You Get So Alone

(Arvostelu on aiemmin julkaistu Palasokeri.comissa ja Jaakobin Wsi Testamenti -blogissa 2008. Tekstiä on hieman stilisoitu.)

You Get So Alone

Solo instrumentals

Harha-askel HA-06, 2008. CD-R

1. Sindre Bjerga: Rust (Still) Never Sleeps; 2. Jani Hellén: Rushes in the Moonlight; 3. Amigo Result: Selipates; 4. Maxime Primault: Strictly Turntablized; 5. Ville Moskiitto: The Look of Lurv; 6. Sparkle in Grey: Bass Quartet; 7. Robert Horton: Blues for a Grey Day; 8. Talugung: Ant Nest; 9. Andy Futreal: Black Sand; 10. Michael Futreal: Wire Mountain in Winter; 11. Michael Futreal: Wire Mountain in Spring; 12. Crow Feathers: Cornelia Street; 13. Destroy All Tie Fighters: untitled; 14. Jani Hellén: Evening Call; 15. throuRoof: Drawing Spirits into Crystals

You Get So Alone on turkulaisen, kokeelliseen akustiseen musiikkiin keskittyneen Harha-askel-mikrolevymerkin kolmas kokoelma. Levymerkin ensimmäinen julkaisu, Goin’ Down Slow (2006), keskittyi täysin akustisella kitaralla soitettuun musiikkiin. Viime vuonna julkaistun Sing with Me -kokoelmassa valokeilassa oli ihmisääni. Näistä varsinkin ensimmäinen oli vahva kokonaisuus ja kaiken kaikkiaan vuoden 2006 parhaita kokeellisen musiikin julkaisuja.

Tämänkertaisen kokoelman aiheena on ollut sooloinstrumentit. Jokainen levyn 15 kappaleesta on esitetty vain yhdellä soittimella ja pääosin ilman minkäänlaisia päällekkäisäänityksiä. Yksittäisistä instrumenteista eniten on käytössä ennalta arvattavasti kitara. Esitykset eivät kuitenkaan ole suinkaan tasapaksuja toistensa hiilikopioita, vaan ne todistavat entisestään soittimen monipuolisuutta. Kitaroiden lisäksi levyllä ovat käytössä muiden muassa saksofoni, harmooni ja erilaiset lyömäsoittimet.

Kokoelman sisällön voi rajata – erittäin karkeasti! – kahteen sarjaan: Levyn aloittaa neljän abstraktin äänimaalauksen sarjalla. Niiden jälkeen loppulevy kuluu pääosin muodoltaan rakennetumman materiaalin parissa viimeistä, throuRoofin kappaletta lukuun ottamatta. Mistään läpisävelletyistä teoksista ei kuitenkaan voida puhua; kokeellisuus, improvisaatio ja tietty muodon hajottaminen ovat tärkeitä piirteitä levyn jokaisessa esityksessä. Kappaleiden tyylilajit vaihtelevat Robert Hortonin kitarabluesista Sindre Bjergan kitaradroneen ja Ville Moskiiton freejazz-sävyistä Michael Futrealin kauniisiin folktunnelmointeihin.

You Get So Alone on musiikiltaan riittävän monipuolinen kantamaan vajaan tunnin mittansa. Itse olisin jäntevöittänyt kappalejärjestystä nykyisestä niin, että selvästi abstraktimmat raidat olisivat kuuluneet melodiapitoisempien (en uskalla sanoa “perinteisempien”) välissä. Selkeä kaari kappaleiden välille syntyy toki nytkin. Yksittäisistä esityksistä välittömimmin vahvimmilta tuntuvat jo mainitut Michael Futrealin kaksiosainen dulcimer-improvisaatio ja Ville Moskiiton saksofonin puhaltelu sekä Sparkle in The Greyn bassokvartetto.

Harha-askelen tasavahvassa katalogissa You Get So Alone on mainio jatke. Toivotaan, että levymerkki jaksaa jatkaa, vaikka cdr-kulttuuri lukemattomine pienjulkaisuineen tuntuukin kärsivän tällä hetkellä kenties ylikuumenemisen aiheuttamasta väsymyksestä.