Juri Nummelin: Re: Lovecraft

Juri Nummelin

Re: Lovecraft

Suomentajan huomautuksia

Helsinki: BoD – Books on Demand Gmbh, 2017 (copyright-merkintä 2016, julkaistu 2017)

Tämä on teksti, jota ei pitäisi olla. Ei tällaisia kirjoja pitäisi kritikoida. Toisaalta: ei tällaisia kirjojakaan pitäisi olla olemassa.

Olen hyvin iloinen, että niitä siitä huolimatta on.

Myönnän suhtautuneeni silmiä pyöritellen Juri Nummelinin tämänkertaiseen joulun tienoilla kasattuun pikkusähkökirjaan (kuten tekijä esipuheessaan mainitsee, samaa sarjaa ovat olleet edellisvuosien sanavarmennussanakokoelma velernic syoke mulnec ja Törky on törkyä, josta kirjoitin tuoreeltaan). Mikä tällaisen teoksen funktio on? Onko sille mitään tarvetta?

H. P. Lovecraftin essee "Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa" (Supernatural Horror in Literature) ilmestyi alun perin vuonna 1927 ja tekijä muokkasi sitä vuosina 1933–34. Tekstissään hän käy läpi yliluonnollisen ja oudon kirjallisuuden historiaa lähtien antiikin teksteistä, kulkien läpi goottilaisen romaanin ja lopettaen aikalaisiinsa. Esseetä on pidetty oleellisena kauhukirjallisuuden historian ja luonteen analyysina, jolla on paikkansa nykylukijankin tiekarttana. Esseen suomennosta saatiin odottaa. Vaikka Lovecraftin tuotantoa alettiin julkaista suomeksi 1988, ei hänen klassikkoesseetään käännetty ennen 2010-lukua – jolloin se sitten ilmestyikin kahtena eri käännöksenä. Näistä ensin ehti Juri Nummelinin suomennos, joka ilmestyi omana niteenään Savukeitaan kauhusarjassa 2013. Lovecraftin tekstin lisäksi kirja sisältää Nummelinin laajan selitysosion.

Nyt ilmestynyt Re: Lovecraft on näiden huomautusten erillislaitos.

Selityksissään Nummelin keskittyy Lovecraftin mainitsemiin kirjailijoihin ja heidän teoksiinsa. Lovecraft ei esseessään juuri luonnehdi kirjailijoita vaan lähinnä pudottelee nimiä lukijan eteen. Ja näitä nimiä on paljon. Aikalaislukija varmasti tunnisti näistä monet, joten laajemmille esittelyille ei ollut tarvettakaan, mutta nykylukija ei ole aivan yhtä kotonaan unohtuneiden 1800-luvun ja 1900-luvun alun bestsellereiden, eksentristen ajattelijoiden ja Weird Talesin piirin kioskikirjailijoiden keskellä. Näin ollen suomentajan huomautukset ovat paitsi mielenkiintoinen syvennys varsinaiseen esseeseen myös tuiki tarpeellinen lisäinformaation ja kontekstin lähde.

Niin hyödyllisiä kuin Nummelinin huomautukset ovatkin Lovecraftin esseen ohessa, ei niiden julkaisemisen hyöty omana kokonaisuutenaan ole mitenkään itsestään selvää. Miksi kukaan haluaisi lukea pelkkiä irrallisia viitteitä? Kirjoittaja itse sanoo tällaisen teoksen olevan juuri sellainen, mitä hän itse haluaisi lukea. Selittelyn makua, ajattelin ensi alkuun. Myönnän silti olleeni väärässä. Tämä sirpaleinen kokoelma nimiä ja julkaisuvuosia on kiehtovaa luettavaa.

Lovecraftin esseen ohessa huomautukset muodostuivat vain pieniksi lisäyksiksi ja täydennyksiksi (kuten pitääkin). Näin erillään, ilman pohjatekstiä, ne kuitenkin luovat mielenkiintoisen jatkumon kirjailijoita ja näiden teoksia, joka poukkoilee ja vaihtaa suuntaa yllättäen ja josta kuitenkin muodostuu epätäydellisessä fragmentaarisuudessaan kiehtova kokonaisuus. Nimet ja aikakaudet seuraavat toisiaan, ja niiden välisiin selittämättömiin loikkauksiin lukija muodostaa omat tulkintansa ja siltansa. Itse huomasin pitäväni lukemisen ohessa listaa teoksista ja henkilöistä, joihin pitää jatkossa tutustua paremmin. Tämä siitäkin huolimatta, että olen lukenut alkuperäisen Lovecraft-niteen ja muistaakseni silloinkin kirjoitelleeni muistiinpanoja kiinnostavista nimistä. Nummelinin selityskokoelma muodostuukin eräänlaiseksi kommentoiduksi lukulistaksi.

Tätä kirjavinkkiluonnetta korostaa se, että Nummelin on päivittänyt tekstejään ajantasalle. Vuoden 2013 jälkeen monia Lovecraftin mainitsemista teoksista on suomennettu (etenkin Walpolen Otranton linna, Lewisin Munkki, Radcliffen Udolpho ja Sadelehdon toimittama Wendigo-antologia). Nämä lisäykset ovat oleellisia ja pitävät tekstit relevantteina. Joitain pieniä puutteita huomasin, mutta nämä todellakin ovat pieniä – kuten esimerkiksi että W. W. Jacobsin "Monkey's Paw"-novellista on ilmestynyt uusi suomennos Portissa 2/2014. Tai että Charles Dickensin "Ratavahdin" sisältäneen Mugbyn rautatie-haaran toinen laitos ilmestyi nimellä Mugbyn risteys ja sen suomentaja oli nimimerkki Suonio, ei Soinio kuten Nummelinilla, ja nimimerkin taakse kätkeytyy tuleva professori Julius Krohn, ei hänen poikansa Kaarle joka oli kirjan ilmemisen aikaan 3-vuotias.

Re: Lovecraft on outo pieni julkaisu, jota moni ei tule ikinä löytämään ja jonka arvoa vielä harvempi osaa ymmärtää. On silti hienoa, että se on olemassa.