Satunnaisia pohdintoja, kritiikkejä, ajatelmia asioista joilla on sielu

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Olavi Karjaliini: Matin kolminkertainen kuolema ja muita kertomuksia

Olavi Karjaliini
Matin kolminkertainen kuolema ja muita kertomuksia
Toim. Juri Nummelin. Turku: Turbator, 2012 (Multiprint, Turku), 21[+1] s, ISBN 978-952-5666-86-1

Matin kolminkertainen kuolema ja muita kertomuksia on fyysisiä mittojaan merkittävämpi teos. Vain 22-sivuinen kirjanen sisältää Olavi Karjaliinin (oik. Olli Karjalainen) kahdeksan kertomusta. Ne on julkaistu alunperin 1830-luvulla Elias Lönnrotin perustamassa ensimmäisessä suomenkielisessä aikakauslehdessä, Mehiläisessä. Tarkempia julkaisuajankohtia ei valitettavasti ilmoiteta.

Karjaliinin teksteistä ei oikein voi puhua novelleina. Pikemminkin kyse on kaskumaisista jutuista, joidenkaltaisia on helppo kuvitella pöydän päässä istuneen vanhan isännän jutelleen ääntä venytellen, ja välillä piipusta sauhuja imien. Kuitenkin ne ovat selvästi kaunokirjallisia tekstejä, eivät vain kirjattuja kaskuja. Selvimmin tämä herkkä ero näkyy kokoelman viimeisessä tekstissä "Paakkunaisen nujakka". Se on sisällöltään kansanetymologinen selitys parille pohjoiskarjalaiselle paikannimelle mutta kerrontatavaltaan pieni fantastinen kertomus. Mieleen tulee jotkin Aino Kallaksen fantastiset hetket (vaikkapa "Hullaantunut järvi" kokoelmassa Seitsemän neitsyttä vuodelta 1948), vaikka Karjaliinin tyyli onkin koruttomampi ja toteavampi.

Kokoelman toimittaja Juri Nummelin yrittää yhdistää Karjaliinin tekstit rikoskirjallisuuden jatkumoon. Vaikka määritelmä ei nykymielessä ole aivan osuva, ovat kokoelman murhatarinat sen parasta antia. Erityisesti nimikkotarina ja nimetön kertomus aisankannattajasta, joka pääsee eroon vaimonsa kosijoista, kestävät hyvin aikaa. Modernille rikoskertomukselle sen sijaan on vierasta Karjaliinin jutelmien sadunomaiset piirteet, kuten asioiden tapahtuminen kolmen sarjoissa kansansatujen tapaan. Tämä ei kuitenkaan vähennä tekstien viehätystä, mieluummin päinvastoin. Satumaisuuksia on enemmänkin, sillä joukossa on myös selviä hölmöläistarinoita – nimetön juttu kolmesta akasta kaatamassa jauhoja järveen, jotta saataisiin suurusjuomaa, ja "Vähänäköinen tyttö", jonka tarinan muistan lapsena lukeneeni Martti Sirolan sarjakuvana.

Esipuheessaan toimittaja Nummelin kirjoittaa: "Karjaliinin tarinat laajennettuna ja uudelleen kirjoitettuna voisivat hyvinkin toimia nykyaikaisena mustana komediana". Nykyaikaisesta en tiedä, mutta ainakin 1928 Heikki Toppila onnistui hyvin kirjoittaessaan "Matin kolminkertaisen kuoleman" uusiksi kokoelmaansa Kuoleman siiveri (WSOY). Otsikolla "Kosiomiehen kolminkertainen kuolema" ilmestynyt novelli säilyttää Karjaliinin tarinan ytimen ja joitain yksityiskohtia (kuten vainajan kuolintavat), mutta syventää tarinaa takaumilla ja kevyellä oikeudenkäyntikehyksellä.

Karjaliinin tuotokset eivät ole kadonneita suomalaisen kirjallisuuden merkkihetkiä. Kuitenkin ne ovat ajankuvana tunnelmallisia ja genrekirjallisuuden historiankäsityksen kannalta uutta näkökulmaa antavia. Vaikka Matin kolminkertaisesta kuolemasta  otettiin vain sadan kappaleen painos, olen hyvilläni, että tämä teos on olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti