Anu Kehusmaa (toim.): Haminan rauha 1809. The Treaty of Hamina 1809. Hamina 2009: Haminan kaupungin museo. 52 s. Haminan kaupungin museon julkaisuja nro 4.
Hamina Tattoon kunniaksi selailin hieman paikallishistoriaa. Koska Tattookin rakentuu loppujen lopuksi yhdenlaisen militaarisuuden varaan ja pönkittää välillä aikalaillakin nationalistisia ikoneja, on hyvä muistella kaupungin sotaisaa historiaa. Jos kaupunki kerran on alun perin rakennettu nimenomaan linnoitukseksi, mitä muuta voi odottaa?
Merkittävin yksittäinen kaupunkiin liittynyt historiallinen tapahtuma on varmastikin Haminan rauhan solmiminen syksyllä 1809. Ruotsin sotauho lässähti koko itäisen maan menettämiseen Venäjälle. Toisaalta Suomen kannalta on nähty merkinneen itsenäistymiskehityksen alkamista, kun autonomian saanut Suomi alkoi rakentaa tietoisesti identiteettiään ja kulttuuriaan.
Rauha solmimisen 200-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin ties mitä, ja yhtenä juonteena oli esimerkiksi Haminan kaupungin museoiden järjestämä näyttely. Sen oheisena ilmestyi museoiden silloisen tutkijan Anu Lehusmaa toimittaja kirjanen on kauniisti taitettu, melko runsaasti kuvitettu ja kaksikielinen julkaisu taustoittaa rauhanneuvottelujen keskeisiä henkilöitä ja jotain kuriositeetteja, kuten paikallisten sukujen pieniä piirejä ja Suomen menettämisen merkitystä ruotsalaisille. Jälkimmäistä valottaa rauhanneuvottelija Skjöldebrandin aiheesta kirjoittama runo.
Haminan rauha 1809 -julkaisu ei ole painava sisällöltään mutta kiintoisa valikoima välähdyksiä aiheeseen, kuten tällaisen näyttelykirjan kuuluukin olla.
Merkittävin yksittäinen kaupunkiin liittynyt historiallinen tapahtuma on varmastikin Haminan rauhan solmiminen syksyllä 1809. Ruotsin sotauho lässähti koko itäisen maan menettämiseen Venäjälle. Toisaalta Suomen kannalta on nähty merkinneen itsenäistymiskehityksen alkamista, kun autonomian saanut Suomi alkoi rakentaa tietoisesti identiteettiään ja kulttuuriaan.
Rauha solmimisen 200-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin ties mitä, ja yhtenä juonteena oli esimerkiksi Haminan kaupungin museoiden järjestämä näyttely. Sen oheisena ilmestyi museoiden silloisen tutkijan Anu Lehusmaa toimittaja kirjanen on kauniisti taitettu, melko runsaasti kuvitettu ja kaksikielinen julkaisu taustoittaa rauhanneuvottelujen keskeisiä henkilöitä ja jotain kuriositeetteja, kuten paikallisten sukujen pieniä piirejä ja Suomen menettämisen merkitystä ruotsalaisille. Jälkimmäistä valottaa rauhanneuvottelija Skjöldebrandin aiheesta kirjoittama runo.
Haminan rauha 1809 -julkaisu ei ole painava sisällöltään mutta kiintoisa valikoima välähdyksiä aiheeseen, kuten tällaisen näyttelykirjan kuuluukin olla.
Kati Outinen: Niin lähelle kuin muistan. Hämeenlinna 2021: Karisto. 349 s.
Kati Outisen muistelmateos Niin lähelle kuin muistan on parillakin tapaa erikoinen genrensä edustaja. Näyttelijä–käsikirjoittaja–professori–ym. Outisen kirja on arjen puurtamisen ylistys. Se liukuu koko ajan kaltevalla pinnalla, jossa työ ja yksityiselämä eivät edes vaihtele vaan sulautuvat yhdeksi ja samaksi. Näinhän se melkein kaikilla onkin, mutta harvemmin kenenkään muistelmissa. Tavallisempaa on ylevöittää kirjoittaja–kertoja yleväksi työuransa sankariksi; siitähän hänet useimmiten tunnetaan ja sen vuoksi kirjaakin luetaan. Outinen sen sijaan saa työnsä kuulostamaan tasainen tyydyttävältä arjelta. Työkkärin kurssi ja Cannesin punainen matto ovat molemmat sitä samaa – ja kummastakin on jotain opittavaa.
Turha on myöskään odottaa skandaaleja tai namedroppailua. Vain Jouko Turkka saa omalla nimellään suoraa kritiikkiä (mutta myös ymmärrystä). Usein ihmisistä ei edes mainita kuin etunimi. Toki ne jotka ylistystä ansaitsevat, sitä saavat.
Outinen nojaa vahvasti tarkkoihin kalenterimerkintöihinsä, mikä näkyy välillä vähän kömpelönä listamaisuutena. Toisaalta sekin korostaa arkisuutta, kun Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -elokuvan kuvauksiakin käydään läpi aikataulujen kautta. Outisen elokuvaura jää muutamiin mainintoihin, mutta varsin tarkasti käsitellään hänen monologinsa Niin kauas kuin omat siivet kantaa, kenties hänen päätyönsä. Sen vaiheet ovatkin kiehtovaa luettavaa teatterin tekemisen ja ylipäätään työnteon kannalta.
Turha on myöskään odottaa skandaaleja tai namedroppailua. Vain Jouko Turkka saa omalla nimellään suoraa kritiikkiä (mutta myös ymmärrystä). Usein ihmisistä ei edes mainita kuin etunimi. Toki ne jotka ylistystä ansaitsevat, sitä saavat.
Outinen nojaa vahvasti tarkkoihin kalenterimerkintöihinsä, mikä näkyy välillä vähän kömpelönä listamaisuutena. Toisaalta sekin korostaa arkisuutta, kun Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat -elokuvan kuvauksiakin käydään läpi aikataulujen kautta. Outisen elokuvaura jää muutamiin mainintoihin, mutta varsin tarkasti käsitellään hänen monologinsa Niin kauas kuin omat siivet kantaa, kenties hänen päätyönsä. Sen vaiheet ovatkin kiehtovaa luettavaa teatterin tekemisen ja ylipäätään työnteon kannalta.
Matti Kassila: Suurten elokuvaohjaajien jäljillä. Helsinki 2012: Teos. 288 s.
Matti Kassila jatkoi elokuvauransa jälkeen kirjailijana. Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi Suurten elokuvaohjaajien jäljillä. Nimestään huolimatta kyseessä on henkilökohtainen muistelmateos, jossa ainoa jäljitettävä ohjaaja on Kassila itse.
Kirja on jaettu kouralliseen osioita maantieteen mukaan. Kassila käy läpi Ruotsia, Yhdysvaltoja, Neuvostoliittoa ja muutamaa muuta maata näkökulmanaan sikäläisen elokuvatuotannon vaikutus hänen töihinsä. Paikoin pohdiskelu on teräviä ammatillis-esteettisiä huomioita, esimerkiksi kun Ingmar Bergmania käsitellään laajasti, mutta useammin Kassila harhautuu muisteloihin omista vaiheistaan noissa maissa. Asiassa ei tietysti ole sinänsä mitään ongelmaa; teoksen nimi vain johtaa harhaan.
Kassilan kertomukset ovat pääosin viihdyttäviä ja kiintoisia, kuten hänen kuvatessaan kuvausolosuhteita Neuvostoliitossa. Pahimmillaan hän vaivaannuttaa lukijaa, kun toistuvasti matkalle osuu "kauniita neitosia", joiden katseessa näkyy "eroottinen kaipaus". Omaan alkoholismiin viitataan useita kertoja; ilmeisesti aiemmissa muistelmateoksissaan Kassila on käsitellyt sairauttaan perusteellisemmin.
Ohjaajista Bergmanin lisäksi tilaa saa suuremmin vain Risto Jarva. Kassila ei yritäkään pysyä objektiivisena tämän kohdalla vaan antaa menneiden kahnausten ja ideologisten erimielisyyksien näkyä. Sama pätee Kassilan kommentoidessa Peter von Baghia, jota sentään myöntää myös arvostavansa.
Yli 90-vuotiaalle kirjoittajalle antaa pieniä tyylillisiä kömpelyyksiä mielellään anteeksi. Sen sijaan voi vain ihailla, miten sujuvasti ja helposti Kassilan teksti soljuu eteenpäin. Hän oli hyvä kirjoittaja, jonka persoona vain tuli välillä liiaksi tielle.
Kirja on jaettu kouralliseen osioita maantieteen mukaan. Kassila käy läpi Ruotsia, Yhdysvaltoja, Neuvostoliittoa ja muutamaa muuta maata näkökulmanaan sikäläisen elokuvatuotannon vaikutus hänen töihinsä. Paikoin pohdiskelu on teräviä ammatillis-esteettisiä huomioita, esimerkiksi kun Ingmar Bergmania käsitellään laajasti, mutta useammin Kassila harhautuu muisteloihin omista vaiheistaan noissa maissa. Asiassa ei tietysti ole sinänsä mitään ongelmaa; teoksen nimi vain johtaa harhaan.
Kassilan kertomukset ovat pääosin viihdyttäviä ja kiintoisia, kuten hänen kuvatessaan kuvausolosuhteita Neuvostoliitossa. Pahimmillaan hän vaivaannuttaa lukijaa, kun toistuvasti matkalle osuu "kauniita neitosia", joiden katseessa näkyy "eroottinen kaipaus". Omaan alkoholismiin viitataan useita kertoja; ilmeisesti aiemmissa muistelmateoksissaan Kassila on käsitellyt sairauttaan perusteellisemmin.
Ohjaajista Bergmanin lisäksi tilaa saa suuremmin vain Risto Jarva. Kassila ei yritäkään pysyä objektiivisena tämän kohdalla vaan antaa menneiden kahnausten ja ideologisten erimielisyyksien näkyä. Sama pätee Kassilan kommentoidessa Peter von Baghia, jota sentään myöntää myös arvostavansa.
Yli 90-vuotiaalle kirjoittajalle antaa pieniä tyylillisiä kömpelyyksiä mielellään anteeksi. Sen sijaan voi vain ihailla, miten sujuvasti ja helposti Kassilan teksti soljuu eteenpäin. Hän oli hyvä kirjoittaja, jonka persoona vain tuli välillä liiaksi tielle.
[Kari Glödstaf:] Kurkistus kulisseihin. Forssan mykkäelokuvafestivaalit 2003–2023. [Forssa] 2024. 128 s.
Forssan mykkäelokuvafestivaalit järjestettiin tänä vuonna 25. kertaa, ja juhlan kunniaksi ilmestyi myös festivaalien historiikki. Isokokoinen, reilusti kuvitettu ja kovakantinen Kurkistus kulisseihin on nimenomaan juhlava ja esittelemänsä tapahtuman arvoinen.
Kirjan tekstistä vastaa festivaalien taiteellinen johtaja Kari Glödstaf. Hän on koonnut ja kirjannut monipuolisen ja vaihtelevan paketin, jossa Mykkisten monet puolet tulevat tasapainoisesti esiin. Luonnollisesti osansa saavat festivaalin taustat, mukaan lukien melkein alusta asti tapahtuman miljöönä toimineen Elävienkuvien teatterin vaiheet aina sen perustamisesta 1906 vuosituhannen vaihteen perusteelliseen kunnostamiseen. Jokainen festivaalivuosi käydään läpi erikoisuuksineen ja ohjelmistoineen. Hämmästyttävän hyvin vältellään toistoa ja esittelyt ovat paljolti muuta kuin listamaisia läpijuoksuja. Itse Forssassa vuodesta 2012 käyneenä on kiehtovaa huomata, millaisessa vaiheessa olen hypännyt junan kyytiin ja miten moni oletusarvona pitämäni seikka onkin saanut alkunsa vasta samaan aikaan oman vierailijuuteni kanssa.
Teoksen loppupuoli esittelee henkilöitä Mykkisten takana (ja edessä). Tekijät, talkoolaiset, muusikot ja yleisökin pääsevät ääneen. Vaikka tällaiseen historiikkiin kuuluukin nostalginen ylistys ja kaikenpuolinen tyytyväisyys, ei poikkipuolisiakaan sanoja ole sensuroitu. Tapahtuneita mokia, ongelmia ja riitoja ei piilotella, mikä ainakin näin ulkopuolisen seuraajan kannalta lisää kiitostenkin uskottavuutta. Erityisen mukavaa on toistuvana kävijänä saada kuulla vuodesta toiseen uudelleen näkemiensä henkilöiden taustoja – ja jopa nimiä!
Iso osa teosta on sen runsas kuvitus, jossa nähdään välähdyksiä koko historian varrelta. Hieno tyylitietoinen ja ilmava taitto menee kirjassa Mainostoimisto Synergian nimiin, mutta kirjattakoon kiitokset Susanna Kahariselle, jolle ne käsittääkseni kuuluvat.
Yksi puute kirjassa on, ja se on kirjoittajan itsensä jättäytyminen rivinväleihin. Glödstaf on tehnyt ison työn festivaalien ohjelmistosuunnittelussa ja elokuvien esittelyssä kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen muistonsa tulevat nyt esiin yksittäisinä huomautuksina siellä täällä pitkin kirjaa.
Kirjan tekstistä vastaa festivaalien taiteellinen johtaja Kari Glödstaf. Hän on koonnut ja kirjannut monipuolisen ja vaihtelevan paketin, jossa Mykkisten monet puolet tulevat tasapainoisesti esiin. Luonnollisesti osansa saavat festivaalin taustat, mukaan lukien melkein alusta asti tapahtuman miljöönä toimineen Elävienkuvien teatterin vaiheet aina sen perustamisesta 1906 vuosituhannen vaihteen perusteelliseen kunnostamiseen. Jokainen festivaalivuosi käydään läpi erikoisuuksineen ja ohjelmistoineen. Hämmästyttävän hyvin vältellään toistoa ja esittelyt ovat paljolti muuta kuin listamaisia läpijuoksuja. Itse Forssassa vuodesta 2012 käyneenä on kiehtovaa huomata, millaisessa vaiheessa olen hypännyt junan kyytiin ja miten moni oletusarvona pitämäni seikka onkin saanut alkunsa vasta samaan aikaan oman vierailijuuteni kanssa.
Teoksen loppupuoli esittelee henkilöitä Mykkisten takana (ja edessä). Tekijät, talkoolaiset, muusikot ja yleisökin pääsevät ääneen. Vaikka tällaiseen historiikkiin kuuluukin nostalginen ylistys ja kaikenpuolinen tyytyväisyys, ei poikkipuolisiakaan sanoja ole sensuroitu. Tapahtuneita mokia, ongelmia ja riitoja ei piilotella, mikä ainakin näin ulkopuolisen seuraajan kannalta lisää kiitostenkin uskottavuutta. Erityisen mukavaa on toistuvana kävijänä saada kuulla vuodesta toiseen uudelleen näkemiensä henkilöiden taustoja – ja jopa nimiä!
Iso osa teosta on sen runsas kuvitus, jossa nähdään välähdyksiä koko historian varrelta. Hieno tyylitietoinen ja ilmava taitto menee kirjassa Mainostoimisto Synergian nimiin, mutta kirjattakoon kiitokset Susanna Kahariselle, jolle ne käsittääkseni kuuluvat.
Yksi puute kirjassa on, ja se on kirjoittajan itsensä jättäytyminen rivinväleihin. Glödstaf on tehnyt ison työn festivaalien ohjelmistosuunnittelussa ja elokuvien esittelyssä kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen muistonsa tulevat nyt esiin yksittäisinä huomautuksina siellä täällä pitkin kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti