Luettua: helmikuu 2022

Portti. Tampere 1992: Tampereen Science Fiction Seura.

Tampereen Science Fiction Seuran lehti Portti on ollut monessakin mielessä Suomen scifilehtien ykkönen. Sen levikki on ollut isoin (on ehkä yhä?), se oli pitkään laadukkaimman näköinen ja siinä on aina ollut tiettyä prestiisiä. Lisäksi se ei oikein koskaan lähtenyt fandom-meininkiin mukaan vaan piti yllä hieman akateemisempaa, hiukan kuivakkaakin, linjaansa.

Minusta Portin huippuvuodet alkoivat 1992, mistä todistaa huikean hyvä vuosikerta. Portti 1/92 on minulle varmasti kaikkien aikojen luetuin lehti, mikä johtuu pitkälti sen laajasta Arthur Conan Doyle -osuudesta. Päätoimittaja Raimo Nikkosen kokoama ACD-bibliografia oli häkellyttävän kiehtova jo yläkouluikäisenä. Muutenkin ulkomaiset novellit olivat kyseisenä vuonna huippua: Asimovin Nightfallin suomennos, Dino Buzzatin novelleja ja etenkin ensimmäiset Jorge Luis Borges -suomennokset sitten 1960-luvun. Itse asiassa Borgesilta on jotain vuoden jokaisessa numerossa.

Kotimaiset novellit eivät ehkä ole aivan huippua, mutta jälkiviisaasti niissäkin on paljon kiinnostavaa. On pari varhaista Pasi Ilmari Jääskeläisen kauhujuttua, on Maarit Verrosta, S. Albert Kivisen lovecraftiaaninen Puhu pukille ja Boris Hurtaltakin novelli, jota ei ole taidettu sittemmin julkaista muualla. Artikkelipuoli ja kritiikit muistuttavat siitä, miten kovia kirjoittajia lehden avustajiin on mahtunut, ihan tohtorisväkeäkin. Nelosnumerossa Anto Leikola aloitti myyttisiä eläimiä käsitelleen sarjansa, joka ilmestyi myöhemmin kirjanakin, ja Matti Savolainen pohtii cyberpunkia. Petri Salinilta taitaa olla joka numerossa ainakin (!) yksi laatuartikkeli, välillä novellikin.

Jouko Teperi: Vanhan Suomen suomalaisuusliike I. Helsinki 1965: Suomen historiallinen seura. 280 s. Historiallisia tutkimuksia 69.

Jouko Teperin Vanhan Suomen suomalaisuusliikkeen ensimmäisessä niteessä käydään läpi fennomanian leviämistä ja kehitystä ns. vanhassa Suomessa, käytännössä Viipurissa, 1830-50-luvuilla. Käsittelyssä keskitytään lähinnä Sanan Saattaja -lehteen, Viipurin Suomalaiseen Kirjallisuusseuraan – joka sai alkunsa eräänlaisena SKS:n sisarseurana ja joka yllätyksekseni on edelleen voimissaan – sekä jälkimmäiselle jättiperinnön jättäneeseen liikemies Adam Wilkeen. Mielenkiintoista on, miten erilainen oli itäisen Suomen kielitilanne tuolloin verrattuna paremmin tunnettuun ja dokumentoituun lännen ja Helsingin tilanteeseen. Siinä missä ruotsinkielisyys muodosti korkean kynnyksen suomen leviämiselle muualla Suomessa, Viipurin seudun monikielisessä kulttuurissa ei samanlaista ongelmaa ollut. Samoin viipurilaiset tuntuivat olleen enemmän kansan sivistämisen kannalla eikä vain suomen kielen herrasväen pariin levittämisen asialla. Tällainen tietenkin aiheutti arvovaltakamppailua fennomaanien kesken eikä suinkaan aina SKS:läisten kunniaksi.

Tämänkaltaisten vanhojen tietokirjojen kanssa saa aina olla tarkkana, kuinka paljon sisällöstä on jo vanhentunutta. Toisaalta vanhentunutkin tieto voi olla antoisaa; ainakin se kertoo jotain kirjoitusajankohdastaan. Tämän teoksen kohdalla en osaa yhtään arvioida, onko sen kertomat seikat jälkikäteen osoitettu vääriksi. Suurelta uskon sen olevan aivan validia luettavaa edelleen.

Alienisti. Jyväskylä 1991, 2021: Jyväskylän Science Fiction Seura 42.

Jyväskylän Science Fiction Seura 42:n lehti Alienisti on ilmestynyt jo yli kolmekymmentä vuotta, ja koko aikansa se on säilynyt nimenomaan fanzine, pienimuotoisena ja mukavan simppelinä. Itse asiassa kun vertaa lehden tuoreinta numeroa (#43, 2021) sen kolmanteen (1991) ero on hämmästyttävän vähäinen. 20-sivuisten mustavalkolehtien selkärankana on pari novellia ja artikkeli.

Vuonna 1991 aiheena oli piakkoin Jyväskylän kesään saapuva tieteiskirjailija Ian Watson, jonka tuotantoa Marko Ahonen avaa artikkelissaan ja jolta on suomennettu kaksi novellia. Lisäksi on Mixu Laurosen englanninkielinen kauhufantasiaruno. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin "löyhänä teemana on pelit", kuten pääkirjoitus asian muotoilee. Käytännössä mukana on Valheim-pelin esittely sekä Venla Lintusen peliaiheinen (ja sellaisena melko mielenkiintoinen) novelli. Lisäksi lehti sisältää kaksi muuta novellia, La Ciska -kirjoittajaryhmän haastattelun sekä Juha Sihvosen sarjakuvan.

Alienisti on sympaattinen lehti. Siinä on kaikista Suomessa ilmestyvistä spefilehdistä eniten seuralehden henkeä, fanzinen kotikutoisuutta, joka on vain vaihtunut valokopioestetiikasta modernimpaan tietokonetaittoon, ja mahdollisuuden tuntua – uusimman lehden tekstit eivät olisi ehkä voineet ilmestyä missään muussa lehdessä, mutta nyt ne ovat saaneet tilaisuutensa.

Chris Wade: The Music of Jethro Tull. [Morrisville] 2016: Lulu.com. 86 s.

Tarvepainatus ja muut halpapainomenetelmät ovat tuonut mukanaan sen, että yhä enemmän julkaistaan heikkotasoista ja puolivillaista kirjallisuutta. Paljon ilmestyy tietysti silkkaa laatuakin, ja esimerkiksi pienilevikkiselle marginaalikirjallisuudelle tarvepainatus on loistava henkireikä. Mutta sitten ovat kaikki ne nimikkeet, jotka vielä kaksikymmentä vuotta sitten olisi julkaistu omilla nettisivuilla kansanopiston html-kurssin oppien mukaan.

Niin kuin Chris Waden The Music of Jethro Tull, joka ilmestyi 2016 Lulu.comin kautta. Se on kevyttäkin kevyempi kokoelma levyarvosteluja, joissa muusikoksi ja musiikkitoimittajaksi tituleerattu Wade käy läpi Jethro Tullin diskografian. Senkin kirjanen tekee jotenkin oudosti, sillä studioalbumien lisäksi on mukaan otettu livelevyjäkin mutta vain kaksi. Arvostelut kulkevat aivan oletettuja raiteita: Aqualung on paras, Under Wraps huonoin ja A Passion Play tuntuu oudolta. Varsinkin myöhempien levyjen kohdalla Wade ei viitsi oikein edes arvostella, kunhan kertoo mielipiteensä ja lainaa pitkästi haastatteluja ja aikalaisarvosteluja lehdistä. Kummasti hän on myös valinnut aina kaikkein negatiivisimmat arviot siteeraamisen arvoisiksi... Kokonaisuuden täydentävät paitsi kymmeniä kertoja aiemminkin käytetyt kuvat sekä pari Waden tekemää pikku haastattelua. Näissä Glenn Cornick ja Ian Anderson toistavat muutaman itsestäänselvyyden ja siinä se.

The Music of Jethro Tullin mitäänsanomattomuutta korostaa se, että kirjanpitoni mukaan olen näemmä lukenut tämän joskus aiemminkin. Siitä ei vain ole jäänyt minkäänlaista muistijälkeä.

Markku Sadelehto (toim.): Kauhupokkari 1. Helsinki 1991: Jalava.

Jalavan julkaiseman Kauhupokkari-lukemiston olisi pitänyt olla hitti. Vuonna 1991 julkaistiin hurjia määriä kauhukirjallisuutta suomeksi, joten sarjan olisi luullut osuvan markkinarakoon. Toimittajanpallilla istui Markku Sadelehto, joka ei vielä ollut se antologiamaestro, jollaiseksi hän pian nousisi, mutta jolla oli kyllä myyntiarvoa piireissä. Ensimmäisessä osassa oli Koontzia, Lovecraftia ja Howardia ja seuraavaan luvattiin ihan Kingiäkin. Miten tämmöinen ei voinut menestyä?! Sadelehdon mukaan kyllä menestyikin mutta ei tarpeeksi hyvin. Sarja nimittäin jäi yhteen osaan, vaikka sen mainostettiin ilmestyvän kahden kuukauden välein.

Kokoelman sisältö on yllättävän kovatasoinen ollakseen tällainen kioskipokkarilukemisto. Oikeastaan vain Guy N. Smithin yhden idean splatterjuttu tuntuu mitättömältä. Onhan kokonaisuus oudon hajanainen – on klassikoita ja on moderneja ja on yksi kotimainenkin. Boris Hurtan Sillikuningasta ei ole taidettu julkaistu sittemmin missään muualla, vaikka se on oikein kelpo hurttamainen kertomus.

Sarjan kaksi seuraavaa osaa olisivat olleet valmiit, mutta niistä muotoutui lopulta Outoja tarinoita 3 ja 5. Missään ei ole tietääkseni mainittu, mikä novelli Kingiltä olisi ollut luvassa –häneltä ei ole julkaistu mitään Sadelehdon antologioissa.

Werner Söderström Osakeyhtiö kuvina juhlavuonna 1953. Porvoo 1953: WSOY. 163 s.

Kun WSOY täytti 75 vuotta, se julkaisi "ystäviään varten" pienimuotoisen mutta sympaattisen juhlakirjan nimeltä Werner Söderström Osakeyhtiö kuvina juhlavuonna 1953. Siinä esitellään yhtiön toiminnan eri puolia kymmenin mustavalkovalokuvin. Toki myös yhtiön silloiset pamput saavat muotokuvansa heti alkuun.

Tämäntyyppiset kirjat ovat paitsi dokumentteja myös kiehtovaa ajankuvaa. Vaikka itse synnyin kolmekymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, on kuvissa jotain "melkein tuttua"; olen mielessäni lähes nähnyt tuon maailman, koska kyllä siitä on moni haamu edelleen kummitellut omassa lapsuudessani. Lämmittää myös ajatella maailmaa, jossa suurella kustantamolla on oma osastonsa täynnä timpureita, jotka kokoavat kirjojen lähetykseen tarvittavat laatikot.

Kaunis sidos ilmestyi yksinkertaisen tyylikkäässä kotelossa. Oman kappaleeni välissä on myös alkuperäinen saate.

Siw Wessberg (toim.): Wentzel Hagelstam kustantajana 1891–1903. Historiikki ja näyttelyluettelo. Helsinki 2003: Sällskapet bokvännerna i Finland. 88 s.

Kannessa nimeksi ilmoitetaan Wentzel Hagelstam kustantajana 1891–1903 ja alaotsikoksi Satavuotismuisto. Likanimiösivulla on sama nimi mutta ei alaotsikkoa. Varsinaisella nimiösivulla (joka mielenkiintoisesti tulee vasta nimiökääntiön jälkeen) puolestaan kannen nimi on käytännössä yläotsakkeena ja varsinaisena teosnimenä on Historiikki ja näyttelyluettelo.

Oli nimi mikä oli, kyseessä on kuitenkin Sällskapet bokvännerna i Finlandin julkaisu vuodelta 2003. Siw Wessbergin toimittama teos liittyy yhdistyksen järjestämään näyttelyyn, joka juhlisti Hagelstamin kustannustoiminnan päättymisen satavuotispäivää. Mikään "pelkkä" näyttelyluettelo se ei kuitenkaan ole. Valtaosan sisällöstä muodostaa Tage Jarolfin kirjoittama Hagelstamin elämäkerta ja kustantajanuran esittely.

Hagelstam oli aikansa tyypillinen kulttuuripersoona. Hän ehti olla opettaja, rehtori, lehtimies, päätoimittaja, kirjakauppias ja -kustantaja, minkä lisäksi hän oli naimisissa neljästi ja joutui maanpakoon sen jälkeen, kun kenraalikuvernööri Bobrikov oli julistanut hänet "kapinalliseksi". Karkoitukseen loppui hänen kustantannustoimintansakin. Itselleni henkilökohtaisesti mielenkiintoista on, että Hagelstamin ura alkoi Haminassa, jossa hän toimi ruotsalaisen reaalilyseon rehtorina ja toimitti Fredrikshamns Tidnings -lehteä ennen siirtymistään pääkaupungin piireihin. Siellä Hagelstamin suurin saavutus saattoi olla kulttuurilehti Ateneum.

Jarolffin tekstin lisäksi kirja sisältää tarkan Hagelstamin kustantamien painatteiden luettelon sekä Folke Nybergin kokoaman näyttelyluettelon sekä siihen liittyvän, neljänkymmenen värikuvan koosteen kirjankansista ja sen sellaisista.