Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity of Miracles. A King Crimson ProjeKct

(Arvostelu on aiemmin julkaistu Jaakobin Wsi Testamenti -blogissa 2011.)

Jakszyk, Fripp and Collins

A Scarcity of Miracles

A King Crimson ProjeKct

Discipline Global Mobile DGM1101, 2011. CD

1. A Scarcity of Miracles; 2. The Price We Pay; 3. Secrets; 4. This House; 5. The Other Man; 6. the Light of Day

Samaan aikaan, kun Yesiltä julkaistaan uusi studioalbumi ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, sattumalta myös King Crimsonin voi aistia ilmassa. Viimeksi Crimsolta ilmestyi studiolevy alkuvuodesta 2003, ja sen jälkeen on seuraavaa alustettu ja valmisteltu moneen otteeseen ilman konkreettisia tuloksia. Lähimmäs päästiin 2007–2009, kun Porcupine Treen rumpali Gavin Harrison liittyi yhtyeeseen ja viisihenkinen kokoonpano keikkailikin jonkin verran. 2008 DGMLiveltä ilmestyi yhtyeen Chicagon-konsertista verkkojulkaisu, joka on toistaiseksi jäänyt ainoaksi todisteeksi heidän rumpukeskeisestä tyylistään.

Robert Fripp on ilmoittanut, ettei hänellä ole tällä hetkellä kiinnostusta toimimaan King Crimsonin kanssa. Näinhän Fripp on toiminut ennenkin, ja tuloksena on ollut kaiken muun ohessa joukko ns. ProjeKct-julkaisuja, joilla emoyhtyeen jäsenet kokeilevat pienemmissä kokoonpanoissa. ProjeKctien kultahetki ajoittui 1990-luvun loppuvuosiin, mistä todisteena 1999 ilmestyi neljän levyn boksi ja seuraavana vuonna vielä ProjeKct X:n albumi. Pitkältä näiden väliaikaisyhtyeiden ideoiden varaan rakentuivat King Crimsonin kaksi toistaiseksi viimeisintä albumia, The ConstruKction of Light ja The Power to Believe.

Kaiken tämän jälkeen en ole vieläkään varma, onko uusi A Scarcity of Miracles todella “ProjeKct”? Levynkanteen on esiintyjäksi merkitty trio Jakszyk, Fripp and Collins. Heidän lisäkseen levyllä soittavat herrat Levin ja Harrison, molemmat siis aiempia Crimso-miehiä hekin. Syy, miksi rytmiryhmä ei ole päässyt esiintyjänimiksi asti vaan jää taustalle lähes sessiomusiikoiden osaan, on selitetty Frippin lyhyessä kansilehtitekstissä. Albumin musiikki sai alkunsa kahden kitaristin sessioista, joiden äänityksiä Jakko Jakszyk sitten rakensi eteenpäin. Pian Mel Collins kehitteli puhallinosuutensa osaksi musiikkia, minkä jälkeen “Gavin and TLev were willing to contribute”. Musiikki siis on lähtöisin nimitriolta, rytmiryhmä “vain” soittaa mukana. Mielestäni kuulostaa siltä, että Fripp yrittää lähinnä selitellä, ettei kyse ole oikeasta yhtyeestä – siis King Crimsonista – vaan jostain satunnaisemmasta. Vaikka onpa historia osoittanut tällaisenkin selityksen hataraksi: eikö In The Wake of Poseidon vuodelta 1970 ole aivan yhtä paljon hajanaisen muusikkojoukon toteuttama Frippin visio?

A Scarcity of Miraclesin musiikki ei kuulosta oikein miltään, mitä King Crimsoniin liittyen on aiemmin julkaistu. Jonkun mielestä se on väärin ja siksi ehdoton todiste siitä, ettei kyse ole King Crimsonista. Niinpä sitä väitettiin 1980-luvun alussakin, kun Discipline ilmestyi, mutta kuinka moni on valmis nyt väittämään, ettei 80-luvun väritrilogia kuuluisi Crimso-kaanoniin? A Scarcity of Miraclesin musiikillinen pohja rakentuu, ei yllättävästi levyn historiaa tuntien, Frippin ja Jakszykin kitaroinnille. Fripp keskittyy enemmän soundscapeillaan maalailuun, Jakszyk perinteisempään kitarointiin. Ajoittain vaikutelma saattaa kuitenkin olla hämäävä: Jakszyk soittaa myös koskettimia (joita viimeksi on kuultu KC-levyllä 1974, jollei oteta lukuun “Dinosaurin” mellotronpätkiäThrakilla) ja paikoin uhkaavana muriseva kitara on taatusti Frippin. Levyn ehdoton suola minulle on kuitenkin Mel Collinsin saksofoni- ja huiluosuudet. Collins soitti King Crimsonissa ensimmäisen kerran jo mainitulla In The Wake of Poseidonilla, kuului yhtyeeseen virallisesti sen lyhytaikaiseksi jääneessä Islands-kokoonpanossa ja soitti vielä Redillä studiomuusikkona 1974. Nyt hänen orgaaninen puhallinsaundinsa kaiken keinotekoisen digitaaliäänimassan seassa hengittävät uskomattoman vapaina ja poikkeuksetta vaikuttavina. Varsinkin nimikappaleen finaalissa on läsnä samaa ekstaattista vapautta kuin jo “Stalessin” sopraanofoneissa.

A Scarcity of Miracles on ehdottomasti laulupainotteinen levy. Pääosassa eivät ole pitkät kokeelliset improvisaatiot, joiden menosuunta ei lopussakaan ole välttämättä aivan selvä. Kappaleet ovat rakenteeltaan sidottuja uskoakseni Jakszykin kirjoittamiin laulumelodioihin, joiden sisässä kuitenkin tapahtuu paljon kaikenlaista yllättävää. Yleistunnelma levyllä on päällisin puolin rauhallisen kelluva, melankolinen ja surumielinen, mutta samaan aikaan pinnan alla on häkellyttävä intensiteetti ja räjähtämäisillään vellova voima. Mieleen tulevat Van Der Graaf Generatorin Godbluff-kauden albumit, mutta samanlaiseen vapautumiseen ja orgastisiin huippuihin ei KC-ProjeKct päästä musiikkiaan oikeastaan kertaakaan. Ja se saattaa olla lopulta hyvä asia, vaikka välillä kuulija toivookin, että yhtye antaisi vain mennä kuin VdGG “Pilgrimsissä”. Tällaisissa seikoissa kokoonpanon epäyhtyemäisyys kuuluu vahvimmin: musiikki on rakennettu studiossa, yhtye ei ole soittanut yhdessä – vapautusta ei voi tulla, kun jokainen on sidottu omiin valmiiksi soitettuihin osuuksiinsa. Lähin vertailukohta Frippin diskografiasta löytyy mielestäni David Sylvianin kanssa tehdystä The First Day -levystä (1993), jonka kanssa tämä uutukainen jakaa paljon tunnelmaa ja värisävyjä.

Vaikka A Scarcity of Miracles nojaakin vahvasti lauluun, ei kyse ole mistään yhteislaulumusiikista. Jakszykin melodiat eivät ole mieleenjääviä, ja varsinkin päätösraidalla “The Light of Day” käydään lähes atonaalisissa äänimaisemissa. Hänen sanoituksissaankaan ei ole mitään erityistä. Ne sisältävät varsin perinteisiä kielikuvia ja sopivasti avoimeksi jääviä sanavalintoja, jotta jokainen voi halutessaan täyttää tyhjät kohdat omilla menetyksillään ja kaipauksillaan. Jakszyk ei kuitenkaan ole laulajana mitenkään turha mies. Hän on perushyvä ja vakaa laulaja. Hänen äänensä ei ehkä ole mitenkään omaperäinen, mutta se kantaa ja varsinkin studiossa luomissaan lauluharmonioissa hän pääsee loistamaan.

Onko A Scarcity of Miracles King Crimson -levy? Huomaan ajattelevani sitä sellaisena, vaikka järki luettelee monta vastaperustetta. Väitän kuulevani sen Frippin paljon puhuman “spirit of King Crimsonin” olevan laskeutuneena soittajien yllä. Onko sillä sitten väliä, onko kyse KC:sta vai samojen muusikoiden ihan toisesta projektista? On sillä. Kuulija tulkitsee musiikin historiaa vasten, ja on ihan eri asia kuunnella vaikkapa tätä albumia yhtenä levynä muiden joukossa tai sitten King Crimson -jatkumon osana. Tulevaisuus näyttäköön, muodostuuko tämän ProjeKctin perusteella Crimson uusi suunta – silloin A Scarcity of Miracles tulkoon nostetuksi sille kuuluvaan asemaan.