin olevansa perusasioiden ääressä. Kyllähän ihmisen on paha olo, kunnes Peter Franzen tuo rauhan sydämeen laulamalla Sleepy Sleepersiä.
Olisikohan Kolme viisasta miestä Mika Kaurismäen paras elokuva sitten Arvottomien? Ja sekin saa paljon merkityksestään Aki-veljen käsikirjoituksesta. Onko siis Kolme viisasta miestä Mika Kaurismäen paras elokuva? Ehkä on. Kaurismäen ja Petri Karran käsikirjoitus on kaunis, komea, surkea ja tosi. Elämä on kurjaa missä vain, eikä kellään ole erityisen kivaa. Dialogi on vahvaa, läsnäolo on näyttelijöillä niin voimallista, etten usko heidän muuta olevankaan kuin hahmonsa. Käsivarakamera elää myöten, ja Aake Kalliala karaokeisäntänä on hetken ajan melkein koskettava. Kalliala ikään kuin toistaa Rumblen jumalaisen pitsanpyörittäjän roolinsa.
Varsinaiseen pihviin päästään käsiksi (ja tämä tulee nyt kasvissyöjä suusta), kun kolme miestä pääsevät saman pöydän ääreen ja alkavat puhua. Kolme viisasta miestä on dialogin elokuva. Se on pääosin vuoropuhelua, kenties improvisoitua, kolmen miehen tilitystä miten hemmetin vaikeaa on vain olla ja elää ihmisiksi. Kun Torikka laulaa Juicen Viidestätoista yötä ja Heiskanen on Rakkauden haudalla ja Irina Björklund "peittyy huntuun valkoiseen", tietää katsojakin olevansa perusasioiden ääressä. Kyllähän ihmisen on paha olo, kunnes Peter Franzen tuo rauhan sydämeen laulamalla Sleepy Sleepersiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti