Kurki
Olo Levyt OLOLP-001, OLODL-001, 2008. LP & mp3.
A1. Kaukaisen maan laulut; A2. Pilvilaivat; B1. Akasha; B2. Koti; B3. Perhosen siiven kuvioissa.
A1. Kaukaisen maan laulut; A2. Pilvilaivat; B1. Akasha; B2. Koti; B3. Perhosen siiven kuvioissa.
Kurki teki hatunnoston arvoisen tempun ja julkaisi nimettömän esikoisalbuminsa ainoastaan vinyyli- ja mp3-muodoissa. Oikeudenmukaista ja hyvää asiakaspalvelua on, että vinyylin ostajat saavat oikeudet myös nettilataukseen.
Kurjen ensimmäinen julkaisu, vielä Paha kurki -nimellä tehty Sumu on ystäväni, ilmestyi jo 2005. Tuo kahden kappaleen ep antoi odotuksia kokopitkältä vaikkei minua täysin vakuuttanutkaan. Paljosta hyvästä huolimatta tuon levyn kosketuspinta jäi kovin pieneksi, kappaleet soljuivat ohi liian helposti. Vahvan tunnelman ne kuitenkin synnyttivät.
Voimakkaat tunnetilat ovat myös albumin paras puoli. Hämyinen atmosfääri säilyy tiiviinä savuverhona läpi reilun puolituntisen kokonaisuuden. Tietynlainen tiiviys sävyttää koko levyä: Yhtyeen musisointi on sulavan yhtenäistä ja koossa pysyvää ja sellaisenaan nautittavan kuuloista. Toisaalta musiikki hahmottuu varsin heterogeeniseksi massaksi – huiput ja suvannot eivät ole kovin kaukana toisistaan. Silloinkin, kun yhtye ryhtyy irroittelemaan, on kitaran ärjyntä sidottu siihen sointikudelmaan, joka jatkuu alusta loppuun Kurjen musiikin maaperänä. Tämän voi nähdä sekä hyvänä että huonona asiana. Erinomainen tuotanto saa kuulijan uppoamaan musiikin maailmaan ja pysymään siellä – mutta käykö se tylsäksi? Onneksi levyllä ei ole yhtään liikaa pituutta, lähes päinvastoin.
Kurki on yhdistetty yleensä proge-otsakkeen alle ja osaksi viime vuosina Suomessa sieltä täältä ilmestyneiden progeyhtyeiden joukkoa. Totta on, että Kurjen kappaleet ovat pitkiä, monimutkaisiakin, täynnä paatosta ja valtavirran musiikkimakua haastavaa. Tekniseen näyttämisenhaluun ei kuitenkaan ryhdytä missään välissä (ellei tuotantokysymyksiä oteta huomioon), eikä itsetarkoituksellista vaikeutta ole suotta sekoitettu keitokseen. Perinnetietous toki kuultaa musiikista, ei vähiten saundimaailman nostalgisuudessa.
Näistäkin seikoista huolimatta en ole halukas yksioikoisen progeleiman myöntämiseen. Vähintään yhtä paljon Kurjen musiikkissa on kuultavissa postrockin kaikuja; hitaat kehityskaaret, kiristävä tunnelmointi, massiiviset äänivallit. Laulaja Kaiti Kinkin tyyli puolestaan sijoittuu mielessäni sellaisten “opistoyhtyeiden” (sanan kaikkein vähiten halveeraavassa merkityksessä!) kuin Kaisla tai Kentauri kanssa samalla radalle. Kink laulaa sinänsä kauniisti ja vahvasti tunnelmoiden. Kovin persoonallinen hänen äänensä tai tyylinsä ei ole, ja paikoin laiskaksi huokailuksi äityvä venyttely käy jopa ärysttäväksi maneeriksi. On kuitenkin huomattava, että suurta kehitystä ep:n ajoista on ehdottomasti kuultavissa.
Kurjen suurimmat heikkoudet johtuvat pääosin omaperäisyyden puutteesta. Kappaleissa ei lopulta ole oikein mitään erikoista. Kappaleet kulkevat utuisissa maisemissaan alusta loppuun luoden varsin vahvoja mielikuvia, mutta niiden ohi kuljettua ei mieleen ole jäänyt mitään. Melodiat eivät ole kummoisia vaikkeivat varmasti hyräiltäviksi ole tarkoitetutkaan. Sinänsä kekseliästä ja monipuolista instrumentaatiota haittaa sen tasapaksuus albumikokonaisuudessa: ensimmäisissä kappaleissa toimineet ratkaisut käyvät valitettavan tylsiksi, kun ne toistuvat läpi levyn. Tämä on oikeastaan pienoinen yllätys, sillä Sumu on ystäväni -ep:llä sekä sovitukset että sävellykset onnistuivat olemaan mielestäni muodoiltaan paljon rohkeampia.
Sanoitukset, jotka sävellysten tapaan on merkitty kollektiivisesti koko yhtyeen piikkiin, ovat ohutta pseudoälykästä virtaa. Musiikin tavoin ne luovat kuvan, joka haihtuu pois heti kappaleen päätyttyä: “Etääntyviä niittyjä / metsiä ja mantereita. / kaupungit pieninä saarina / korpimaiden syleilyssä”. Tässä tosin olisi hyvä paikka vetää yhtäläisyysmerkkejä 70-luvun suomiprogeilijoihin. Suurten sanojen on aina ollut vaikea sanoa yhtään mitään: “Maailman aava – laaja, rannaton / ihminen yksi aalonharja vain on”.
Näistä moitteista huolimatta ei kannata ajatella Kurjen esikoisen olevan mitenkään huono levy. Sitä se ei ole. Jos haluaa hetkeksi vajota toisiin maailmoihin, on tässä varsin mainio apu siihen. Lupaavia aineksi on niin paljon, että jos yhtye malttaa paneutua kappaleiden työstöön vielä hieman enemmän, on seuraavilta tuotoksilta odotettavissa mahdollisesti hyvinkin hienoja tuloksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti