Kim Ji-woo: Pahan yhteys. Tanit Jitkul: Bang Raja
Eteläkorealainen Kim Ji-woon Pahan yhteys (tai kuten nimi on elokuvassa itsessään suomennettu, Tarina kahdesta siskosta; Janghwa, hongryeon, 2003) on vahvatunnelmainen ja tyylikäs kauhuelokuva. Vanhaan kansantaruun perustuva tarina rakentuu toisaalta psykologisen kauhukertomuksen, toisaalta kummitusjutun perinteelle. Mielisairaalasta palaavat siskokset joutuvat suoraan toimimattoman uusperheen solmukohtiin. Aasialaisen elokuvan tapauksessa ei kai oikein voisi puhua goottilaisuudesta, mutta paljon tässä on samaa. On sukusalaisuuksia, on pahoja paikkoja – taidokkaassa kuvauksessakin on sellaista tyylikkyyttä ja kamaridraaman henkeä, että se on helppo liittää eurooppalaiseen traditioon. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten nämä elementit liittyvät korealaiseen traditioon. Äänisuunnittelulle kunniamaininta.
Thaimaalainen Tanit Jitnukulin ohjaama Bang Rajan (2000) on historiallinen sotaelokuva. 1700-luvulle sijoittuva tarina kertoo siamilaisen kylän ja burmalaisten valloittajien yhteenotosta. Kallis spektaakkeli näyttää hyvältä (paitsi ajoittain ällöttävää värimaailmaa, mikä lienee kuitenkin pohjoismaista ennakkoluuloisuuttani). Puolialastomia miesvartaloita on paljon. Samoin kuvaa viidakosta. Ääniraidalla on sadetta ja ötököiden siritystä. Kieltämättä on myös paljon vimmaa. Goreakin on yllättävän paljon, ja lopetus on raakuudessaan vaikuttava. Koskahan suomalaiset muistelisivat elokuvissa muita kuin talvi- ja jatkosotaa; tai sisällissotaa tietysti? Miten olisi nuijasota, Suomen sota, pohjan sodat, osallistuminen Krimin sotaan? Samasta asiasta on kuitenkin pohjimmiltaan kyse: tappaminen aiheuttaa vain kärsimystä.
Thaimaalainen Tanit Jitnukulin ohjaama Bang Rajan (2000) on historiallinen sotaelokuva. 1700-luvulle sijoittuva tarina kertoo siamilaisen kylän ja burmalaisten valloittajien yhteenotosta. Kallis spektaakkeli näyttää hyvältä (paitsi ajoittain ällöttävää värimaailmaa, mikä lienee kuitenkin pohjoismaista ennakkoluuloisuuttani). Puolialastomia miesvartaloita on paljon. Samoin kuvaa viidakosta. Ääniraidalla on sadetta ja ötököiden siritystä. Kieltämättä on myös paljon vimmaa. Goreakin on yllättävän paljon, ja lopetus on raakuudessaan vaikuttava. Koskahan suomalaiset muistelisivat elokuvissa muita kuin talvi- ja jatkosotaa; tai sisällissotaa tietysti? Miten olisi nuijasota, Suomen sota, pohjan sodat, osallistuminen Krimin sotaan? Samasta asiasta on kuitenkin pohjimmiltaan kyse: tappaminen aiheuttaa vain kärsimystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti