Helsinki: Gummerus Kustannus Oy, 2011 (Bookwell, Juva), 215 s., ISBN 978-951-20-8427-2 sid. Erotica.
En saa tähän hätään käsiini mistään vuoden 2011 Atorox-ehdokasasettelulistaa eli kyseisen vuoden aikana julkaistujen spefi-novellien listaa. Suurella todennäköisyydellä listalta kuitenkin puuttui viisi nimikettä, jotka julkaistiin Gummeruksen Erotica-sarjan Samettipuutarha-antologiassa. (Jos olen väärässä, korjatkaa ihmeessä!)
Erotica oli 1970-luvulla suomenkielisen eroottisen kirjallisuuden laadukkain julkaisukanava. Sarjassa julkaistiin yhteensä 12 teosta alkaen viktoriaanisen ajan pornosta (Herra Jackin ihmeellinen huone) moderniin eroottiseen korkeakirjallisuuteen (Nabokovin Lolita). Sarja lakkasi ilmestymästä vuoden 1975 jälkeen. Gummerus kuitenkin elvytti klassisen nimen tämän vuosikymmenen alussa, kun vuosina 2011 ja 2012 ilmestyi neljä Erotica-novelliantologiaa. Kustantaja korosti kirjaesittelyissään, kuinka kokoelmat sisälsivät "naisten kirjoittamia laadukkaita eroottisia novelleja", "joiden tarkoitus on kiihottaa nimenomaan naista". Ilmiselvästi haluttiin tehdä ero laaduttomaan ja miehille tarkoitettuun pornografiaan. Silti ero perinteisiin miestenlehtien novelleihin on, ainakin miehen näkökulmasta, olematon; sisältö on uusissa Erotica-kertomuksissa hyvin pitkälti sitä samaa tuttua ja turvallista jyystöä kuin vanhaan hyvään Suomi rakastaa -pokkarien aikaan. Selvän poikkeuksen realististen (tai ainakin tosimaailmaan sijoittuvien) seksifantasioiden kaavaan kuitenkin tekevät Samettipuutarhassa julkaistut viisi yliluonnollisia elementtejä sisältävää novellia. Tekstien kirjoittajista ei ole tietoa, sillä uuden Erotican julkaisupolitiikkaan kuului anonyymiys. Kirjoittajia on todennäköisesti kuitenkin ollut useampi kuin yksi kirjoitustyylien perusteella. Myöskään kirjan toimittajasta ei ole mainintaa.
Marginaalisimmin yliluonnolliseen suhtautuu tarina "Metsän mystiikkaa". Novellin minäkertoja, nainen, ajautuu erikoiseen tapahtumaketjuun eksyttyään korpisuolle. Aluksi hän todistaa kahden hirven parittelun, minkä seurauksena nainen huomaa kiihottuneensa. Avuksi kelpaa sileäpintainen kaatuneen männyn runko. Käänteentekevä on se hetki, jona nainen keksii yhden puun oksantyngistä sopivan miehenkorvikkeeksi. Tässä vaiheessa kerronta muuttuu: on lukijasta kiinni, kuinka paljon naisen havainnoista on totta vai onko kyse vain runollisista metaforista ja henkisistä näyistä. "Ikivanha rituaali tuntui herättävän puun eloon. – – [M]ieleeni alkoi tulvia voimakkaita kuvia tällä lammella suoritetuista seremonioista." Näissä kuvissa joukko nuoria ihmisiä suorittaa monenlaisia seksuaaliriittejä, muun muassa naivat samaa mäntyä kuin nainenkin. Samaan aikaan näiden näkyjen kanssa nainen yhtyy mystisesti paikalle ilmestyneeseen (ja pian yhtä äkillisesti häipyvän) mieheen. Novellin loppupuoliskoa sävyttää unenomainen kerronta, joka yhdistyy hyvin graafiseen pornokuvastoon (joka ei ole aivan vailla tekstilajille tyypillistä tahatonta huumoria: "Se halkoi takapuoleni punertavaa hedelmää mehut tirskuen"). Novelli on mielikuvituksellisuudessaan Samettipuutarhan parempia tekstejä. Kun realismi ei sido, voi fantastisella kielellä irrotella enemmän.
"Evangeline ja tumma vesi" sen sijaan on ehtaa yliluonnollisuutta. Kirjoitustyyliltään se muistuttaa eräiden URS-kirjoittajien kerrontaa, etenkin lopun genretietoinen yllätyskäänne huutaa uusrahvaanomaisuutta (luultavasti todellisuus on jotain aivan muuta, jolloin moka pantaneen minun piikkiini). Tarinassa Evangeline-niminen nainen kohtaa vampyyrin. Miljöö on perinnetietoisen goottilainen linnoineen, jyrkänteineen, romanttisine kaarisiltoineen ja öljylamppuineen. Aluksi genrekonventioita yhdistetään tehokkaasti jaksossa, jossa peilin edessä seisova Evangeline tulee vampyyrin hyväilemäksi. Peilissä ei tietenkään näy ketään, kuten vampyyrimyyttiin kuuluu. Tämän jälkeen seuraa geneerisempi panokohtaus. Kertomus kuitenkin saa yllättävän käänteen, kun Sebastian-vampyyri viimein päättää tyydyttää verenhimonsakin. Evangeline paljastuu näet vedenneidoksi, jonka veri on liian vahvaa vampyyrille. Tässäkin novellin loppu on kirjoitettu unimaiseen ja vahvan kuvalliseen tyyliin. Novellin lukeekin mieluummin spefinä kuin erotiikkana, jos sellaista erottelua on edes syytä tehdä.
Samettipuutarhan loppupäässä on kolmen, toisiinsa liittyvän novellin sarja. Novelleja sitoo toisiinsa – ei kukaan vähempi kuin – Robert E. Howardin Conan-barbaari! Aluksi naurettavalta tuntuva idea Conanista ja erotiikasta ei ole tarkemmin ajateltuna lainkaan tärähtäneempi. Lopulta kovin yksiulotteisena hahmona Conan taipuu monenlaiseen käyttöön, kunhan hänestä ei yritä tehdä yhtään kompleksisempaa. Eikä näissä kertomuksissa siitä ole pelkoa: Conan ajattelee vain tavoitettaan, on valmis tappamaan kenet vain – ja nussii jos siihen on tarve. Sarjan aloittaa "Conan maksaa matkansa", jossa käy ilmi kimmerialaissankarin tämänkertainen "MacGuffin", Ahrimanin silmä-niminen jalokivi. Etsintäretkeään varten Conan tarvitsee rahaa, ja sitä hänelle tarjoaa mystinen nainen, joka haluaa viettää lihaskimpun kanssa kiihkeän yön. Mitähän ajattelisi Howard Conanistaan huoraamassa? Tarina etenee kovin perinteiseen seksikohtaukseen, jossa todetaan ennalta arvattavasti, että Conan on yhtä taitava ja kestävä sängyssä kuin taistelukentällä ja että hänellä on suuri elin.
Conan-tarinoista toinen, "Conan ja Helliborean härkä", on riemastuttava parodia, jossa retkellään haaksirikkoutunut Conan joutuu osaksi ikivanhaa perinnettä. Hänet pakotetaan kohtaamaan taisteluareenalla Vadoksin, paikallisen taistelijan – alasti. Hikisen painiskelun jälkeen Conan jää alakynteen ja Conaniakin isompi vastustaja raiskaa sankarimme yleisön edessä. Tätä taistelua ei käydä hengestä vaan siemenestä! Taitavalla sulkijalihaksen käytöllä Conan kukistaa Vadoksin, ja tarina voi päättyä homoeroottiseen suudelmaan. "Conan ja Acheronin kirot" on aivan yhtä kaavamainen kertomus. Siinä Conan on viimein päässyt Ahrimanin silmän luo, Acheronin "kirottuun valtakuntaan, pimeän ja pahan tyyssijaan". Varma kuolema kääntyykin ylimaalliseksi naiskenteluksi noitakuningatar N'Began kanssa. Kiimainen kierintä saa ikiaikaisen pahankin leppymään, ja N'Bega lähtee lopulta Conanin kanssa kohti parempia maita.
Toisin kuin kaksi ensin mainittua novellia, jotka viitteellisyydessään aukeavat varmasti kirjan keskivertolukijallekin, Conan-jutut ovat vaikeammin lähestyttäviä. Taatusti niistä saa irti eniten sen, joka tuntee Conan-klišeet ja osaa lukea novellit ironisten lasien läpi. Tarinat leikittelevät korkean fantasian tyypillisyyksillä, kuten eksoottisten nimien tulvalla ja Suurten Myyttisten Asioiden korostamisella yli arkisen elämän. Eroottisena kirjallisuutena ne eivät ole kaksisia, mutta leikittelevänä fanfictionina ne jaksavat huvittaa.
Spekulatiivisen fiktion ja erotiikan yhdistäminen ei ole maailmalla mitenkään harvinaista. 90-luvun alussa ilmestyi suomeksikin antologioita kuten Ensimmäinen kerta (1990, suom. Jalava 1991), Värisyttävä kosketus jatko-osineen (1991, 1993, suom. Book Studio 1992, 1995) ja Julma on rakkaus (Jalava 1992). On hieman erikoistakin, ettei suomalainen nyky-scene ole vielä saanut aikaan alan antologiaa, vaikka kaikkea muuta on roppakaupalla tarjolla. Yksittäisiä novelleja on kyllä ilmestynyt (eniten samassa yhteydessä varmaankin Tuska ja hurmio -antologiassa, Turbator 2011). Lähimmäs eroottista spefiä päässee "romanttinen lukemistolehti" Ursula, jonka kirjoittajistosta muuten saattaa löytyä Samettipuutarhankin spefi-tekstien kirjoittajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti