Tim Heald: Murha Agathan malliin. 12 tarinaa Agatha Christien syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi (Classic English Crime, 1990). Hyvinkää 1996: Book Studio. 192 s. Suom. Pasi Junila. Jännityksen mestarit 92.
Marie Smith: Muhaavat naiset (Ms. Murder, 1989). Hyvinkää 1993: Book Studio. 357 s. Suom. Sirpa Vuento. Jännityksen mestarit 77.
En ole erityisen suuri dekkareiden ystävä, mutta välillä pitää syventää tietämystään silläkin saralla. Nyt lukulistalle pääsi pari Jännityksen mestarit -sarjan antologiaa.
Tim Healdin toimittama Murha Agathan malliin ilmestyi alunperin Agatha Christien satavuotisjuhlan kunniaksi. Siinä brittiläisen rikoskirjoittajien yhdistyksen jäsenet mukailevat kukin tavallaan Christietä. Jotkut jäävät sisäpiirihassuttelun tasolle, mutta mukana on pari vaikuttavaakin novellia. Etenkin Liza Codyn natseja sivuava Mälvää jäi mieleen.
Marie Smithin Murhaavat naiset (Ms. Murder, 1989; suom. 1993) puolestaan sisältää naisten kirjoittamia arvoitusdekkareita, joissa myös päähenkilöt ovat naisia. Kokoelma on sinänsä pätevä läpileikkaus 1900-luvun naisdekkaristeista, mutta tekstivalinnat eivät ole aina ihan täysosumia. Sisältö on kuitenkin mukavan monipuolinen ja mahtuu siihen aidosti kiehtoviakin kertomuksia.
Tim Healdin toimittama Murha Agathan malliin ilmestyi alunperin Agatha Christien satavuotisjuhlan kunniaksi. Siinä brittiläisen rikoskirjoittajien yhdistyksen jäsenet mukailevat kukin tavallaan Christietä. Jotkut jäävät sisäpiirihassuttelun tasolle, mutta mukana on pari vaikuttavaakin novellia. Etenkin Liza Codyn natseja sivuava Mälvää jäi mieleen.
Marie Smithin Murhaavat naiset (Ms. Murder, 1989; suom. 1993) puolestaan sisältää naisten kirjoittamia arvoitusdekkareita, joissa myös päähenkilöt ovat naisia. Kokoelma on sinänsä pätevä läpileikkaus 1900-luvun naisdekkaristeista, mutta tekstivalinnat eivät ole aina ihan täysosumia. Sisältö on kuitenkin mukavan monipuolinen ja mahtuu siihen aidosti kiehtoviakin kertomuksia.
Tapani Bagge: Rikoksen poluilla – ja muillakin. Valittuja kirjoituksia 1997–2019. Turku 2019: Helmivyö. 287 s.
Boris Hurtta: Kirjamaailma Peilimaailma. Helsinki 2019: Kuoriaiskirjat. 192 s.
Rikoksen poluilla – ja muillakin kokoaa yhteen niteeseen suuren määrän Tapani Baggen asiaproosaa. Iso osa teksteistä on ilmestynyt pienissä genrelehdissä (Ruudinsavu, Ruumiin kulttuuri) tai Hämeen Sanomissa, mutta onpa mukana myös blogikirjoituksia ja Facebook-päivityksiä. Vaikka sisältöä on moneen suuntaan, se vakuuttaa silkalla massallaan. Erilaisia tekstejä on niin paljon, ettei siinä pieni silppuisuus haittaa. Silti itselleni parasta antia ovat alun perin Ruumiin kulttuurissa julkaistut kirjailijaesittelyt.
Boris Hurtan Kirjamaailma Peilimaailma jäi viimeiseksi Hurtan elinaikana julkaistuksi novellikokoelmaksi. Näennäisesti se sisältää toisaalta bibliofiiliaiheisia novelleja ja toisaalta laajemmin liikkuvia tekstejä. Kuten Baggenkin kirjassa, myös tässä sisältö on hyvin heterogeeninen – ja kieltämättä jää hieman hajanaiseksi. Hurtan tekstiä on lähes aina nautinto lukea, niin nytkin, mutta kokonaisuus ei kanna ihan loppuun saakka.
Kirjamaailma Peilimaailman lukukokemukseen saattoi kyllä vaikuttaa Hurtan äskettäinen tapaturmainen kuolema. En voinut lukemisen aikana olla ajattelematta, että hänen kirjoittamisensa on nyt kirjoitettu. Minun oli tarkoitus heti vuodenvaihteen jälkeen ottaa työn alle urakka käydä jälleen kerran läpi Hurtan valtavaa tuotantoa. Saa nähdä, miten osaan suhtautua urakkaan nyt.
Boris Hurtan Kirjamaailma Peilimaailma jäi viimeiseksi Hurtan elinaikana julkaistuksi novellikokoelmaksi. Näennäisesti se sisältää toisaalta bibliofiiliaiheisia novelleja ja toisaalta laajemmin liikkuvia tekstejä. Kuten Baggenkin kirjassa, myös tässä sisältö on hyvin heterogeeninen – ja kieltämättä jää hieman hajanaiseksi. Hurtan tekstiä on lähes aina nautinto lukea, niin nytkin, mutta kokonaisuus ei kanna ihan loppuun saakka.
Kirjamaailma Peilimaailman lukukokemukseen saattoi kyllä vaikuttaa Hurtan äskettäinen tapaturmainen kuolema. En voinut lukemisen aikana olla ajattelematta, että hänen kirjoittamisensa on nyt kirjoitettu. Minun oli tarkoitus heti vuodenvaihteen jälkeen ottaa työn alle urakka käydä jälleen kerran läpi Hurtan valtavaa tuotantoa. Saa nähdä, miten osaan suhtautua urakkaan nyt.
Konni Zilliacus: Taavetti Anttilan kohtalo y.m. kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä. Porvoo 1898: WSOY. 174 s. Suom. Juhani Aho.
Martt Montonen (toim.): Lännen kultaan kurkottamassa. Amerikansuomalaisten kirjoituskilpailun satoa. Porvoo–Helsinki–Juva 1979: WSOY. 122 s.
Konni Zilliacuksen Taavetti Anttilan kohtalo on valikoima Juhani Ahon suomentamia siirtolaisnovelleja. Pari ensimmäistä on hyvinkin vakavia, hieman melodramaattisia ihmiskohtaloita. Niitä seuraa kaksi toisiinsa liittyvää, hauskempaa jutelmaa, toinen sirkusapinan nahkoihin pukeutuvasta juoposta ja toinen korttihuijauksesta. Lopuksi on vielä kaksi henkilökuvaa viinaanmenevästä saarnamiehestä ja jäyhästä pohjalaisesta, joka lopulta lähtee takaisin Suomeen antamaan vaimolleen selkään. Yllättävän hyvin aikaa kestäneitä pikku kertomuksia, jotka voisivat hyötyä tuoreesta käännöksestä. Sitä kuitenkin lienee turha odottaa.
Martti Montosen toimittama Lännen kultaan kurkottamassa kasaa viitisen vuotta aiemmin järjestetyn kirjoituskilpailun tekstejä yhtään. Kokoelman alkupuolisko sisältää kuusi novellia (joista kolme on nimetty tosin pakinoiksi, varmaan siksi että ne ovat humoristisia toisin kuin oikeat "novellit"). Ne eivät ole mitään suurta kirjallisuutta, mutta kestävät lukemisen kyllä. Eino Nurmisen tarina korttipelin aiheuttamasta kapakkatappelusta oli eniten mieleeni. Kirjan toisen puolen muodostaa neljä keskenään hyvin erilaista muistelmaa, ja nämä ovat ehdottomasti kokoelman painokkaimmat tekstit. Kiinnostavin on ehdottomasti viimeinen, etenkin koska sen on kirjoittanut runoilija-kirjailija Heikki Jylhä. Jylhän lyhyt teksti kuvaa hänen varhaislapsuuttaan Maynardissa.
Martti Montosen toimittama Lännen kultaan kurkottamassa kasaa viitisen vuotta aiemmin järjestetyn kirjoituskilpailun tekstejä yhtään. Kokoelman alkupuolisko sisältää kuusi novellia (joista kolme on nimetty tosin pakinoiksi, varmaan siksi että ne ovat humoristisia toisin kuin oikeat "novellit"). Ne eivät ole mitään suurta kirjallisuutta, mutta kestävät lukemisen kyllä. Eino Nurmisen tarina korttipelin aiheuttamasta kapakkatappelusta oli eniten mieleeni. Kirjan toisen puolen muodostaa neljä keskenään hyvin erilaista muistelmaa, ja nämä ovat ehdottomasti kokoelman painokkaimmat tekstit. Kiinnostavin on ehdottomasti viimeinen, etenkin koska sen on kirjoittanut runoilija-kirjailija Heikki Jylhä. Jylhän lyhyt teksti kuvaa hänen varhaislapsuuttaan Maynardissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti