Arthur Conan Doyle tunnetaan taatusti parhaiten Sherlock Holmesin luojana, mutta asianharrastajien keskuudessa aivan yhtä merkittävän pidetään hänen toista hahmoaan, professori George Edward Challengeria. Professori Challenger esiintyi kolmessa romaanissa ja kahdessa novellissa vuosien 1912–1928 aikana. Hahmona hän on hyvin toisenlainen kuin kylmän analyyttinen Holmes. Challenger on äkkipikainen, räiskyvä ja aggressiivinenkin mies. Kahta hahmoa yhdistää ylivertainen älykkyys – ja sen mukana ylimielisyys kanssaihmisiä kohtaan (Challengerista lisää ks. Salin 1992).
Challenger-kertomuksista kuuluisin on ensimmäinen, romaani The Lost World (1912; suom. Kadonnut maailma 1916). Se on myös ainoa professorista kertova tarina, joka on filmattu. Elokuvaversioita onkin sitten kertynyt sen edestä: Kadonneesta maailmasta on nähty valkokankaalla yhteensä viisi eri versiota, joiden lisäksi on olemassa tv:lle tehdyt elokuva ja sarja. Kuuluisin ja monella tapaa merkittävin näistä on Harry O. Hoytin vuonna 1925 ohjaama versio.
Romaanin ja elokuvan tarinat eroavat monissa kohdissa toisistaan. Molemmissa pääpaino on kuitenkin vauhdikkaalla seikkailulla. Alussa Challenger on päätynyt pilkan kohteeksi ilmoitettuaan löytäneensä Etelä-Amerikasta elossa olevia dinosauruksia. Todistaakseen väitteensä hän kokoaa retkikunnan matkustamaan Amazon-virtaa myöten tasangolle, jolla esihistorialliset eläimet ovat saaneet jatkaa elämäänsä. Retkikunta on kaikkien perinteiden mukaisesti erilaisista yksilöistä koostuva. Perinteisen sankari rooli jakaantuu nuoren lehtimiehen, joka haluaa todistaa rohkeutensa kihlatulleen, ja iäkkäämmän seikkailijan osiksi. He myös kilpailevat ryhmän ainoan naisen, tasangon löytäneen ja sille kadonneen tiedemiehen tyttären, suosiosta.
Elokuvan ensimmäinen kolmannes on vauhdikasta ja sujuvaa hahmojen esittelyä, matkan alustusta ja kepeää toimintaa. Myöhemminkin välillä pilkahteleva huumori saa alkupuolella räväkimmät hetkensä, kun fyysisyys saa melkein farssin piirteitä (painivien miesten pyöriminen sylikkäin talosta rappuja pitkin ulos kadulle sekä banaaniin liukastuminen!). Elokuva saa energisen ja hienosti rytmitetyn lähdön. Sen jälkeen vauhti tasaantuu, kun siirrytään Amazonasille ja kuvat tunnelmoivat maisemissa ja eksoottisissa eläimissä.
Tutkimusryhmän päästessä tasangolle, nähdään se, mistä elokuva parhaiten muistetaan: stop motion -animoidut dinosaurukset. Willis O'Brienin toteuttamat hirmuliskot ovat edelleenkin vaikuttava näky, vaikka tekniikka oli vielä hiomatonta. Animoidut kuvat on kuitenkin liitetty muuhun maisemaan sulavasti, ja parhaimmillaan niiden liike on hyvinkin taidokasta. O'Brien jatkoi tekniikan kehittelyä Kadonneen maailman jälkeen, ja hänen suurin saavutuksensa nähtiin kahdeksan vuotta myöhemmin, kun King Kong muutti maailmaa. Yhteydet King Kongiin ovat hämmentävät selviä jo animaatiojaksoissa. Molemmat elokuvat sisältävät esimerkiksi samankaltaisia jättiläisolentojen kaksinkamppailuja. Myöhemmin yhteneväisyydet käyvät vielä ilmeisemmiksi.
Elokuvan loppuhuipennuksessa professori Challenger valmistautuu esittelemään todisteensa epäilevällä tiedeyhteisölle. Hän on rahdannut mukanaan elävän brontosauruksen, joka kuitenkin pääsee karkuun aiheuttamaan paniikkia ja tuhoa Lontoon kaduille. King Kongin tekijät eivät häpeilleet kopioida ideaa sellaisenaan (samaa jatkumoa, nimeä myöten, edustaa Steven Spielbergin Kadonnut maailma – Jurassic Park kuusikymmentä vuotta Kongin jälkeen). Brontosaurus ei sentään kiipeä rakennuksia pitkin, mutta näyttävää kaaosta se saa aikaan. Viimeiseksi se tuhoaa Tower Bridgen ja putoaa Thamesiin.
Keskivaiheilla Kadonnutta maailmaa vaivaa lievä epätasaisuus. Animaatioista ollaan ilmiselvästi niin ylpeitä, että niitä näytetään paikoin liian pitkään, eikä toistoltakaan aivan vältytä. Myös samanaikaisten juonen eri osien kuljettaminen puurouttaa kerrontaa välillä. Loppua kohden kerronta kuitenkin taas jäntevöityy, ja Lontoon-osuus on erittäin sujuva. Elokuvallisesti Kadonnut maailma ei tyylittele suuresti, vaikka viidakkonäkymissä on joitain hienoja häivytyksiä ja kaukokuvat tasangosta (toistuvinakin) luovat tilan tuntua. Ohjauksen painotus on silti tarinassa ja etenkin efekteissä.
Wallace Beery professori Challengerin roolissa on vaikuttava. Beery saa Doylen kirjallisen hahmon fyysistymään luontevasti; liioittelun raja ei ole koskaan kaukana, mutta eipä se ole Doylenkaan Challengerilla. Samoin hyvät roolit tekevät Lewis Stone herrasmiesseikkailuja Roxtonina ja Bessie Love hauraana Paula Whitena. Sen sijaan lehtimies-Malonea esittävä Lloyd Hughes on liian pehmeä roolissaan. Se luultavasti on osittain tarkoituksellistakin, mutta varsinkin alussa Malone hahmottuu kovin karikatyyriseksi, mistä on vaikea päästä eroon myöhemmin hahmon vakavoituessa.
Kadonnutta maailmaa on ajan mittaan esitetty monenlaisena leikkauksena. Alkuperäinen versio kesti noin 105 minuuttia, mutta vuonna 1929 elokuva vedettiin pois jakelusta ja kaikki tunnetut kopiot tuhottiin. Kiertoon jäi vain pahasti silvottu, alle tunnin mittainen versio. Vasta 1992 löytyi lähes täysmittainen kopio. Tällä hetkellä täydellisin versio Kadonneesta maailmasta kestää 93 minuuttia. Tämä leikkaus on ylivertainen aiempaan tunnin mittaiseen verrattuna; jälkimmäinen sisälsi lähinnä vain dinosauruskuvat. (Bourne.)
Challenger-kertomuksista kuuluisin on ensimmäinen, romaani The Lost World (1912; suom. Kadonnut maailma 1916). Se on myös ainoa professorista kertova tarina, joka on filmattu. Elokuvaversioita onkin sitten kertynyt sen edestä: Kadonneesta maailmasta on nähty valkokankaalla yhteensä viisi eri versiota, joiden lisäksi on olemassa tv:lle tehdyt elokuva ja sarja. Kuuluisin ja monella tapaa merkittävin näistä on Harry O. Hoytin vuonna 1925 ohjaama versio.
Romaanin ja elokuvan tarinat eroavat monissa kohdissa toisistaan. Molemmissa pääpaino on kuitenkin vauhdikkaalla seikkailulla. Alussa Challenger on päätynyt pilkan kohteeksi ilmoitettuaan löytäneensä Etelä-Amerikasta elossa olevia dinosauruksia. Todistaakseen väitteensä hän kokoaa retkikunnan matkustamaan Amazon-virtaa myöten tasangolle, jolla esihistorialliset eläimet ovat saaneet jatkaa elämäänsä. Retkikunta on kaikkien perinteiden mukaisesti erilaisista yksilöistä koostuva. Perinteisen sankari rooli jakaantuu nuoren lehtimiehen, joka haluaa todistaa rohkeutensa kihlatulleen, ja iäkkäämmän seikkailijan osiksi. He myös kilpailevat ryhmän ainoan naisen, tasangon löytäneen ja sille kadonneen tiedemiehen tyttären, suosiosta.Elokuvan ensimmäinen kolmannes on vauhdikasta ja sujuvaa hahmojen esittelyä, matkan alustusta ja kepeää toimintaa. Myöhemminkin välillä pilkahteleva huumori saa alkupuolella räväkimmät hetkensä, kun fyysisyys saa melkein farssin piirteitä (painivien miesten pyöriminen sylikkäin talosta rappuja pitkin ulos kadulle sekä banaaniin liukastuminen!). Elokuva saa energisen ja hienosti rytmitetyn lähdön. Sen jälkeen vauhti tasaantuu, kun siirrytään Amazonasille ja kuvat tunnelmoivat maisemissa ja eksoottisissa eläimissä.
Tutkimusryhmän päästessä tasangolle, nähdään se, mistä elokuva parhaiten muistetaan: stop motion -animoidut dinosaurukset. Willis O'Brienin toteuttamat hirmuliskot ovat edelleenkin vaikuttava näky, vaikka tekniikka oli vielä hiomatonta. Animoidut kuvat on kuitenkin liitetty muuhun maisemaan sulavasti, ja parhaimmillaan niiden liike on hyvinkin taidokasta. O'Brien jatkoi tekniikan kehittelyä Kadonneen maailman jälkeen, ja hänen suurin saavutuksensa nähtiin kahdeksan vuotta myöhemmin, kun King Kong muutti maailmaa. Yhteydet King Kongiin ovat hämmentävät selviä jo animaatiojaksoissa. Molemmat elokuvat sisältävät esimerkiksi samankaltaisia jättiläisolentojen kaksinkamppailuja. Myöhemmin yhteneväisyydet käyvät vielä ilmeisemmiksi.
Elokuvan loppuhuipennuksessa professori Challenger valmistautuu esittelemään todisteensa epäilevällä tiedeyhteisölle. Hän on rahdannut mukanaan elävän brontosauruksen, joka kuitenkin pääsee karkuun aiheuttamaan paniikkia ja tuhoa Lontoon kaduille. King Kongin tekijät eivät häpeilleet kopioida ideaa sellaisenaan (samaa jatkumoa, nimeä myöten, edustaa Steven Spielbergin Kadonnut maailma – Jurassic Park kuusikymmentä vuotta Kongin jälkeen). Brontosaurus ei sentään kiipeä rakennuksia pitkin, mutta näyttävää kaaosta se saa aikaan. Viimeiseksi se tuhoaa Tower Bridgen ja putoaa Thamesiin.
Keskivaiheilla Kadonnutta maailmaa vaivaa lievä epätasaisuus. Animaatioista ollaan ilmiselvästi niin ylpeitä, että niitä näytetään paikoin liian pitkään, eikä toistoltakaan aivan vältytä. Myös samanaikaisten juonen eri osien kuljettaminen puurouttaa kerrontaa välillä. Loppua kohden kerronta kuitenkin taas jäntevöityy, ja Lontoon-osuus on erittäin sujuva. Elokuvallisesti Kadonnut maailma ei tyylittele suuresti, vaikka viidakkonäkymissä on joitain hienoja häivytyksiä ja kaukokuvat tasangosta (toistuvinakin) luovat tilan tuntua. Ohjauksen painotus on silti tarinassa ja etenkin efekteissä.
Wallace Beery professori Challengerin roolissa on vaikuttava. Beery saa Doylen kirjallisen hahmon fyysistymään luontevasti; liioittelun raja ei ole koskaan kaukana, mutta eipä se ole Doylenkaan Challengerilla. Samoin hyvät roolit tekevät Lewis Stone herrasmiesseikkailuja Roxtonina ja Bessie Love hauraana Paula Whitena. Sen sijaan lehtimies-Malonea esittävä Lloyd Hughes on liian pehmeä roolissaan. Se luultavasti on osittain tarkoituksellistakin, mutta varsinkin alussa Malone hahmottuu kovin karikatyyriseksi, mistä on vaikea päästä eroon myöhemmin hahmon vakavoituessa.
Kadonnutta maailmaa on ajan mittaan esitetty monenlaisena leikkauksena. Alkuperäinen versio kesti noin 105 minuuttia, mutta vuonna 1929 elokuva vedettiin pois jakelusta ja kaikki tunnetut kopiot tuhottiin. Kiertoon jäi vain pahasti silvottu, alle tunnin mittainen versio. Vasta 1992 löytyi lähes täysmittainen kopio. Tällä hetkellä täydellisin versio Kadonneesta maailmasta kestää 93 minuuttia. Tämä leikkaus on ylivertainen aiempaan tunnin mittaiseen verrattuna; jälkimmäinen sisälsi lähinnä vain dinosauruskuvat. (Bourne.)
Lähteet
Bourne, Mark: "The Lost World (1925)". The DVD Journal.
Salin, Petri 1992: "Professori Challenger". Portti 1/1992 s. 106–111.
Professori Challenger -bibliografia
- The Lost World, Hodder & Stoughton 1912. Suom. Kadonnut maailma, K. J. Gummerus Oy 1916 (Matti Hela); lyh. suom. Kadonnut maailma, Pellervo-Seura 1948 (Tauno Karilas).
- The Poison Belt, Hodder & Stoughton 1913. Suom. Myrkkyvyöhyke, Arvi A. Karisto oy 1922 (A. J. Salonen).
- The Land of Mist, Hutchinson & Co. 1926.
- "When the World Screamed", Liberty Feb 25—Mar 3 1928. Suom. "Kun Maa kirkui", Kun Maa kirkui ja muita epätavallisia tarinoita, WSOY 1992 (Sari Kallioinen & Anita Puumalainen).
- "The Disintegration Machine", The Strand Magazine Jan 1929. Suom. "Nemorin disintegraattori", Portti 1/1992 (Matti Rosvall).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti