Pirun portaat

Jokisalmi, Talvio, Vallgren, Koivula, Rauvanto, Tuoriniemi, Marttinen, Sariola, Kyyrö

Pirun portaat

Mauri Sariola seura ry:n kirjoittajamaraton. Käynnistynyt 11.11.1997

[Helsinki:] Kirjakenno, 2013 (painettu Latviassa), 103 s, ISBN 978-952-68069-7 nid.

Mauri Sariola -seura ry:n julkaisusarja 5

Pirun portaat on kiinnostava teos kahdesta syystä, ensinnä kerrontateknisenä kokeiluna, toiseksi keräilykohteena.

Pirun portaat on kollektiiviromaani. Tarinalla on yhteensä yhdeksän kirjoittajaa, joista jokainen (luonnollisesti lukuun ottamatta ensimmäistä) jatkaa siitä, mihin edellinen on jäänyt. Teoksen alkusanoissa Raimo Jokisalmi valottaa sen syntyhistoriaa: Vuonna 1997 hän halusi kirjoittaa tarinan, joka sijoittuisi Mauri Sariolan kesämökin miljööhön. Samalla hän ajatteli aiheen luontuvan  pari vuotta aiemmin perustetun Sariolan nimikkoseuran kirjoittajamaratonin puitteiksi. Jokisalmi kirjoitti ensimmäisen luvun, ja kuusi muuta seuran jäsentä jatkoi tarinaa, kukin uuden luvun verran. Sitten työ keskeytyi, kunnes 2010-luvulla vielä kaksi kirjoittaa viimeisteli kertomuksen loppuun saakka. Vuonna 2013 romaani viimein julkaistiin seuran julkaisusarjassa.

Pirun portaiden kirjoittajat ovat pääosin harrastelijakirjoittajia. Monella kyllä on ansiolistallaan omakustannekirjoja, muutamalla "ihan oikeitakin", kustantamon julkaisemia teoksia. Keräilijän kannalta mielenkiintoisia ovat kuitenkin erityisesti kaksi nimeä: Tuula Sariola ja Tarmo Talvio. Mauri Sariolan kuoleman jälkeen hänen leskensä Tuulan nimissä julkaistiin toistakymmentä dekkaria. 2006 paljastui, että todellisuudessa kirjat oli kirjoittanut aivan toinen henkilö. Pirun portaissa sen sijaan on ilmeisesti aivan ehtaa Tuula Sariolan tekstiä. Sariola on kirjoittanut 2010-luvun alussa romaanin toiseksi viimeisen luvun – jonka päähenkilönä on hän itse. Toinen keräilymielessä kiintoisa teoksen kirjoittaja, Tarmo Talvio, puolestaan ei ole tuttu monellekaan nimenä. Talvion nimissä on aiemmin julkaistu vain veijariromaani Farukin jalokivi (Book Studio 1997) ja erinäisiä lehtitekstejä (esim. Blues Newsissä). Sen sijaan Talvion kirjailijanimi Boris Hurtta hyvinkin tuttu, etenkin kauhu- ja muun "roskakirjallisuuden" harrastajien keskuudessa. Monelta Hurtta-keräilijältä Pirun portaat saattaakin mennä tutkan ohi, vaikka Hurtan nimi kyllä mainitaan esipuheessa.

Kaunokirjallisuutena Pirun portaat on jo tekotapansa vuoksi hyvin vaihtelevalaatuinen. Tarina alkaa perinteisenä dekkarina: löytyy ruumis, tutkitaan mahdollista rikosta, epäiltyjä alkaa kertyä, motiiveja kasautuu, syylliset paljastuvat, käänteitä on riittämiin. Käänteet itse asiassa tekevät tarinasta suorastaan parodisen. Jokainen kirjoittaja on vuorollaan vienyt tarinaa omaan suuntaansa, ja edellisen pohjustamat juonikuviot saattavat kääntyä aivan eri suuntaan seuraavissa luvuissa. Lukijalle onkin antoisinta tarkkailla, millaisia avoimia lankoja, mahdollisuuksia ja ansoja kirjoittajat toisilleen tarjoavat – ja miten niihin tartutaan tai ollaan tarttumatta. Joskus joku keksii oivallisen tavan kiepauttaa tarinan osanen yllättäväksi, ja aivan yhtä usein (ellei useamminkin) on turhauttavaa huomata, miten lupaava juonen uoma tyrehtyy, kun seuraava kirjoittaja haluaa pakottaa kokonaisuuden haluamaansa suuntaan.

Romaanin alku on itse asiassa varsin hyvää ja koherenttia proosaa. Jokisalmi, Talvio, Tomi Vallgren ja Seppo K. Koivulakin kirjoittavat sujuvaa ja eläväistä tekstiä; varsinkin kahden ensimmäisen kerrontaa on nautinto lukea. Seuraavana vuorossa oleva Sari Rauvanto raivaa tarinaan ihan oman polkunsa, joka melkein naurettavan irrallisena luo silti kiehtovaa syvyyttä tarinan taustoihin. Toisaalta lukunsa lopussa hän tarjoaa seuraavalle kirjoittajalle turhan eroottis–romanttisen käänteen. Pari seuraavaa lukua (Raimo Tuoriniemi, Eero Marttinen) muuttavat tarinan sävyn aivan omanlaisekseen: tönkösti vitsaileva, hard boiled -tyyppistä päälausekerrontaa tavoitteleva osuus on teoksen heikoin jakso. Sariola palauttaa proosan alkupuoliskon tyylilajiin varsin sujuvasti. Lopuksi Ari Kyyrö vie tarinan loppuun 15 vuotta aloittamisen jälkeen ja lyö homman osuvasti läskiksi sellaisella yllätyskääntelyllä, että mamma Agathaakin pyörryttäisi.

Vaikka Pirun portaiden teksti välillä lähtenteleekin kohtuullista ysiluokkalaisen genrekirjoitelmaa, on se kokonaisuutena kevyesti ahmaistava ja välillä nautittavakin kokemus. Parhaat kirjoittajat tekevät hyvää jäljeä ja vähäisemmätkin ainakin ovat kiinnostavia osana kollektiivista kokonaisuutta. Kirjoitustekniikkansa vuoksi teosta ei pidäkään lukea saatikka arvioida perinteisenä proosana vaan kokeellisena kirjallisuutena. Sellaisena se on mielenkiintoinen kirjanen – ja keräilijälle pieni erikoinen löytö.