Luettua: elokuu 2022

Maksim Gorki: Malva. Kertomus (Мальва, 1897). Helsinki 1919: Suomen sos.-dem. nuorisoliitto. 96 s. Suom. Viljami Ventola.

Maksim Gorkin Malva on pienoisromaani, joka alun perin ilmestyi vuonna 1897. Sen ensimmäinen (?) suomennos ilmestyi Suomen Sosiaalidemokraattisen Nuorisoliiton kustantamana niteenä 1919. Oma kappaleeni on peräisin erään täkäläisen kahvilan kellarista.

Malva on pienieleisen kerronnan taidonnäyte. Nimihenkilö on nuori nainen, jonka ympärillä kalastajakylän miehet menevät tolaltaan. Tarina kuvaa näistä kolmea: miestä, joka on ollut viisi vuotta poissa perheensä luota ja elää nyt suhteessa Malvan kanssa; miehen poikaa, joka saapuu isänsä jalanjäljissä ja joka hullaantuu hänkin naiseen; sekä erästä työnjohtajaa, joka lähes irrallisena ja välinpitämättömänä kaikesta saa isän ja pojan ottamaan yhteen Malvan vuoksi.

Kertomus on yksinkertainen mutta vahva. Sen hikisen helteisen rannikkokesän tunnelma on kuvailtu muutamin tarkoin sanavalinnoin ja henkilöiden väliset suhteet ja mielenliikkeet hienovaraisesti. Jostain syystä Malva näyttäytyy mielessäni 60-lukulaisena eurooppalaiselokuvana – sellainen psykologinen peruskertomus se on. Ja tämä siis kaikella arvostuksella.

Arvid Järnefelt: Isänmaa. Porvoo–Helsinki 1965: WSOY. 198 s. 9. p. – Ilmestyi alun perin 1893–94.

Arvid Järnefeltin Isänmaa mainitaan yleensä suomalaisen realismin merkkiteoksena, joka kuvaa kansallisaatteen kehitystä maassamme. Itse pidän sitä leimallisemmin aateromaanina, jolla on enemmän sanottavaa kuin kuvattavaa. Toki se on suomalaisuusaatteen viemän nuoren miehen kasvukertomus, mutta itse luen sitä etenkin yksilön aatteellisen elämänsuunnan kuvauksena. Komea ja vaikuttava teos se on joka tapauksessa.

Oma kappaleeni on kirppiskupan runtelema 1960-luvun pokkaripainos.

Markku Löytönen (toim.): Matka-arkku. Suomalaisia tutkimusmatkailijoita. Helsinki 1989: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 422 s. Suomalasen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 502.

Markku Löytösen toimittama Matka-arkku. Suomalaisia tutkimusmatkailijoita on massiivinen teos. Viidettäsataa kaksipalstaista sivua, paljon kuvitusta, kovatasoisia tieteilijöitä kirjoittajina. Läpi käydään suomalaista tiedehistoriaa Pehr Kalmin Amerikan-matkoista, kansatieteilijöiden Siperian-tutkimuksiin ja viime vuosisadan puolivälin geologeihin Tulimaassa. Kattaus on monipuolinen ja syvä, mutta liialliseen spesifiin tieteellisyyteen ei hukuta kuin satunnaisesti. Itselleni läheisimmiksi aiheiksi nousivat tietenkin 1800-luvun lopun kansa- ja kielitieteilijät mutta etenkin myös Arabian-kävijä Georg August Wallin, jonka vuoksi kirjan ylipäätään otin luettavaksi. Paitsi kattava tutkimusmatkailijoiden esittely kirja on myös mainio silmäys kotimaiseen oppi- ja tieteenhistoriaan.

Vuosikirja 1987. Vammala 1987: Suomen vanhan kirjallisuuden päivät.

Vanhan kirjallisuuden päivät järjestettiin ensimmäisen kerran Vammalassa 1985. Seuraavana vuonna sen taustayhdistys julkaisi ensimmäisen vuosikirjansa. Nyt lukemani Vuosikirja 1987 on siis järjestyksessä toinen. Se on vielä hyvin vahvasti tilaisuuden käsiohjelmamainen ja sisältää karttoja, aikatauluja ja sen sellaista. Kovin ydin on kuitenkin edellisen vuoden Vanhan kirjallisuuden päivien esitelmissä ja puheissa. Pentti Holappa pohtii antikvariaatin merkitystä, Tauno Väinölä käy läpi suomalaisen virsikirjan vaiheita, Paul Gustafsson oman bibliofiliansa varhaisvaiheita ja Eila Pennanen esittelee todella vanhaa kirjallisuutta, satoja ja tuhansia vuosia vanhaa.

Seuraavana vuonna julkaisun nimi muuttui Vanhan kirjallisuuden vuosikirjaksi ja jäntevöityi nimenomaan artikkelikokoelmaksi.

A. Conan Doyle: The Parasite. A Story. 1995: The Project Gutenberg. – Ilmestyi alun perin 1894.

Arthur Conan Doylen The Parasite (1894) on suomennettu kahdesti, mutta silti se on varsin vähän tunnettu kertomus meillä päin. Syy on varmastikin siinä, että ensimmäinen käännös, Lois-olento, ilmestyi jo 1897 Uusi Aura -lehdessä ja toinen, nimellä Loinen, Michelle Slungin toimittamassa antologiassa Värisyttävä kosketus 2 (1995), jossa se hukkuu muiden kertomusten joukkoon.

The Parasite onkin sikäli hankala kertomus luokitella, että vaikka se on julkaistu omana kirjasenaan (ensipainoksessa alaotsikolla "A Novel"), se on hyvin lyhyt, lähes novellimittainen. Tarinana se kuitenkin on vahva. The Parasite kertoo skeptisestä lääketieteen professorista, joka joutuu myöntämään mesmerismin (eli hypnotismin) olemassaolon. Hän nimittäin joutuu Trinidadista kotoisin olevan, häneen rakastuneen naisen psyykkisten kykyjen valtaan.

Mielenkiintoista on, että Doylen kertomus on valikoitunut Slungin "eroottisten kauhukertomusten" valikoimaan. Hypnoottista neiti Penclosaa ei esitetä millään tavoin eroottisena olentona, päinvastoin pikemminkin. Kuitenkin epämääräinen seksuaalinen pohjavire, eräänlainen miestä kammottava naisen lumovoima, on kyllä läsnä. Viktoriaaninen Englanti ei sallinut enempää mutta osasi varmasti lukea rivinvälit hyvin tarkkaan.

Hannu Nikkilä (toim.): Vanhan kirjallisuuden vuosikirja 1988. Vammala 1988: Suomen vanhan kirjallisuuden päivät.

Järjestyksessä kolmas Vanhan kirjallisuuden vuosikirja ilmestyi 1988 Hannu Nikkilän toimittamana. Valtaosan sisällöstä muodostavat edellisvuoden vanhan kirjallisuuden päivien puheet ja esitelmät, mutta silmäyksiä luodaan myös vuoden juhlittaviin, 500-vuotiaaseen suomalaiseen kirjaan ja 100-vuotiaaseen F. E. Sillanpäähän. Esiin on nostettava ainakin Anto Leikolan pakinamainen Kirja ystävänä sekä professorien Michael Branch ja Gábor Bereczki avaukset suomalaiseen kirjallisuuteen ulkomaisesta näkökulmasta.

Hannu Nikkilä (toim.): Vanhan kirjallisuuden vuosikirja 1989. Vammala 1989: Suomen vanhan kirjallisuuden päivät.

Vuoden 1989 Vanhan kirjallisuuden vuosikirja on koruttoman näköinen ja edeltäjiään ohuempi mutta sisällöltään silti täysipainoinen. Se keskittyy edellisvuoden Vanhan kirjan päivien puheisiin ja esitelmiin. Sävy jälkimmäisissä on hiukan aiempia vuosia akateemisempi. Professori Heikki Kirkinen pohdiskelee humanismin tilaa nykymaailmassa, FT Satu Apo avaa kansansatuja (mistä sain pari hyvää tärppiä omaan opetukseeni) ja professori Maija Lehtonen lastenkirjallisuuden arvoja. Mielenkiintoiset parit ovat myös virolaisille hakijoiden Ellen Niitin ja Jaan Krossin esitelmät (kirjailijan vaikeudet neuvosto-Virossa ja Krossin teosten sisäistekstit) sekä Sisu ja Midori Takahashin selostukset japaniksi käännetystä suomalaisesta kirjallisuudesta.

Hannu Nikkilä (toim.): Vanhan kirjallisuuden vuosikirja 1990. Vammala 1990: Suomen vanhan kirjallisuuden päivät.

Vuoden 1990 Vanhan kirjallisuuden vuosikirja, viides kaiken kaikkiaan, on varsin kompakti julkaisu moneen edelliseen verrattuna. Sen sisältönä on uskoakseni edellisvuotisten Vanhan kirjallisuuden päivien esitelmiä, joskaan tätä ei julkaisussa itsessään mainita.

Melkein kolmanneksen julkaisusta vie Gunnar Brusewitzin esittely von Wrightin veljesten ja Ruotsin suhteesta. Vielä piirun verran akateemisempi on Matti Kuusen pohdiskelu Erasmuksen Libellus Aureuksen suomentamisesta. Esseistisempää kirjahistoriaa edustavat Anto Leikola ja Lauri Koli esitellessään luontokirjallisuutta ja suomalaisia kalastusoppaita. Lopuksi on transkriptio Liisi Huhtalan haastatteleman Kalle Päätalon merkittävistä kirjakokemuksista sekä Elina Halttunen-Salosaaren arvostelu Pertti Karkaman Snellman-teoksesta.

Hannu Nikkilä (toim.): Vanhan kirjallisuuden vuosikirja 1991. Vammala 1991: Suomen vanhan kirjallisuuden päivät.

Kuudes Vanhan kirjallisuuden vuosikirja vuodelta 1991 on jykevä paketti. Tuttuun tapaan edellisen vuoden Vanhan kirjallisuuden päivien esitelmät kokoava julkaisu keskittyy oikeastaan neljän aiheen ympärille: Kanteletar, Tulenkantajat, dekkarit ja sensuuri. Laadukkaimmissa artikkeleissa Väinö Kaukonen avaa Kantelettaren taustaa ja Kerttu Saarenheimo Tulenkantajien eurooppalaisuutta (tai sen myyttisyyttä). Mielenkiintoisimpia omalla tavallaan sen sijaan ovat Ilmo Louhimon dekkariharrastuksen katsaus – etenkin koska siihen sisältyy pitkä alan runo alasta! – sekä Caius Kajannin esitelmä, jossa hän käy läpi Agnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista -romaanin julkaisemisen aiheuttamaa oikeudenkäyntiä.