Luettua: huhtikuu 2021

John Dickson Carr: Sir Arthur Conan Doyle. Boston 1993: Da Capo Press. 308 s. – Ilmestynyt alun perin 1949.

John Dickson Carr kirjoitti ensimmäisen autorisoidun Arthur Conan Doyle -elämäkerran. Se ilmestyi vuonna 1949, parikymmentä vuotta Doylen kuoleman jälkeen. Carr, itsekin kouliintunut dekkarikirjailija, pääsi käsiksi vanhemman kollegansa arkistoihin ja tutustumaan esimerkiksi laajaan kirje- ja käsikirjoituskokoelmaan. Teoksen pääpaino on nimenomaan Doylen elämänvaiheissa, ei teoksissa. Totta kai oleellisimmat kirjalliset vaiheet käydään läpi, mutta edes Sherlock Holmesiin ei jumituta edes moneksi sivuksi kerrallaan. Välillä kirjoittajan pidättyväisyys kuitenkin unohtuu, kun hän vaikkapa kuvaa innoissaan sitä vaikutusta, jonka Kadonnut maailma -romaani teki nuoreen lukijaan.

Carr kirjoittaa hyvin kaunokirjalliseen tyyliin. Kertojaääni on hyvin lähellä Doylea, aivan tämän olkapäällä. Yhdistelmä tekee lukukokemuksesta nauttitavan; intensiivisen ja intiiminkin. Kirjoittaja on pyrkinyt samaistumaan kohteeseensa. Tämä tietysti aiheuttaa myös kritiikittömyyttä, mikä on yleensäkin elämäkertojen heikko kohta. Toisaalta Carr osaa hiljetä asioista, joita joutuisi muuten kaunistelemaan. Erityisesti tämä näkyy Doylen viimeisen kymmenen elinvuoden ajassa. Spiritualismi-innostus todetaan tapshtuneeksi ja selitetään asiaksi, johon elämäkerturi ei pysty samaistumaan. Samalla jää ilman mainintaa jokseenkin kaikki uskon aiheuttamat tahrat jälkimaineessa.

Kaikista pikku puutteistaan huolimatta John Dickson Carrin Doyle-elämäkerta on yhä kaikkien vuosikymmenten jälkeen lukukelpoinen ja informatiivinen teos. Kaikessa eläytyvyydessään se on yllättävän moderni.

Legolas 1/1992. Helsinki 1992: Suomen Tolkien-seura.

1990-luvun alussa Suomessa ilmestyi liuta scifilehtiä, jotka käsittelivät tieteisfiktion lisäksi sujuvasti myös kauhua ja fantasiaa. Ensimmäinen puhtaasti fantasiaan keskittynyt lehti oli kuitenkin 1991 aloittanut Legolas. Lehteä toimitti tuolloin Johanna Vainikainen.

Kakkosnumerossaan (1/92) Legolas oli jo siirtynyt vasta aloittaneen Suomen Tolkien-seuran lehdeksi. Kirjoittajissa on paljon tuttuja fandom-nimiä. M.-P. Lauronen kirjoittaa fantasian olemuksesta, Petri Hiltunen aiheuttaa hämmennystä skenessä vertailemalla Tolkienia ja Robert E. Howardia, ja onpa lehdessä myös Boris Hurtan novelli Pestuupäivä, jota ei käsittääkseni ole julkaistu sittemmin missään.

Juhani Hinkkanen (toim.): Velhojen valtakunta. Helsinki 1989: Jalava. 167 s. Suom. Leena Peltonen, Ilkka Äärelä, Ulla Selkälä, Tapani Ronni, Jussi-Ville Heiskanen.

Juhani Hinkkasen toimittama Velhojen valtakunta oli ensimmäinen suomenkielinen kirja miekkaa & magiaa. 1980-luvun lopussa fantasia oli Suomessa vielä vankasti lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miekkaa ja magiaa oli julkaistu lähinnä Conan-sarjakuvien verran. Jalavan scifisarjassa ilmestynyt Hinkkasen antologia oli jotain ihan uutta. Kokoelma sisältää kuusi eri ikäistä ja keskenään hyvin erilaista alan novellia kuudelta eri kirjailijalta. Siinä julkaistiin suomeksi ensimmäistä kertaa Robert E. Howardin Conan-tarina, ensimmäistä kertaa Michael Moorcockin Elric-tarina, ensimmäistä kertaa Fritz Leiberin Lankhmar-tarina, ensimmäistä kertaa Clark Ashton Smithiä. Vaikka valikoima on suppea ja vaikka suomennos välillä saa hampaat kirskumaan, oli Velhojen valtakunta hemmetin kova juttu tuolloin ja on edelleen. Varsinkin Moorcockin päätösnovellin, Unelmoivan kaupungin, jylhä ja tyly lopetus herkistää edelleen.

Oma kappaleeni kirjasta on hieman kulunut. Sanoisin että rakkauden merkkejä vain. Ostin sen kyllä käytettynä, joten jälkiliukkailla tässä mennään...