Satunnaisia pohdintoja, kritiikkejä, ajatelmia asioista joilla on sielu

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kosti Koskinen: Ihmeellinen kuherruskuukausi

Kosti Koskinen
Ihmeellinen kuherruskuukausi
Porvoo: WSOY, 195 s., nid.

Ilman Boris Hurtan artikkelia Portti-lehdessä vuonna 2007 Kosti Koskisen nimi olisi luultavasti jäänyt kirjoittamatta kotimaisen kauhukirjallisuuden historiaan. Toki Koskinen olisi yhä muistettu, taidemaalarina ja vanhan Rauman kuvaajana. "Kaapparin lokikirjasta"-sarjassa ilmestyneessä artikkelissaan Hurtta kuitenkin esittelee antikvariaattilöytönsä, Koskisen Ihmeellinen kuherruskuukausi -novellikokoelman. Ja ihmeellinen oli löytökin: täysin bibliografioiden huomiotta jäänyt viiden novellin kokoelma kauhu- tai muutoin fantastiseen kallellaan olevaa kirjallisuutta. Kuten Hurtta kirjoittaa, "en usko että Ihmeellistä kuherruskuukautta on jäljellä montakaan kappaletta, kauppiaat ovat kokeneet sen poistokorien ja rosklavojen ruuaksi. Eipä kirjaa juuri antikvariaateissa näy pyörimässä, mutta suomalainen kirjastolaitos auttaa kyllä kiinnostunutta pienellä vaivalla.

Ihmeellinen kuherruskuukausi on ilmestynyt vuonna 1930. Ennen sitä ei monta kauhukokoelmaa ollut julkaistu tässä maassa, ja sen jälkeekin sai odottaa vuosikymmeniä. Poikkeuksia ovat luonnollisesti Kristian Korpin (= Mika Waltarin) Kuolleen silmät (1926), Uno Osmion Kuumehoureissa (1908) ja muutamat Konrad Lehtimäen kokoelmat (josta hänestäkin Hurtta on kirjoittanut, Portissa 1/2007). Lähelle pääsee myös Heikki Toppila parilla kokoelmallaan. Muutoin kauhukertomukset ovat jääneet yksittäisiksi tarinoiksi muitten joukossa tai sitten kauhuelementeiltä on viety pohja selittelyillä (K. J. Gummerus, Knut Karmanne…). Koskisen teos on kuitenkin ehtaa kauhufantasiaa. Waltarin kokoelma ei ole turhan kaukaa haettu verrokki, sillä molemmilla E. A. Poen vaikutus tuntuu vahvana.

Koskisen novellien kauhutunnelma syntyy pitkälti käytetystä kielestä. Hänen kerrontansa on eläytyvää ja kuvailevaa. Romanttishenkinen tunteiden ja tuntemuksien ainainen läsnäolo luo tehokkaan ilmapiirin. Kuitenkaan raskasta Koskisen teksti ei ole. Moni muu samanhenkinen tunnelmanluoja syyllistyy liialliseen sanarunsauteen, mutta Koskinen on yllättävän ytimekäs kertoja – runollinen pinta harhauttaa lukijaa. Kyse on tietysti myös ajan vaikutuksesta, sillä nykyiseen sähkösanomaproosaan tottunut lukija hämmentyy nopeasti, jos lauseessa on adjektiiveja enemmän kuin yksi. Tunteen alta löytyy useimmiten selkeäpiirteinen, eteenpäin vievä tarina.

Pisimmällä Koskinen romanttinen hämäryys on pitkässä avausnovellissa "Orta". Poemaisena poikkeusyksilön kasvukertomuksena alkava kertomus lähtee omille teilleen päähenkilö Arthurin vartuttua. Sekä Arthur että lukija päätyvät unimaiseen ja vapaamuotoiseen tapahtumien vyöryyn, jossa logiikka on omanlaistaan ja avointa tulkinnalle. Peräkkäisten suunnanvaihdosten ketjussa on jotain samaa kuin samalta ajalta olevissa Luis Buñuelin ensimmäisissä elokuvissa (Andalusialainen koira, Kulta-aika). Kirjallinen surrealismi ei ole ollut Suomessa koskaan ollut vahvaa, minkä vuoksi Koskisen novelli myös on merkillepantava.

Kokoelman toinen novelli, "Amanita ja Ariosti", ei oikeastaan ole kauhukertomus, mutta sen kieli herättää voimakasta levottomuutta. Kyse on paljolti samasta ilmiöstä kuin monen Poenkin "kauhutarinan" tapauksessa, kun surumielisyys ja mielenrauhan puuttuminen ovat tekstin vahvimmat tunteet. "Amanita ja Ariosti" on keskiaikainen fantasia munkista, joka on rakastunut kauniiseen naiseen ja joka vaipuu houreisiin. Vertauskuvallinen loppu on vahva.

Kaksi seuraavaa novellia ovat puhdasta kauhuromantiikkaa."Moran luostarissa" alkaa kehyskertomuksella, jossa suomalainen matkaaja kohtaa Espanjassa paikallisen aatelismiehen. Miehellä on kerrottavanaan kokemus "Paholaisen luostarista". Perinteikkäistä lähtökohdistaan huolimatta novelli ei ole tavanomainen yö kummitustalossa -kertomus, vaan kokoelman edellisistä novelleista tuttu unihoureen maailma on vahvasti mukana tässäkin tekstissä. "Prinsessa Metefa" sen sijaan on ajan Egypti-innostukselle tyypillinen tunkeutuminen muinaiseen hautakammioon. Tarina ei ole genrensä tuntevalle lukijalle yllättävä, mutta Koskisen tunnelmanluojan lahjat ovat vakuuttavassa käytössä. Lähin vertailukohta novellille on Waltarin aiemmin mainitussa kokoelmassa julkaistu "Muumio".

Viimeinen kokoelman kertomus on niminovelli "Ihmeellinen kuherruskuukausi". Se on hyvin erikoinen kertomus, jossa yhdistyvät fantastinen tieteistarina ja humoristinen kauhukuvasto. Tässäkin kehyskertomus johdattelee lukijan kuuntelemaan tarinaa, jossa sirkuksen temppuilevia koiria kammoava mies kertoo pelkonsa syyt – ja esittelee vaimonsa. Novellin idea tuo väistämättä mieleen Welssin Tohtori Moreaun saaren, mutta Koskinen kertoo sinänsä naurettavan tarinan niin pirullisen hauskasti, että hänen kokoelmansa saa  arvoisensa lopun. Toisella tapaa kerrottuna tässä olisi voinut olla ensimmäinen suomalaisen bodyhorror-kertomus.

On harmi, että Kosti Koskisen novellikokoelma on unohtunut niin. Tässä olisi ehdottomasti uudelleenjulkaisun paikka, jos joku vain välittäisi moiseen ryhtyä. Kostisen kuolemasta on vasta neljättäkymmentä vuotta, joten helppoa tekijänoikeusvapaata materiaalia etsivät kustantajat valitettavasti joutuvat odottamaan. Eipä Kristian Korpinkaan toinen tuleminen ole vielä tapahtunut…

Ihmeellisen kuherruskuukauden jälkeen Kosti Koskinen keskittyi kuvataiteilijan uraansa. Kirjoja häneltä ei ole julkaistu muita. Kaksi novellia Boris Hurtta on löytänyt vuodelta 1925. Molemmat ilmestyivät Kuvalehden Kertomisto -lukemistolehdissä. Näistä toisen hän mainitsee olevan kauhusävytteinen, "fantasiaan päin kallellaan oleva".

(Varastokirjastosta peräisin oleva jälkisidokseni ei valitettavasti sisältänyt alkuperäistä kansikuvaa, joten en voi sitä tähän yhteyteen liittää. Se on nähtävissä esimerkiksi Hurtan artikkelin yhteydessä.)

Lähteet:
* Boris Hurtta: "Kaapparin kova kaksikko. Kuvalehden Kertomisto ja Kosti Koskinen". Portti 3/2012 s. 13–15. Tampereen Science Fiction Seura.
* Boris Hurtta: "Kosti Koskinen murtaa ajan kahleet". Portti 2/2007 s. 67–75. Tampereen Science Fiction Seura.
* "Kosti Koskinen – Väri elää varjossa". Rauman taidemuseo. http://www.raumantaidemuseo.fi/suomi/kosti.html.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti