Luettua: elokuu 2023

Artturi Leinonen: Nuori Tuomaala. Romaani. – Teoksessa Kootut teokset 1. Porvoo 1954: WSOY. – Alun perin ilmestynyt 1919.

Artturi Leinosen esikoisromaania Nuori Tuomaala (1919) tekisi mieli lukea biografististen silmälasien läpi. Se kertoo nuoresta Vilho Tuomaalaasta, vastavalmistuneesta opettajasta, joka kapinoi kotipitäjänsä ja perheensä körttiläisyyttä vastaan. Perinteen ja ankaran herännäisyyden ääniä ovat kylän miehet, etenkin Vilhon isä, jolle on käsittämätöntä, ettei poika halua oman kylän kouluun opettamaan ja körttiperinteitä noudattamaan. Leinonenhan oli itse Pohjanmaan herännäisseuduilta ja opettaja ammatiltaan. Jonkinlainen omakohtainen pohdinta on taatusti Nuoren Tuomaalan taustalla.

Pohdintaa riittääkin, mutta aivan paria kohtaa lukuun ottamatta se ei tunnu pakotetulta. Herännäisyyden arviointi ja arvosteltu juontuvat melko luontevasti tarinaan, ja se tuodaan esille pääosin hahmojen, ei esimerkiksi pitkien sisäisten monologien avulla. Kypsältä tuntuu myös pohdiskelujen päätepiste: Leinonen saavuttaa jonkinlaisen synteesin pikemminkin kuin valitsee puoleensa. Tässä se tuo mieleen Järnefeltin Isänmaan. Toki lopetus on dramaattisen käänteen aiheuttamassa auvoisuudessaan kuin Hollywoodille tehty, mutta se tuntuu silti tyydyttävältä.

Anja Vähäaho: Jos näet mustan maan. [Oulu] 1974: Pohjoinen. 47 s. Kirjoittajaseula 5.

Anja Vähäaho oli opettaja, joka siinä sivussa teki valtavan työn myös esimerkiksi Elämäntarinayhdistyksen parissa. Käsittääkseni hänen ensimmäinen oma kirjajulkaisunsa oli novellikokoelma Jos näet mustan maan (1974). Se on tiivis, alle 50-sivuinen kirjanen.

Vähäahon novellit ovat absurdeja, välillä lähes proosarunon tapaan eteneviä tilannekuvia. Hän hyödyntää monenlaisia kerronnan tapoja, mutta teksteissä toistuvat etäiset kertojat, tajunnanvirtamaisesti poukkoilevat huomiot ja eksyksissä olevat ihmiset. Lähes aina novellit ovat hallittuja ja taitavasti kirjoitettuja, mutta niistä puuttuu se jokin viimeinen nyrkinisku, joka antaisi niille tarkoituksen. Nyt ne jäävät usein harjoituksenomaisiksi teksteiksi, joita on kuitenkin nautinto lukea.

Parhaita novelleista ovat Melkein kuin rakastettu, jossa peräkammarinpoika äiteineen kuuntelee naapuripariskunnan lemmiskelyä, ja Rouva A:n uni, jossa uni vakuuttaa naisen siitä että hänen miehensä kuolee tiettynä päivänä. Mielenkiintoinen on myös niminovelli, joka käy hyvin lähellä dystooppista fantasiaa. Siinä Systeemi pyrkii ottamaan haltuunsa maailman kielet.

Jos näet mustan maan ilmestyi Kustannusosakeyhtiö Pohjoisen Kirjoittajaseula-sarjassa.

Anu Koivunen & Hannu Salmi (toim.): Varjojen valtakunta. Elokuvahistorian uusi lukukirja. Turku 1997: Turun yliopisto. 212 s. 3. uud. p. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A.

Vaikka Anu Koivusen ja Hannu Salmen toimittama Varjojen valtakunta on ilmestynyt jo 1997, se on yhä mielenkiintoinen, hieman erilainen lähestymisyritys elokuvan historiaan. Itse asiassa teoksen juuret ovat vielä kauempana menneessä, sillä kirja on kolmas laitos 1993 ilmestyneestä Elokuvahistorian lukukirjasta.

Artikkelikokoelma rakentuu viiteen päälukuun, joissa jokaisessa käydään läpi pari elokuvan vuosikymmentä keskittyen aina johonkin tiettyyn näkökulmaan. Teos pyrkii eroon perinteisestä tekijäkeskeisyydestä, etenkin auteur-teoriasta. Sen sijaan keskitytään elokuvan vastaanottamiseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Elokuvan varhaishistoriaan pureudutaan esimerkiksi katsomisen kehityksen kautta, 1950–60-lukuihin nuorison ja nuorisoelokuvan näkökulmasta.

Suurin osa teksteistä on jo aiemmin Suomessakin julkaistuja, mutta niiden kerääminen samaan yhteyteen antaa niille tuoreutta. Mukana on kovan tieteellisiä artikkeleja (kehystämässä teosta sen alussa ja lopussa) mutta myös hyvin populaareja tekstejä. Kokonaisuus onkin miellyttävän vaihtele ja saa edelleen ajattelemaan elokuvan historiankirjoituksen jämähtyneisyyttä. Nykyajasta käsin on kiintoisaa, miten julkaisuajankohdan lähihistoriaa (80–90-luvut) käsitellään feminismin ja etnisyyden käsitteiden suunnasta. Se on aika ajankohtainen käsittelytapa yhä.

Sir Arthur Conan Doyle: Memories and Adventures. 2021: Project Gutenberg. – Alun perin ilmestynyt 1924.

Tämän vuoden ikuisuusprojekti, Arthur Conan Doylen muistelmateos Memories and Adventures on viimein luettu. Se on ollut työn alla sähköisenä vaihtoehtona hetkiin, joina fyysisiä kirjoja tai valoa niiden lukemiseen ei ole ollut saatavilla.

Doylen massiivinen teos ilmestyi alun perin jatkosarjana The Strand -lehdessä vuosina 1923–1924. Aina siitä lähtien uudet lukijasukupolvet ovat pettyneet, kun Doyle ei juurikaan puhu Sherlock Holmesista tai ylipäänsä kirjallisuudestaan. Kyllä molemmille suodaan tilaa; Holmesille ihan oma, yllättävän myötäsukainen luku ja muita teoksia mainitaan silloin tällöin. Memories and Adventures keskittyy kuitenkin Doylelle itselleen oleellisimpiin asioihin (poislukien perhe, jota ei juuri repostella). Etenkin esille nousevat hänen tekemänsä matkat, sodat, joihin hän osallistui tavalla tai toisella, sekä myöhäisvuosien intohimo, spiritualismi.

Siinä missä kirjan alkupuoli lapsuus- nuoruusvuosineen, lääkäriksi opiskeluineen ja työuran alkuineen ovat hyvin innokasta tekstiä, tyyli muuttuu selvästi myöhemmin. Vaikutelmat buurisodasta lääkintäjoukoissa ja vierailut ensimmäisen maailmansodan rintamilla ovat kyllä vahvaa kerrontaa, mutta niitä vaivaa itsetietoinen pyrkimys ylevyyteen ja huonosti vanhentuneeseen paatokseen. Spiritualismiluvutkin jäävät jo Doylen muissa aihetta käsittelevissä kirjoissa esittelemien ajastusten toistoksi – hän saarnaa joko valmiiksi uskoville tai sitten suljetuille korville.

Vaikka Memories and Adventures ei ehkä ole sitä mitä lukija odottaisi – ei edes vaikka periaatteessa tietää mitä pitäisi odottaa – on se silti antoisa teos. Sillä voisi yhä olla paljon annettavaa suomeksi käännettynäkin.

Janne Asplund, Teiju Autio, Ilkka Kaskinen & Matti Parpola: Tähtilinnoituksen talot. Elämää historiallisessa Haminassa. [Kouvola] 201: Kustannus Aarni. 309 s.

Parin historioitsijan, Museoviraston restauroijan ja paikallisaktiivin yhteistyönä syntynyt Tähtilinnoituksen talot on komea teos Haminan vanhimmasta talokannasta. Kaupungin eurooppalaisittainkin erikoinen ympyräkaava pitää sisällään monenlaista ja -ikäistä rakennuskerrostumaa. Ruotsalaisten ja venäläisten rakentaman bastionilinnoituksen sisässä on ollut taloja aina 1700-luvulta lähtien, mutta useat suuret kaupunkipalot ovat pakottaneet uudentumaan moneen kertaan. Nykyään ympyräkatujen alueella on niin modernia pienkerrostaloa, viime vuosisadan kieltämättä rumasti vanhentuneita rakennuksia, 1800-lukulaisia puutaloja, muutama sitäkin vanhempi kivitalo sekä Kymenlaakson vanhin rakennus (tosin Marian kirkosta ei keskiaikaista ole kuin pieni osa mutta kuitenkin).

Tähtilinnoituksen talot esittelee 21 vanhan keskustan taloa. Pääosin ne ovat ympyräkaduilta ja Raatihuoneentorilta eli aivan sitä vanhinta yksityistalojen vuosikertaa. Tonttien rakennushistoriaa valotetaan monipuolisesti ja siinä samassa esitellään runsaasti myös asukkaita ja muita talojen vaiheisiin liittyviä ihmisiä. Itse asiassa tämä onkin teoksen ydin: talot ovat lopulta vain lähtöpiste, josta jatketaan laajempaan kulttuurihistorialliseen spektriin. Rakenne on hieman toisteinen kaavamaisuudessaan mutta ei häiritsevyyteen saakka. Ydinkeskustan ulkopuolelta esitellään vain yksi talo, 1900-luvun alussa rakennettu ns. Baskin talo. Se on komea rakennus mutta tuntuu tässä kontekstissa hieman irralliselta.

Hienosti taitetun ja runsaasti kuvitetun kirjan ulkonaisia seikkoja tahraa paikoin huolimaton kieliasu. Yksi oikolukukerta olisi tehnyt hyvää. Ärsyttävä typografinen piirre on se, että kirjan liitteenä olevan sananselitysosion hakusanat on kursivoitu leipätekstissä aina. Ymmärrän syyn, mutta lukiessa se lähinnä ärsyttää.

Tähtilinnoituksen talot on merkittävä lisä melko laajaan mutta yllättävän yksipuoliseen Hamina-kirjallisuuteen. Kunpa seuraavaksi joku vain tarttuisi kaupunkiin linnoituksen ulkopuolella. Hietakylä, Savilahti ja Viipurin esikaupunki ansaitsisivat omat tarkastelunsa, vaikkei niissä prestiisejä vierasperäisiä nimiä samaan tapaan tapaakaan.