Aloin pitää lukupäiväkirjaa toukokuussa 2000, kun täytin 17 vuotta. Idea tähän tuli uskoakseni kahdesta suunnasta. Toisaalta olin koko kouluikäni lukenut Guinnessin ennätyskirjoja, varsinkin omassa hyllyssäni ollutta vuoden 1990 editiota. Varmaankin juuri siinä kerrottiin naisesta, joka oli elämänsä ajan pitänyt kirjaa näkemistään elokuvista. Ajatus kiehtoi minua. Miten paljon tuollaiseen listaan kertyisikään nimi! Millaisen kartan se antaisikaan aikaan ja muistoihin! Vaikka olin jo alakoululaisena ahkera elokuvien katselija, en syystä tai toisesta ryhtynyt itse pitämään luetteloa näkemistäni filmeistä ennen vuosituhannen vaihdetta. Ehkäpä pyöreä vuosiluku toimi viimeisenä innoittajana ryhtyä tällaiseen.
Samoihin aikoihin luin Stephen Kingin Kirjoittamisesta-teoksen. Omaelämäkerrallisten elementtien ja
kirjoittamisohjeiden lisäksi kirjan lopussa oli lista kirjoista, joita King oli
lukenut oman kirjoittamisurakkansa aikana. Tarkoitus oli osoittaa, miten
monipuolisesti kirjailijan on syytä lukea oman työnsä tueksi. Tämä itsessäänkin
mielenkiintoinen lista antoi sysäyksen alkaa katsottujen elokuvien lisäksi
listata myös luettuja kirjoja.
Olin jo noihin aikoihin innokas novellien lukija. Kansien
väliin sidottujen kokoelmien lisäksi luin jonkin verran myös lehdissä
ilmestyneitä novelleja ja usein kirjoistakin vain yksittäisiä tekstejä.
Mielestäni nämäkin piti saada listaan tasavertaisina romaanien ja tietokirjojen
sekaan. (Novelli oli sikälikin minulle tärkeä muoto tuolloin, että pidin lukiossa
pohtivan puheen novellin asemasta Suomessa.) Myöhempinä vuosina listaa ja sen
hienojakoisuutta on täydennetty monin tavoin: mukaan on otettu ilman
tunnontuskia taidekirjat ynnä muut lähinnä kuvia sisältävät teokset, mutta esimerkiksi
lasten kuvakirjojen listaamisesta luovuin hyvin nopeasti, kun omien lasten
kanssa tuli samoja kirjoja luettua kymmeniä ja kymmeniä kertoja iltasatuna tai
pottakirjana. Lasten kirjoista mukaan on hyväksytty vain ilmiselvät romaanit ja
vaikkapa satukokoelmat. Sen sijaan yksityisiä satuja ei ole listattu, mikä näin
jälkikäteen kieltämättä hieman harmittaa.
Miksi kukaan ryhtyy tällaiseen? Olen aina pitänyt listoista,
asioiden luetteloinnista, tilastoista, järjestelemisestä; siitä miten kahden
tai useamman, sinänsä toisiinsa liittymättömän asian välillä syntyy yhteys, ja
miten näistä yhteyksistä syntyy kokonaisuuksia. Luettujen teosten tilastointi
tekee myös näkyväksi, miten paljon energiaa olen käyttänyt lukemiseen, ja se toimii
kirittäjänä, kun huomaan lukemisen jääneen muiden asioiden alle. Toisaalta
vaativa persoonallisuuteni kiittää jatkuvaa tilastointia, sillä silloin itseltä
on helpompi vaatia suorituksia. Joku varmasti ahdistuisi tällaisesta, mutta
minulle se on päinvastoin hyvin tyydyttävää.
Lisäksi listat toimivat loistavana keinona aikamatkailla.
Jonkin tietyn vuoden lukulistaa silmäillessä aktivoituu mielessä paljon
muutakin kuin mielikuvat luetuista teoksista – ne paikat ja mielentilat joissa
kirja on luettu, ihmiset joiden seurassa olen lukenut tai jotka ovat olleet
mielessä samaan aikaan. En koskaan ole halunnut kirjoittaa minkäänlaista
selittelevää lukupäiväkirjaa, en kirjoittaa ajatuksiani tai arvioitani
luetusta. Pelkät nimet ovat riittäneet – muistot ja ajatukset kyllä tulevat
takaisin, jos ne ovat oleellisia.
Omasta luettujen teosten listassani ei mainita päivämääriä.
Varhaisessa vaiheessa päätin, että siinä missä elokuvista on helppo sanoa,
koska ne on katsonut, ei samaa voi tehdä kirjalliselle teokselle. Useimmiten
lukuprosessi jakautuu useammalle kuin yhdelle päivälle. Pitäisikö silloin
mainita sekä lukemisen aloitus- että lopetuspäivä? Entä missä järjestyksessä
teokset pitäisi silloin mainita – aloittamisen mukaan vai lopettamisen? Onko
millään tällä edes väliä? Ei tietenkään. Ei ainakaan välttämättä. Väliä on
sillä, mitä listan ylläpitäjä haluaa sillä saavuttaa.
(Myöhempi versio tekstistä julkaistiin johdantona teoksessa Kirjalistakirja. Listoja ja muistumia kirjoista, Luovaja 2021)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti