Satunnaisia pohdintoja, kritiikkejä, ajatelmia asioista joilla on sielu

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Nummelin & Kulo: Sodan värit

Kustantaja Laaksonen
Juri Nummelin, Taneli Kulo
Sodan värit
Värikuvia jatkosodasta
[Helsinki:] Kustantaja Laaksonen, 2014 (Otavan kirjapaino, Keuruu), 184 s., ISBN 978-952-5805-67-3 sid.

Sotaa käsittelevän kirjallisuuden suosio ei ikinä ole koskettanut minua. Vain harvat ovat ne sotaa – varsinkin Suomen sotia – kuvaavat kaunoteokset, joita olen lukenut, ja vielä vähäisempiä tietokirjat. Näinä epävarmoina aikoina kynnykseni tarttua mihinkään sotaa käsittelevään on vielä aiempaakin korkeampi. Ja silti Sodan värit on hienoimpia lukukokemuksiani hetkeen.

Syy juuri tämän kirjan valitsemiseen on sen toisessa tekijässä, Juri Nummelinissa, jonka teoksia olen viime kuukausina käynyt muutenkin paljon läpi (ja tässä blogivalikoimassa suhteettoman paljon kommentoinut!). Nummelin itse on käsitellyt Sodan värien kivuliasta ja vaiheikaista syntyprosessia omassa blogissaan harvinaisessa kurkistuksessa kustannusalan verhojen taa. Monipuolisen tekijänsäkin bibliografiassa tämäntyyppinen teos on poikkeus – mutta se ei suinkaan laatua alenna.

Sodan värien alaotsikko "Värikuvia jatkosodasta" kertoo kirjat johtoajatuksen: sodanaikaiset, alunperin mustavalkoiset TK-kuvat on digitaalisesti värjätty ja samalla siistitty. Kuvien työstöstä vastaa Taneli Kulo, joka on tehnyt hienoa työtä. Tekijät ovat valinneet kirjaan jo valmiiksi vaikuttavia valokuvia, mutta Kulon värimaailma tuo niihin aivan uutta syvyyttä. Jo muista lähteistä tututkin kuvat syttyvät uuteen eloon väreissä. Värit tavallaan tuovat aiheensa konkreettisemmiksi, aidommiksi, uskottavammiksi. Mustavalkoisuus on toiminut kuvissa aiemmin suodattimena katsojan elämän todellisuuden ja sotatapahtumien välissä. Värikuva ei anna mahdollisuutta peräytyä ja uskotella katsovansa "vain kuvaa". Tämä korostuu siksikin, että tekijät ovat valinneet mukaan varsin rankkojakin kuvia kuolleista ja haavoittuneista sotilaista.

Kuvien oheen on Nummelin kirjoittanut tiiviitä tekstejä, joissa valotetaan sodan vaiheita, kuvissä näkyvien elementtien taustoja, kerrotaan tietoa kuvaajista ja lainataan ahkerasti muita kirjallisia lähteitä. Tyypillisesti kirja etenee aukeamittain: toisella sivulla on kuva ja toisella teksti, tai sitten kuva peittää koko aukeaman ja teksti on mahdutettu, johonkin kulmaan kuvan ehdoilla. Ratkaisu toimii hyvin. Lukeminen ja katselu rytmittyy luonnollisesti.

Kirja etenee jokseenkin kronologisesti jatkosodan alkuvaiheista sen loppuun saakka. Missään vaiheessa ei keskitytä vain taisteluihin, vaan punaisena lankana toimivat mikrotason kohtalot: väsyneet sotilaat tauolla, tuhoutuneet autot ja rakennukset, lapsikohtalot, kuolleet sotilaat… Nummelinin tekstit ovat valaisevia, vaikka niissä ei sinänsä mitään uutta kerrota. Hän kirjoittaa neutraaliin sävyyn ilman minkäänlaista glorifiointia (paitsi taitavien valokuvaajien) tai romantisointia, pikemminkin pasifistisesti. Toistuvia ovat kuvaukset sodan kauheudesta, huomiot sotilaiden kasvonilmeiden merkityksistä, traagisten yksityiskohtien esiin nostamiset. Usein näytetään myös sotilaiden makaaberi huumori, jolla ahdistavaa tilannetta on yritetty purkaa. Nummelin ei karta kauheuksien kertomista, vaan hänelle kertomus evakkolapsesta on samanarvoinen kuin suomalaisten keittämästä venäläissotilaan pääkallosta.

On vain hyvä, että sodan raadollinenkin puoli muistetaan nostaa esiin entisaikojen mitalinkiillotuksen sijasta. Palaan aiemmin sanomaani: Tänä päivänä on ensisijaisen tärkeää muistuttaa, mistä sodassa oikeasti on kyse – tappamisesta, kuolemisesta, ihmiselämän järkyttämisestä. Sodan värien kuvia katsoessa ei voi olla miettimättä, miltä oma elinympäristö näyttäisi, jos sitä kohtaisi vaikka Kotkan tai turkulaisen Martin alueen jatkosodassa kokema tuho. Tai miltä tuntuisi katsoa kuvaa arkkuun nostettavasti alastomasta sotilaan ruumiista, jos tietäisi katsovansa ystäväänsä tai veljeään. Sodan värit muistuttaa tästä ilman patetiaa, toteavasti. Lukijan on kuitenkin helppo tehdä johtopäätöksensä. — En usko, että kirjan tekijät vastustavat ainakaan kovin paljon tulkintaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti