Tämä teksti ei millään tavoin sovi tähän blogiin - tai ehkä sopiikin, mikä minä olen sanomaan mitään - mutta koska se täällä ei ole aikoihin julkaistu mitään muutakaan ja koska alla oleva vuodatus oli liian pitkä Facebook-päivitykseksi, menköön tämän kerran.
*************
Olen seurannut nyt taas monen viikon ajan vierestä, miltä peruskoulun päättyminen näyttää. Lisäksi erehdyin lukemaan keskustelua opettajien vuosityöajasta (syytetään tästä uutta lääkitystä, vaikka tuskin se puolessa tunnissa vielä vaikuttaa). Minua hämmentää tavattomasti se, että koko ajan puhutaan opettajan työn uudistamisesta sen sijaan että puhuttaisiin työn kehittämisestä. Miksi laittaa kaikki uusiksi sillä kömpelöllä tekosyyllä, että koska jotain on tehty vuosikymmenet, sen täytyy olla kehnoa? Miksei voisi pitää kiinni siitä hyvästä mitä on ja rakentaa sen pohjalta uutta? Niinhän on tietysti tehtykin aina, mutta se ei tunnu enää riittävän. Ei vaadita suurta ennustajantaitoa huomata, että siinä vaiheessa kun esimerkiksi omalle työmaalleni rakennetaan Uusi ja Moderni Huvikumpulaitos (eli yhtenäiskoulu) ja luovutaan luokkahuoneista, itsenäisesti ajattelevista opettajista parviälyn eduksi, selkeistä työtiloista ja monista muista selkeyttävistä struktuureista, on tuloksena pelkkää mielipahaa. Itse olen pyrkinyt systemaattisesti kehittämään omaa työtäni, en uudistamaan: näennäisesti joka vuosi tehdään samankaltaisia asioita ja pintatason rakenne on pysynyt samana, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö kaikki se tapahtuisi niin paljon paremmin nyt kuin kymmenen vuotta sitten tai etteikö pinnanalaiset asiat olisi nyt aivan toiset kuin taannoin. Tällaiseen kehittymiseen ei vain ole mahdollisuuksia ja tilaa, jos systeemi räjäytetään uusiksi - ja luultavasti taas uusiksi pian, kun huomataan että edellisen räjäytyksen sirpaleet vammauttivat aika monta sivullista.
Ja vielä: jos kerran kaikki ikiaikainen on pahasta, miksi on niin vaikea luopua jostain aidosti ahdistavasta ja raskauttavasta, kuten numeroarvostelusta? Tiedän, numeroita ei tarvitse lain mukaan antaa ennen päättöarviointia, mutta siihen kaikki silti tähtää: laitetaan kersat järjestykseen suorittamisen perusteella. Jos aidosti haluttaisiin muuttaa opetuksen mielentilaa, pitäisi kilpailusta päästä eroon. Perusopetuksen päättöarvosanoista ja yo-kisoista pitäisi luopua. Mutta: koulun tehtävähän on valmentaa työelämän tarpeisiin - vai miten se elinkeinoelämän kolmas taivaallinen käsky nyt meneekään. Koulun tehtävä ei ole kasvattaa hyviä ihmisiä vaan kilpailevia suorittajia. Perusopetuksen viimeisen kevään painekattila antaa hyvät valmiudet jatkuvan epäonnistumisen sietämiselle ja ylioppilaskirjoitukset kannustavat nöyrään raatamiseen ja itsellisten ajatusten tukahduttamiseen. Vielä kymmenen vuotta sitten sanoin, että lukio tappaa ihmisen luovuuden. Nykyään tuntuu siltä, että lukion tehtävä on tappaa ihmisen sielu.
Tämänkaltaista puhetta on ollut ennenkin. Ehkä se on onkin ajanut asiansa aiemmin, koska monet hyvät asiat ovat pysyneet pohjimmiltaan ennallaan. Nyt kuitenkin ollaan ajamassa niin suuria muutoksia (näennäisesti ihan vain muutoksen itsensä takia), että kuluneitakin ajatuksia on toisteltava. Vaikka totuus olisi vanha, ei se tee siitä vähemmän totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti