Terence Young: Kolmoisristi. Stanley Kramer: Nürnbergin tuomio
Jackie Chan -elokuvat Tappoprojekti ("A" gai waak, 1983) ja sen jatko-osa Iskuryhmä A (A gai waak zuk zaap, 1987). Periaatteessa kyseessä on hölmöt toimintakomediat Hongkongin meripoliisin upseerista, joka pistää sarjakuvamerirosvoja ja korruptoituneita virkaveljiään turpaan ja tekee siinä sivussa komeita stuntteja.
Mutta: Varsinainen viehätys näissä ainakin minulle tulee siitä seikasta, että Chanin elokuvat ovat suoria mykkäkomedioiden perillisiä. Ainahan Chanin elokuvissa on nähtävissä busterkeatonmaista akrobatiaa, mutta tässä sarjassa seikka korostuu entisestään, ja ilmeisen tietoisesti. On silkkaa slapstickiä ja suoria viittauksia; on Chaplinin hammasrattaissa pyörimistä, Lloydin kellonviisarista roikkumista ja Keatonin kaatuva seinä. Myös muita perinnetietoisia visuaalisia gägejä on paljon. Tarinakin on monella tapaa juuri Lloydia mukaileva – nuori yritteliäs mies päätyy puolivahingossa pelastamaan tilanteen kekseliäisyydellään (ja lentopotkuilla).
Mutta: Varsinainen viehätys näissä ainakin minulle tulee siitä seikasta, että Chanin elokuvat ovat suoria mykkäkomedioiden perillisiä. Ainahan Chanin elokuvissa on nähtävissä busterkeatonmaista akrobatiaa, mutta tässä sarjassa seikka korostuu entisestään, ja ilmeisen tietoisesti. On silkkaa slapstickiä ja suoria viittauksia; on Chaplinin hammasrattaissa pyörimistä, Lloydin kellonviisarista roikkumista ja Keatonin kaatuva seinä. Myös muita perinnetietoisia visuaalisia gägejä on paljon. Tarinakin on monella tapaa juuri Lloydia mukaileva – nuori yritteliäs mies päätyy puolivahingossa pelastamaan tilanteen kekseliäisyydellään (ja lentopotkuilla).
Wong Kar-wai: Happy Together. In the Mood for Love
Happy Together (Ceon gwong za sit, 1997) kuvaa Buenos Airesiin suhdettaan pelastamaan lähteneen pariskunnan kipuilua ennen vääjäämätöntä eroa. Kerronta on katkelmallista ja tarina viitteellinen, mutta lopputulos on riipaiseva. Kuvaus on upeaa, ja lisäkiitosta tulee Piazzollan ja Zappan musiikin käyttämisestä.
In the Mood for Love (Faa joeng nin waa, 2000) puolestaan on rauhallinen ja hallitun tyylitelty. Se kertoo kahden naapuruksina elävän ihmisen hiljaisesta ja vaivihkaisesta rakastumisesta sen jälkeen, kun heille on selvinnyt, että heidän puolisoillaan on suhde toistensa kanssa.
Monista tyylillisistä eroistaan huolimatta kumpaakin elokuvaa leimaa voimakas, surumielinen tunnelma. Lisäksi ne ovat yksinkertaisesti kauniita, kaikin tavoin.
In the Mood for Love (Faa joeng nin waa, 2000) puolestaan on rauhallinen ja hallitun tyylitelty. Se kertoo kahden naapuruksina elävän ihmisen hiljaisesta ja vaivihkaisesta rakastumisesta sen jälkeen, kun heille on selvinnyt, että heidän puolisoillaan on suhde toistensa kanssa.
Monista tyylillisistä eroistaan huolimatta kumpaakin elokuvaa leimaa voimakas, surumielinen tunnelma. Lisäksi ne ovat yksinkertaisesti kauniita, kaikin tavoin.
Tom Dey: Shanghai Noon. David Dobkin: Shanghai Knights
Jackie Chan alkoi olla 1990-luvun lopulla iso nimi myös Hollywoodissa. Silloin syntyivät myös kaksi Shanghai-elokuvaa.
Tom Deyn Shanghai Noon (2000) yhdistelee hongkongilaista kamppailulajimeininkiä länkkärikliseisiin ja buddy-elokuvaan. Chanin ja Owen Wilsonin yhteispeli toimii, mutta lopputulos on puolivillainen. Kaikki on periaatteessa kunnossa, mutta taistelukohtaukset eivät olet tarpeeksi näyttäviä ja kaikki muu jää silti niille alisteiseksi.
David Dobkinin jatko-osa Shanghai Knights (2003) sen sijaan yllättää (taas roikutaan kellonviisarista kuin Harold Lloyd!). Jackie Chanin slapstick-sympatiat näkyvät taas, ja pääosanäyttelijöiden yhteispelissä on vieläkin vahvempi svengi. Huomaan aina vain pitäväni Owen Wilsonista enemmän kuin oikeastaan pitäisi.
Joku voisi keskittyä näiden elokuvien kohdalla rasistiseen tulkintaan. Toki sellainen on mahdollinen: vaikka ne pintatasolla osoittavat rasistisia ongelmia, ne toisaalta korostavat toisia. Uskon silti tekijöiden olleen hyvisten puolella – sikäli kuin ison Hollywood-projektin tekijät voivat sellaisia olla.
Jorma Nortimo: Lännen lokarin veli. Veikko Itkonen: Mullin mallin
Jorma Nortimon Lännen lokarin veli (1952) oli Esa Pakarisen toinen elokuva. Lapsena pidin tästä muistaakseni paljonkin, mutta aika kepeä se kultivoituneemmalla maulle on. Parasta on Pakarinen mutta eipä siinä paljon muuta olekaan. Henry Theel seisoskelee mukana, kuvaus on puolilähikuvaa toisensa jälkeen ja Hiski Salomaan "Lännen lokariakaan" ei juuri kuulla.
Veikko Itkosen Mullin mallin (1965) on suorastaan huono elokuva mutta mittaamattoman arvokas dokumentti. Tarinasta ei ole tietoakaan. Sen sijaan saadaan historiallista kuvaa paitsi Severi Suhosesta ja Impi Lempi Umpilammesta (Pakarinen) myös Speden ja Matti Kuuslan Bluff Brothersista ja Kokemäen Uunon ainoa elokuvaesiintyminen. On pysäyttävää nähdä samassa kuvassa Pakarinen, Spede, Eemeli ja Reino Helismaa. Ja makaahan Ville-Veikko Salminenkin sammuneena sohvalla melkein koko elokuvan ajan.
Veikko Itkosen Mullin mallin (1965) on suorastaan huono elokuva mutta mittaamattoman arvokas dokumentti. Tarinasta ei ole tietoakaan. Sen sijaan saadaan historiallista kuvaa paitsi Severi Suhosesta ja Impi Lempi Umpilammesta (Pakarinen) myös Speden ja Matti Kuuslan Bluff Brothersista ja Kokemäen Uunon ainoa elokuvaesiintyminen. On pysäyttävää nähdä samassa kuvassa Pakarinen, Spede, Eemeli ja Reino Helismaa. Ja makaahan Ville-Veikko Salminenkin sammuneena sohvalla melkein koko elokuvan ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti