Kirjanmetsästystä koronan aikaan

Vuosi sitten raportoin maaliskuun ajan pyrkimyksistäni kirjanmetsästyksen alalla. Lupaavasti alkanut kuukausi muuttui nopeasti hyvin erikoiseksi, kun koronatilanne sai Suomenkin säppiin. Tänä vuonna ollaan jokseenkin samassa tilanteessa mutta kenties vuoden verran viisaampia ja jo tilanteeseen tottuneita. Tätä tekstiä aloittaessani on kuukauden viides päivä ja hallitus on juuri pitänyt tiedostustilaisuuden, jossa se ilmoitti halunsa ottaa valmiuslaki jälleen käyttöön. Mitä tämä kaikki tietää kirjankeräilijälle? Viime vuoden maaliskuu osoitti, ettei edes akuutti kansainvälinen kriisitilanne ole este sille, että "kirja tulee kirjan luo". Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen – kirja odottaa ottajaansa kulkutaudeista huolimatta.

Maaliskuu 2021 alkoi painotuotteiden puolesta hitaasti, sillä kolmen ensimmäisen päivän aikana kokoelma karttui vain tuoreimmalla Ruumiin kulttuurin numerolla. Vaikken kuulukaan Suomen dekkariseuraan (itsessään kulmakarvan noston arvoinen seikka), tilasin viime vuoden viimeisen numeron päätoimittajalta lehdessä olevan Boris Hurtan haastattelun vuoksi. Valitettavasti haastattelu jäi Hurtan viimeiseksi; hän menehtyi tapaturmaisesti helmikuun alussa. Koe tärkeäksi mainita siitä tässä yhteydessä, koska nimenomaan Hurtan esimerkki minutkin on tälle bibliofiiliselle ristiretkelle lähettänyt. Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa maaliskuun aikana jotain hieman laajempaa Hurtasta, mutta tämä aikomus jäi toteutumatta.

Kun talvilomaviikon alkupuolisko oli omistettu vain ja ainoastaan lapsille, oli loppuviikolla aikaa lähteä kirpputorikierrokselle. Tälläkin kertaa, vuodentakaista mukaillen, keskityin logistisista syistä Kouvolan tarjontaan. Reitti lähti liikkeelle Valkealan sisätorilta. Sisätorin takaseinän peittämä kirjavalikoima vaihtuu miellyttävää vauhtia (tai ainakin sitä sekoitetaan siinä määrin, että vakiasiakaskin tekee tuoreita löytöjä), ja niinpä tälläkin kerralla jo suuntaa antava vilkaisu hyllyihin riitti kiinnittämään huomion. Suuria aarteita ei mukaan lähtenyt, mutta Jännityksen mestarit ja Galaxy Scifi karttuivat muutamalla niteellä, Karin kioskinovellien kokoelmaa en ole ennen kirppiksillä nähnytkään, ja Sax Rohmerin Keltaisen kynnen (Riksin sarjan painos) ostin viimein, ihan vain kunnianosoituksena Hurtalle (ks. Hurtan artikkeli Sax Rohmerista, Portti 1/1998).

Seuraavaksi pari kantakaupungin perinteistä rastia: Pelastusarmeijan kirppiksellä olen käynyt sen verran ahkeraan viime aikoina, ettei odotuksia juuri ollut. Nuortenkirjallisuuden valikoimassa oli monta sellaista tämän vuosituhannen teosta, jotka ideaalimaailmassa olisivat kuuluneet korkeintaan parin euron kappalehinnallaan mukaan (vähintään jälkikasvun sivukirjastoon). Niihin en kuitenkaan kajonnut; tuskinpa ikinä lukisinkaan Vampyyripäiväkirjoja tai Darren Shaw'ta. Lopulta ainoa uuden kodin saanut kirja oli Stephen Kingin Yön äänet, joka päätyy hyllyyn korvaamaan aiempaa mutta hyvin huonokuntoista kappaletta. Yön ääniä ei juuri koskaan näe täkäläisillä kirpputoreilla, ei ainakaan verrattain hyväkuntoisena ja yhden kolikon hintaisena.

Samanlainen laiha saalis kertyi Fidan kierrätysmyymälästä. Aulis Ojajärven Maailmankirjallisuuden mestarinovellien kakkospainosta sitäkin mietin pitkään, koska kolme euroa on näissä piireissä kova pyynti ja koska kirja on ollut muistiinpanoista ja marginaalimerkinnöistä päätellen kovassa käytössä koulunpenkillä. Toisaalta juuri tällainen henkilökohtainen lisä voi antaa mille tahansa niteelle lisäarvoa. Tässä tapauksessa ainakin sen kolmen euron verran. Myöhemmin kävi tosin ilmi, että minullahan on melkein erinomaisessa kunnossa oleva kappale jo hyllyssä. Näitä sattuu.

Tien toisella puolen sijaitsevaan Lukusoppeen en tällä kertaa astunut. Ahdas tila ei houkuttele silloinkaan, kun korona ei hengitä niskaan. Samalla suunnalla sijainnut Femmatori puolestaan sulkeutui lopullisesti viime kesänä, mikä oli suuri menetys. Onneksi silmiini osui erään liiketilan ikkunassa isot plakaatit pian paikalle avautuvasta uudesta kirpputorista (myöhemmin paljastui, että kyse onkin vain uuteen paikkaan muuttavasta Kymppitorista).

Goodwill on Kouvolassa tarjonnut jo kuukauden verran "korillista vitosella". Siihen hintaan löytyy aina jotain otettavaa, tällä kertaa lähes koko korillinen. Omaan hyllyyn ei kuitenkaan satsista kelpuuteta kuin pari kioskipokkaria (Hulkkosta ja Hitchocockia) ja Turkoosinpunainen enkeli -niminen, nuorten kirjoittajien tekstikokoelma. Suurin osa muusta suuntautuu siviiliammattini suuntaan ja äidinkielen luokkani kirjastoon oppilaiden iloksi. Goodwill tuntuu viimein löytäneen Kouvolassakin suuntansa, ja se on alkanut olla suorastaan viehättävä käyntikohde. Asiakasparkin olivat tosin muuttaneet sitten viime näkemän, mutta ehkä opin vastaisuudessa ajamaan niin sanotusti pihan puolelle entisiä ahtaampiin ruutuihin.

Tässä vaiheessa retkeä oli kaksi vaihtoehtoa. Voisin jatkaa eteenpäin kohti Kuusankoskea ja vierailla Kymppitorilla ja Kuusaan kirppiksellä, mutta niissä ei aikoihin ole voinut tehdä kummoisia kaappauksia. Varsinkin ensin mainittu tuntuu kärsivän huonosta tarjonnasta ja tyhjistä myyntipöydistä, vaikka sijaintinsa puolesta sen voisi kuvitella menestyvän kohtuudella (kuten edellä mainitsin, uusi sijainti on jo pian todellisuutta). Niinpä päädyin vaihtoehtoon numero kaksi, Centtilään. Seudun suurin kirpputori kärsii ilmiselvästi pienestä korona-alakulosta, mutta tarjolla on silti ihan mukavasti vaihtuvaa kampetta. Tällä kertaa löydöt keskittyivät elokuviin ("-70 %" on aika hyvä myyntipuhe minun puolestani), ja ainoa kirjalöytö oli päivän toinen Riksin pokkari, P. G. Wodehousen Kesäinen kuutama.

Neljän tunnin saldoksi kertyi iso kestokassillinen kirjoja (ja dvd:itä) ja budjetti pysyi melkein alle kahdessakympissä.

Seuraava päivä vei ei-niin-uskollisen-mutta-tilavan Lodgyn Kuusankosken puolelle, tosin eläinlääkärin pihaan. Mutta koska koronan vuoksi potilaiden kera sallitaan vain yksi ihminen, oli minulla hyvä hetki kiepata kirjaston ja sen vaihtohyllyn kautta. Ja kannatti kiepatakin! Paitsi että sain vietyö pari omaa vihkosta jakoon, löytyi pyöreään ilmaishintaan kassintäytettä muutaman niteen edestä. Etenkin jälkisidos vuosien 1905-08 Koitto-lehteä oli huonokuntoisenakin miellyttävä löytö. Pitää selata tarkasti lehdet läpi, josko sivuilta löytyisi jotain merkille pantavaa.

Talviloman jälkimmäinen viikonloppu vei muissa kuin kirjan merkeissä myös Suomalaiseen kirjakauppaan, mutta sieltä ei ole kehdannut kantaa enää aikoihin muuta mukanaan kuin jokajouluisen lahjakortin verran (eli yleensä uusimman Stephen Kingin). Uuden kirjan hinta on sitä luokkaa, että minun volyymeilläni ei uutuuksia ostella. Suomalaisen alennustarjontakaan ei enää ole entisensä. Turha nykyään kuvitellakaan löytävänsä mitään kunnollista alle kahdeksan euron, vaikka vielä kymmenisen vuotta sitten sai pikkurahalla ihan laatuakin.

Viikonlopun aikana piti palata vielä Valkealan sisätorille hakemaan lahjakirjaa, ja samalla päädyin nappamaan kainaloon myös aiemmalta reissulta vaivaamaan jääneen Umberto Econ Baudolinon. Hintaa oli vähän liikaa, mutta näin hyväkuntoisena sitä ei kirppiksillä ole juuri näkynyt.

Talviloman päätyttyä ja etäopetuksen alettua oli työpäivän jälkeen aikaa poiketa eteläisenkin Kymenlaakson metsästysmailla. Valitettavasti riista ei ollut liikkeellä. Haminan pääkirjaston vaihtohylly ja paikallinen Goodwill eivät luovuttaneet aarteitaan (tai olisivat luovuttaneet, mutten kelpuuttanut niitä). Onneksi R-kioskilla odotti paketillinen pientä kivaa. OllinOnnin jokakuisen loppupäivien alekampanjan houkuttelemana olin tilannut pari aiemmin puuttuvaa Hyvää yötä! -antologiaa, pari John Dickson Carrin pokkaria (Kuiskaavan kuoleman ensipainos korvaa kokoelmassa jo olleen kovakantisen kakkospainoksen) ja kokoelmallisen kotimaista URS-spefiä.

OllinOnnin apajille palasin jo seuraavana päivänä. Töitten jälkeen suuntasin Lodgyn nokan kohti Kotkaa ja Jussin jättikirppistä. Vaikka OllinOnni lopetti oman myymälätoimintansa jo toista vuotta sitten, on sillä mainio myyntipaikka mainitulla kirpputorilla. Muutenkin Jussin jättikirppis on miellyttävä paikka, jossa on Ollin lisäksi muitakin vakituisia kirjakauppiaita (lähinnä käytettyjä kirjoja mutta myös Salpakirjan jäännöseräpöydät). Ja jälkeä syntyi. Korkeintaan puolentoista euron hintaisista niteistä täyttyi kestokassini muutamassa hetkessä. Aika paljon oli puuttuvia kioskipokkareita - Kyöpeliä, Book Studiota, Jalavaa - mutta myös esimerkiksi Kiilan albumi vuodelta 1944. Joukossa oli pari, kolme kirjaa korvaamaan entisiä, kehnompikuntoisia yksilöitä.

Paluumatkan suunnittelin taktisesti Karhulan Goodwillin kautta. Vaikka siellä (niin kuin muillakin Goodwilleillä tuntuu käyneen) valikoima ei hirveästi elä ja kirja kierrä, taivuin tarjoamaan uuden kodin parille hyväkuntoisella sidokselle, Koontzia ja Ecoa tällä kertaa.

Loppuviikosta lapsen kanssa tehty geokätköretki vei tiemme sattumalta myös aivan vasta avatun kotkalaiskirpputorin pihalle. Pitihän paikka käydä katsomassa. Se paljastui karmivaksi ja kylmäksi varastohalliksi – olen varma, että takahuoneessa kuvataan snuff-elokuvia Venäjälle vietäväksi, minkä lisäksi kirjatarjonta oli 80-luvun viihdebulkkia pahimmillaan.

Finlandia Kirja on antikvariaatti, joka mainostaa olevansa Pohjoismaiden suurin (mikä varmasti pitänee paikkansa) mutta jota varon hyödyntämästä. Finlandian hinnat ovat välillä aivan käsittämättömän korkeita, ja usein tekee mieli kuvitella, että se aivan tarkoituksella yrittää hivuttaa tiettyjen teosten hintoja yhä ylemmäs. Toisaalta kyse voi olla vain tietämättömyydestä, mikä on vielä anteeksiantamattomampaa antikvariaatille. Joskus heiltä kuitenkin on vain pakko tilata puuttuvia niteitä, jos halvalla saa. Tällä kertaa kimmokkeena toimi Ässä-lukemistolehden nelosnumero, joka minulta vielä puuttui täydestä sarjasta. Ässä oli 2007–2009 kerran vuodessa ilmestynyt lehti, jossa julkaistiin vain alle tuhannen sanan mittaisia novelleja. Nelos-Ässä ilmestyi hieman myöhemmin, vuonna 2012. Kappaleen hinta oli korkeahko, mutta näitä ei liiaksi asti liiku.

Samaan hengenvetoon päätin täydentää pari muutakin sarjaa, ja pikkurahalla ostin puuttuvat Kyöpeli- ja Musta virta -sarjojen osat. Kyöpeli oli ensimmäinen varsinainen Suomessa ilmestynyt kauhupokkarisarja, jota kustansi Kymppilehdet ja jossa ilmestyi etenkin englantilaisia teoksia (esimerkiksi Ramsey Campbellia salanimellä Jay Ramsay). Musta virta puolestaan oli vuonna 1992 ilmestynyt scifipokkaristo, jota julkaisi Finn Lectura. Kaikki sarjan neljä osaa ovat ranskalaista alkuperää.

Kuun loppupuolen koitettua alkoi näyttää siltä, että tästä maaliskuusta ei tulisi kummoinen kirjasaaliin puolesta. Uudet koronarajoitukset (tätä kirjoittaessa edellisiltana uutisoitiin hallituksen päättäneen liikkumisrajoitusten esittämisestä) ja etäopetus veivät ajan, jaksamisen ja mielenkiinnon muista asioista niin tehokkaasti, että kirjoille ei jäänyt kovin paljon energiaa. Jopa lukeminen tuntui työläältä. Kirjoittaminen ja editointi kuitenkin onneksi maistui, ja pitkään työstämääni Arthur Conan Doylen bibliografiaa stilisoidessani tajusin, että olin jättänyt kokonaan huomiotta oppikirjat! Siispä ryhdyin selvittämään asiaa - ja hankkimaan niteitä käyttööni. Valitettavasti ainoa akuuttiin hätään löytynyt Doyle-pitoinen oppikirja oli 70-luvun Teemana tänään -sarjan kolmas osa, Jännitys. Valikoimana se on kyllä mielenkiintoinen – Doylen Kolmen ylioppilaan lisäksi se sisältää romaanikatkelmia erilaisista rikoskirjallisuuden lajityypeistä ja muutaman asiatekstinkin – ja puolustaa paikkaansa kokoelmassa. Samaan hengenvetoon (ja postikuluihin) päädyin ostamaan muutaman muunkin teoksen, lähinnä sarjojen täytettä; jälleen Galaxy Scifiä ja esimerkiksi Kariston mainiota Ranskalaisen kirjallisuuden helmet -sarjaa.

Maaliskuun viimeisinä päivinä piti vielä muodon vuoksi hankkia hieman täydennystä kokoelmiin, vaikka se alkoikin olla taloudellisesti jo kehno päätös. Tietooni tuli aiemmin minulle tuntematon Conan Doyle -käännös, joten se piti etsiä käsiin. Samoilla postikuluilla oli tietysti vain järkevää pakata lähetykseen myös muuta, tällä kertaa sekin Doylea.

Kuukauden huippenukseksi sain vielä pitkän kalastelun jälkeen tarjouksen hankkia iso läjä erään kotimaisen spefilehden vanhoja numeroita, vieläpä erittäin kohtuulliseen hintaa. Keräilijä jättää syömättä muutaman päivän, kunhan hyllyyn saa lisävarantoja hengenravinnoksi.

Niin se vain on myönnettävä, että iso osa kirjaostoksista tulee tehtyä tänä päivänä netitse. Ehkä tilanne korostuu tällaisena poikkeusaikana, kun yrittää rajoittaa ihmiskontakteja, mutta kyllä verkko-ostokset hallitsisivat muutenkin. Valikoima on niin paljon laajempi ja tarkat puutteet on helppo täydentää. Nettiantikoiden selailusta kuitenkin puuttuu usein löytämisen ilo. Kyllä senkin tunteen saa aikaan silloin tällöin, kun alkaa systemaattisesti selata vaikkapa jonkin yksittäisen kauppiaan listoja, mutta fyysisyyden puuttuminen on silti iso asia. Valitettavasti näillä main ei varsinaisia antikvariaatteja tai divareita juuri ole – Kouvolassa on Lukusoppi ja enemmänkin levykaupaksi profiloitunut Novgorod, Kotkassa yksi nimetön ja miellyttävän hämärä kirjaliike Kotkankadulla, Haminassa Salpa-Kirjan liike Kirjaspotti – mutta ne kaikki ovat pieniä, valikoimaltaan kovin rajoittuneita. Salpa-Kirjalla on kyllä suuri valikoima mutta nimenomaan netissä; Novogorodista olen tehnyt joitain hienoja löytöjä, mutta liikkeen tilankäyttö ei rohkaise tutkimaan kirjahyllyjen sisältöä. Niinpä kirjanmetsästäjän parhaiksi resursseiksi jäävät kirpputorit, joita on kyllä paljon mutta joista kirjojen puolesta antoisia ovat lähinnä isoimmat, Kouvolan Centtilä ja etenkin Kotkan Jussin jättikirppis. Pienemmistä pitää ehdottomasti nostaa esiin myös Valkealan Sisätori. Toki löytöjä voi tehdä mistä tahansa - se vain vaatii toistuvia käyntejä ja tiheää kampaamista. Tämä maaliskuu ei mahdollistanut sellaista. Ehkäpä seuraavan voi jo viettää ilman koronan mukanaan tuomia rajoituksia.